United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yhdessä käyös sa kanssani tyhjää ja kuoloa kohti, hautahan asti sa mua saattaos matkalla maan. Viisaamp' oot sa kuin kirjat ja ihmisten naurava seura, ken salat kerran sa oot luomisen työn lukenut. Ihmisten keskeltä, maailman keskeltä, keskeltä harhain luonnon turvallisen, ah, käden löydämme taas. Tyhjyyden kellot kun kerran tiellämme vastahan soittaa, lempeä seurassas on syli kuoleman yön.
Ken ei mitään tunne, ei tiedä, ei nää, vaikk' käy hän suuresta kieltäessään: Ken tosi suuri ja viisas on, hänet sieluin ja ruumiin kauneus voitti. Sadat kolmet lahkot kiistoin, järkisyin tuo todet julki! Kolkutit sa harhain oveen, salat sulta totuus sulki. Tositulta ei oo loimu viisauskynttilän, mi hohti; tositult' on lemmen liekki, mihin perho syöksyi kohti.
Hän mulle kaikki muistuttaa, mi mennyt mult' on hukkaan.» Minun tieni ovat etsijän teitä. Onneton, ken mua seuraa! Ma olen huono opas. Käy tieni kautta harhain. On kotia jäädä parhain jokahisen, jolla koti on. Mun kotini on siellä, missä taivaan tähdet tuikkii. Minun tieni ovat taistelijan teitä!
Oli kehto ruusupuinen tuolla ruusuprinsessalla, tuutijana hymysuinen hämyn tytti taivahalla. Ajat vieri, ajat muuttui. Lakkas lehto tuutimasta unelmien ruhtinasta. Kovat vallat leikkiin puuttui. Iski tulta ukon nuoli, iski puhki terhentarhain: laukes lumot haaveen harhain, kaikki linnan ruusut kuoli.
Ken vaipuu Sulon koraaniin Ja sitä tutkii myöhään, varhain, Hän opin kiistat välttää niin Ja totuuteen käy tieltä harhain. Kun perho liitää ruusun luo, Se siinä vain on syvä mieli, Ja viisaus ainoa on tuo, Mit' yöhön laulaa satakieli. Mut hienoin ongelmista maan On vyö Suleiman vyötäreillä: Hän sais Bokhaaran ja Shiraan, Jos sen hän sois mun selvitellä.
Hän saapuvi, hämärän impeni mun, luo sen, joka vaipui varhain, hän tarttuvi kätehen tarmottoman, hänet ohjaten ohitse harhain. Hän hymyilee ja hän lymyilee ja hän kuusikon lehviltä kuiskailee: »Mitä mietit sa poikanen poloinen, kun korpehen yöpyä aiot? Ei vastahan Pohjolan pakkasta teho laulajan tieot, ei taiot. Mut tulkosi näin minun jäljissäin, niin menemme Metsolan linnoja päin.
Oot runon tuomari ollut, et elon pienien harhain, et ole koskaan tuominnut Filippoitani liioin, et kysynyt nimen loistoa silloin, et sukujuurta, kun valittus sinä, ylpeä, kerran pöytähäs kutsuit. Runsas kuin kätes ollut on, on rintasi ollut. Tunnen sun hymyssäs Epikuroksen sekä Stoan, viisauden, joka koskaan ei ole jättänyt miestä, kun ilo jättänyt on, rakastettu ja ystävät kaikki.