Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Pöytä on katettu, kuului ääni salista ja naurava lauma siirtyi hiukan hiljempänä ruokahuoneesen. Kuinka minä säikähdin, ha, ha, ha. Entäs minä, hi, hi, hi. Semmoinen karhu. Ja me kun luulimme piruksi. Hyi, Emma, kuinka uskallat sen nimeä mainita. Ajatteles, jos ilmestyisi tuonne ikkunaan äkkiä. Uuh! Uuh! Uuh! Miksi te puhutte niin kamalia. Nyt en uskalla nukkua tänä yönä. Enkä minä. Enkä minä.
Viime sanoja sanoessaan kuningatar kuiskasi ääneensä, kohotti nopeasti käsiään, peitti niillä silmänsä ja riensi ovelle päin, josta hän oli tullut veljensä huoneesen. Mutta Euergetes asettui hänen eteensä ja sanoi ankarasti ja jyrkästi: "Jää tänne, siksi kun minä palaan. Rohkaise mieltäsi, sillä ensi tapahtumasta, minkä tämä merkillinen päivä tuo muassaan, olet sinä hämmästyvä ja minä naurava!"
Ja sydämestä ne sanat lähtivät, sillä hän on todellakin ihmeteltävä ja ihailtava, tämä omituinen, iloinen ja naurava ihminen. Paremman olisi ansainnut. Rouva Hägg pyyhkäisi kädellään kiireisesti silmiään ja heitti sitte hyvästi. Mutta vielä portilta hän kääntyi takaisin, tuli luokseni ja alkoi puhua kuiskaamalla.
Sillä sydämen pohjalla pyrkivät esille nuoren, reippaan ja vaaleaverisen miehen lempeät silmät ja naurava suu ... leveät hartiat ja tanakat kädet... Se kuva oli siellä ollut jo kauan, ja hyvin usein se sieltä tuli näkyviin ... silloin varsinkin, kun tuntui jotakin olevan ikävä... Nyt hän ilmestyi ilmielävänä, niinkuin syyskierän aikana oli, kun ylös Lappiin, tukkimetsään lähti.
Hänen silmänsä, jotka olivat melkein puoliummessa, aukesivat yhtäkkiä ja leimahtivat niin uhallisesti, että naurava piirre nimismiehen suupielestä katosi kuin pyyhkäisten. Samassa astui hän vähänkään empimättä peremmälle, istui nimismiehen viereen sohvalle, pani jalkansa toisen polven päälle ristiin, löi suurella kämmenellään polveensa ja omituisesti naurahtaen virkahti: »Se on talo!»
Soittomiehet virittivät noita sulotunteisia, nopeasti viereviä, sekä reimuilevia että vaikeroivia säveliä, jotka ovat ominaisia pohjoismaiden kansallistansseissa. Soitossa oli omituinen sointu, syvälle tuntuva, kaamea ja kuitenkin naurava, huima ja kuitenkin suloinen.
Hän vain nauroi, nauroi niin puhtaasta ilosta, että kyynel kimalteli silmän nurkassa, hampaat välähtivät valkeina punaisten mehupeitteiden alta ja koko vartalo hytkähteli notkeasti, viattomasti, luonnollisesti. Hän oli minun naurava sulottareni. Ja minä nauroin tietysti myöskin, riemuitsin oikein sydämeni pohjasta. Hänen nimensä oli Iida.
Tytön siniset silmät olivat todella ihastuttavat, ja hänen verevät poskensa, pienet syvänteet poskipäissä ja naurava suu täydensi kuvan koko ihanuudeksi, pirteydeksi ja elämän iloksi. "Mikä on nimesi, lapsi?" kysyi kamreeri. "Anna", kuului vastaus. "Anna! Hän minulle sanoi Anna; Emilia, kuuletkos, aivan kuin meidän pikku tyttö". "Kuinka vanha sinä olet?" "Kymmenen vuoden".
Yhdessä käyös sa kanssani tyhjää ja kuoloa kohti, hautahan asti sa mua saattaos matkalla maan. Viisaamp' oot sa kuin kirjat ja ihmisten naurava seura, ken salat kerran sa oot luomisen työn lukenut. Ihmisten keskeltä, maailman keskeltä, keskeltä harhain luonnon turvallisen, ah, käden löydämme taas. Tyhjyyden kellot kun kerran tiellämme vastahan soittaa, lempeä seurassas on syli kuoleman yön.
Teidän naurava ystävänne arvioi olosuhteitanne monin verroin oikeammin kuin te itse. Kun olette saanut eronne, te sanotte itseänne häväistyksi; kun olette saanut kuulan käsivarteenne, te tekeydytte raajarikoksi! Onko se oikein? Eikö se ole liioittelua? Ja olenko minä järjestänyt asiat siten, että kaikki liioittelu niin helposti joutuu naurunalaiseksi?
Päivän Sana
Muut Etsivät