Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Puhtaasti taiteellisessa suhteessa Panu merkitsee Juhani Aholle pitkää askelta kohti tyylittelyä, kohti valikoimista, kohti monumentalista tekotapaa. Hänen luonnonkuvauksissaan on nyt loisto, ennen-kuulumaton suomenkielisessä kirjallisuudessa, ja hänen kielenkäyttelynsä on saavuttanut sen hurmaavan koskemattomuuden leiman, joka on vain maailmankirjallisuuden suurilla mestareilla.
Se jäi Minna Canthin niin yksinomaisesti realistisemman taiteilijaluonteen asiaksi. Minna Canthin asemaa suomenkielisessä kirjallisuudessa oikein hahmotellaksemme täytyy meidän hänen ynnä koko hänen kirjallisen aikakautensa mukana kääntää katseemme Europaan.
Vilkas, eloisa, mielikuvitus, tavallista suurempi sommittelukyky ja keveä, pakinoiva esitystapa ovat tämän vaatimattoman kaunokirjallisen tuotannon kannattavia ominaisuuksia, pian silmiinpistävän, älyllisen, kriitillisen aineksen ylivalta taas sen erikoisuus suomenkielisessä kirjallisuudessa, joka ennen häntä ja vielä kauan hänen jälkeensä nojautuu niin pääasiallisesti tunteesen ja tunnelmaan, havaintojen ja mielikuvien naiviin, tuoreesen pohjasävyyn.
Monta katkeraa totuutta lausuu tekijä siitä suomalaisuuden kehitys-asteesta, jota Heikki edustaa, samalla monta sarkastista sanaa siitä, miten silloisessa suomenkielisessä Helsingissä yleinen mielipide luotiin ja sen kanssa kamppaileva uppiniskainen yksilö kaikkien taiteen sääntöjen mukaan hiljaisesti ja »kivuttomasti» teilattiin.
Saman luonnon-tuoreuden ja yksinkertaistuttavan tyylittelyn voimme me katsoa myöskin Margaretassa yhtyneen. Ivalon aseman suomenkielisessä kirjallisuudessa määrää toiselta puolen Aho, toiselta puolen Järnefelt. Hänellä ei ole Ahon uneksivaa, utuista mielikuvitusta, yhtä vähän kuin Järnefeltin syvällistä sielun-erittelyä.
Mestarillinen ympäristökuvaus on vasta Arvid Järnefeltin kirjan erikoinen luonteenominaisuus, pääkaupunkilais-ympäristön, kultuuri-ympäristön, koko aikakauden henkisen ilmakehän, jota ei kukaan ole hänen tavallaan vallinnut ja tulkinnut suomenkielisessä kirjallisuudessa.
Aisti-elämä, aisti-ilo, aistikultuuri astuvat ensimmäisen kerran suurina, tärkeinä elämänkysymyksinä Suomen kansan eteen. Kristillisen maailmankatsomuksen tallaama, herjaama, häväisemä ihmisluonto, joskin usein vielä raakana ja viljelemättömänä, ottaa sananvuoron suomenkielisessä kirjallisuudessa, vaatien siinä täysiä kansalais-oikeuksiaan.
Oksanen ja Kivi erottuvat jo paljon enemmän omiksi personallisuuksikseen, vielä enemmän Minna Canth, Juhani Aho, Arvid Järnefelt ja koko nuorsuomalainen kirjailijakohortti. Yksilöt astuvat aina enemmän etualalle, ympäristö siirtyy yhä etemmä taustaan. Yksilöllinen sielun-elämä saa yhä suuremman jalansijan suomenkielisessä kirjallisuudessa.
Siinä kärjistyvät nimittäin tietääkseni ensi kerran suomenkielisessä sivistys-elämässä vastakkain ne kaksi viivaa, jotka muuten näyttävät niinkuin luoduilta yhtä rintaa kulkemaan: valtiollinen ja sivistyksellinen, kansallinen ja yksilöllinen.
Selityksen kumpaiseenkin saamme, kun muistamme, että hän oli syntynyt maamme silloisen ruotsinkielisen intelligensin huipulla, sen »suuren nurkkakunnan», jota hänen omien ivallisten sanojensa mukaan eräässä näistä novelleista »sanotaan maamme sivistyneeksi yleisöksi». Hän on ensimmäinen kaupunkilainen, ensimmäinen todella kriitillinen henki suomenkielisessä kirjallisuudessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät