United States or Armenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hanna puristaa tytön kättä; Emma! sanoo hän mitä vasten minä soisin itselleni elonaikaa, kuin vanhempani mullassa makaavat? Mitä vasten? Enkö minä ole mitään sinulle? Emma! Emma! torusi Hanna, sinä tiedät, miten minä rakastan sinua! Emma syleili Hannaa. Tulkaat tänne rakkaani, sanoo sairas, ja Hanna lankeaa polvilleen isänsä viereen, vaan Emma jäi seisomaan.
Vikstedt oli niin laiha ja hänen ystävänsä oli niin lihava. Noh, nyt ymmärrän, miksi Vikstedt oli Annalan hyvä ystävä. Vastakohdat hakevat toisiaan. Annala on viaton kuin imeväinen lapsi ja Vikstedt on 20:en vuosisadan sivistyksen loistokukka. Annala on lihonut Isänmaan mädännäisyyden mustassa mullassa.
Mutta jos tuo akka, jonka hallussa lapseni on, pettää minua, jos hän, joka seisoi vuoteen vieressä kuin terä puhkasi sydämmen, ei pidä valansa... Oh ... Jumala! hän uhkaa kaikki ilmoittaa, ellen viimestään uudeksi vuodeksi laita hänelle rahaa ... ha ... ha! ilmoittakoon kuin uusi vuosi tulee makaat sinä mullassa, sillä Elias vie minun tykösi, minun lapseni! sen minä ... ei, sen minä otan omakseni, minä sanon sen olevan tätini... Emman katsanto oli hirveä ja hirveni vielä enemmin.
Tuo muukalainen tuolla, tuo käsi, heikko kuin lapsen, kostea ja kylmä ja kohta joutuva mätänemään haudan mullassa, oli antanut hänen elämällensä uuden käänteen, huomaamatta ohjannut hänet tielle, jota hän ei tahtonut kulkea, vaan ponnisteli vastaan, mutta jolle hänen rakkautensa, hänen heikkoutensa ja Helenan luja tahto hänet kuitenkin veivät.
Kuka oli tuo nainen, joka ratsasti jäällä? Hovin Inkeri. Vai niin. Hyvästi nyt! Kyllä kohta tapaamme. Pentti kiiruhti matikka-avannoille ja Tuomas kotiaan kohti. Pentin sana »mullassa» kaikui hänen korvissaan. Pentti ei ollut virkkanut sanaakaan hänen isästään. Entä, jos hänkään ei enää elänyt. Heikki Sormuinen oli vanhoillaankin sama arvossa pidetty mies kuin nuorena ollessaan.
Pistäytyen pienestä portista tulivat he lehmitarhalle, jossa parhaillaan oltiin lypsyllä. Ilta oli lämmin, surviaiset hyppelivät ilmassa, sittiäiset kaiveskelivat maantien mullassa ja pyrähtivät siitä sitten lentämään. Nyt on kaunis ilta, sanoi Olavi puheen aluksi. Erinomaisen kaunis! vastasi Elli, iloisena, että oli päästy puheen alkuun. Ei ole ollut koko kesänä näin lämmintä ja tyyntä.
Ja kun olen nähnyt teidät kaikki niin onnellisina ja iloisina keskenänne, ja kun olen tuntenut miten rintaani on ahdistanut ja päätäni polttanut katkeruus, silloin minun on täytynyt mennä ulos viileään iltakasteesen; silloin olen tahtonut levätä mustassa mullassa, johon kaste putoaa; olen tahtonut piiloutua kaikilta syvälle, syvälle hautaan!»
Näin heräsin uuteen elämään, ratkaisemattoman ristiriitani ihmeelliseen sovitukseen: saan ravintoa mullasta, mutta en ole sentään mullassa; juureni tähden en pääse paikaltani, mutta sentään tunnen kuinka jokin ihanan lämmin ja kuiva hivelee lehtiäni, jotka olen kasvattanut ikikaipuun vertauskuvaksi: minulta sammunutta valoa tavottaviksi, vapauteen kurottaviksi käsivarsiksi.
»Luulottelua! Tai ehkä sentään, ehkä minä lopultakin olen rehellisempi kuin monet muut, sikäli että annan joskus tuon toisenkin ihmiseni puhua sen, joka on iloinnut ja kärsinyt, suudellut taivasta ja itkenyt mullassa.» »Rehellinen te olette ja suora siitä minä teitä kunnioitan», vastasi nuori rouva rauhallisempana.
Me päätimme joka vuosi samana päivänä käydä samalla paikalla vanhoja muistoja elvyttämässä, vielä sittenkin kun toinen meistä on maan mustassa mullassa. Minä olisin sinulle hyvin vihainen, vaan kun tiedän, ettet ole mitään pahaa tarkoittanut, sanoi hän lähteissämme. Pahaa tarkoittanut... Voi jumalani! Minäkö saattaisin jotain sellaista edes ajatella. Näin oli varsinainen onnen aika alkanut.