United States or Gambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta heidän tervehdyksensä ja hyvästinsä oli vieläkin herttaisempi kuin ennen ja niinkuin hän olisi ollut heihin kuuluva. Se teki hyvää Anterolle. Hänen oli lepo ja viihdyttävä tunne katsella Emmaa hänen kangastuoliensa tai rukkinsa ääressä. Emma oli niin hiljainen ja ujo ja tyyni, mutta kuitenkin varma itsestään.
Hän oli puhunut asiansa Emmalle, ja tuskin puhuttuaan oli Emma syleillyt ja suudellut häntä, luvaten itseään ystäväksensä ja sairaan hoitajaksi. Hanna suostui ilolla-mielin ja isänsä laski siunauksella kätensä Emman päälle, sitte vasta kysyen kuka hän oli.
Hupeni siinä yö lähtöä laittaessa, ja oli jo täysi päivä, ennenkuin päästiin purjetta nostamaan. Pidellessään kokkaköyttä tuli Söderlingin vielä kerran paha olla. Kuulehan, Emma, eikö sittenkin olisi parasta tehdä, niinkuin laki vaatii? Heit' irti vaan! Jako minä tyytyisin vain löytäjäisiin ja rupeisin odottamaan niitä vuoden päivät?
Minun mieleni muuttuu välistä niin kummaksi... Minä näen välistä näköjä, niin hirmuista että järkeni katoaa ... niin oli nytkin... Aato! huomena saat kuulla koko elämäni. Huomen tuli vai mimmoinen! Sillä aikaa kuin Emma ja Aato näin haastelivat, istui ukko Anströmi tyttärensä sivulla kamarissaan.
Ei, Emma, sinun täytyy puhua. Niin, alkoi Emma ja hän kiinnitti tunnokkaat silmänsä häneen, minä olen pitänyt sinua pahana, pilattuna, itserakkaana; mutta nyt ... ei, nyt en minä sitä usko. Frans hymyili. Kuules, Emma, sinulla on oikein. Mutta sanos minulle, mimmoinenka minusta tulisi?
Se on poliisilta. Emma. Mikä herroilla on? Loviisa. Niin, samaa kysyn minäkin. Heinonen. Ei mitään, ei mitään! Henrikson. Ei mitään! Revi rikki kirje! Syö kirje! Anna kirje tänne! Heiskanen. Enpäs annakkaan!... Minulle on maksettu siitä ja minä annan sen... Henrikson. Vaimolleniko? Heiskanen. Ei hällekään! Emma. Mitä sinä kuiskailet? Henrikson. Minäkö? En ole sanonut sanaakaan. 17 kohtaus.
Emma ajatteli hetken; vihdoinkin laski hän kätensä nuorukaisen olalle, sanoen hymyilevällä, lapsellisella luottavaisuudella: Niin, Frans, minä panen sen alas uuteen maahan, ja se juurittuu ja siitä tulee oma kasvi puolestansa.
Tulee verannalle. Emma! Minne sinä taasen karkasit? Tiedäthän, että pitää olla aina saapuvilla, kun on vieraita. Armollinen rouva stasrotinna. Suokaa anteeksi. Minun tähteni hän viivähti. Vai niin, tekö matami. Olipa hyvä, että satuitte tulemaan. Mitä kuuluu? Ei hyvää, armollinen rouva stasrotinna. Poikani on kovin kipeänä. Vai niin! Pitää hankkia lääkäri. Sitähän minä tänne tulinkin.
Minä tahdoin vaan kysyä vähän tyttärestäni; ehkä tahdotte, että nyt lähden ja tulen toisen kerran? Ei, ei, olkaa täällä vaan. Karhi tulee, hänen perässään Emma ja Kaski. XI:s KOHTAUS. Edelliset, Emma, Kaski. Tyttäreni! Rakas äitini! Syleilevät. Voi kuinka olen sinua kaivannut. Väärin tein sinua kohtaan.
Hän taisi kieliä vallan hyvin, tullessansa minun luokseni, niitä oli sisareni hänelle opettanut. Niin, Emma kilpaili minun kanssani, pienenä ollessamme, sanoi Akseli, lisäten iloisesti: Hänellä oli parempi kielipää kuin minulla. Niin niin, sen kyllä uskon, nauroi Emma; tämä, tietääkö eno, tuli siitä, että Akseli oli hidas ja haluton.