United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kyllä se on aivan varmaa", vastasi Tahvo, ja samassa paistoi aurinko suoraan hänen kasvoihinsa, niin että hänen täytyi kädellä varjostaa silmiänsä. "Mutta sittehän olenkin löytänyt luonnon salaisuuden", virkkoi Harmaaparta, ja häpesi ja hämmästyi yht'aikaa.
Maa tyyni oli, tyyni järven pinta. Vaan mikä tuolla luonnon suloutta Jylhällä muudollansa varjostaa? Se kohoutuen kohden korkeutta Ylpeesti ympärilleen katsastaa. Syvästi järveen kuvauu sen muuri, Sisässä maan kuin oisi sillä juuri. Hengille luonnon liekö hennommille Se peljättävä, paha kummitus?
Hän on vanhanpuoleinen, niukan kumarainen rahvaannainen, päässä täyshuntu, joka varjostaa jossain määrin kasvojakin. Katse maahan luotuna, syvä mielenliikutus äänessä: Olen Laudusta sen tytön äiti, joka URMAS Sinä...? Tyyntyy, käy luo ja ottaa häntä kädestä, jonka vaimo ojentaa suuresti hämillään: Se tapaus on minuun koskenut. Istu, äiti parka!
COMINIUS. Aina yhdenlainen! CORIOLANUS. Sama Menenius! AIRUT. Tie auki, syrjään! Kätesi, teidän myös! Mut ennenkuin Saa varjostaa mun päätän' oma suoja, Patriisein luona täytyy minun käydä, Joilt' olen, paitsi terveisiä, saanut Myös kunniaa. VOLUMNIA. Siis täytettynä näen nyt Mit' olen toivonut ja mitä mielen' On suurta kuvaillut; vain yksi puuttuu, Ja sit' ei varmaan Rooma sulta kiellä.
Hän meni ovelle, ja pitäen toisella kädellään pihtipielestä nojasi hän ulos ulkoilmaan. Aurinko häikäisi silmiä niin, että hänen täytyi toisella kädellään varjostaa kulmiaan. Kylläpä nyt on kirkas paiste! Elli järjesteli kahvipöytää ja katseli häntä tuohon, missä hän nyt niin elävästi muistutti itseään silloin ennen aikaan samassa asennossa, tuona aamuna Ellin isän kotona.
Sitä itseä! Näin omin silmin kun kantoivat kirurkiin olin juuri tulemassa makasiinikatua kauppatorilta ja senverran että no että juuri ehdin nousta kasarmintorille näen, kantavat paareilla valkosen lakanan alla ja rouva itse käy vieressä ja parasollilla varjostaa, ettei päivänen näette jo minä kohta sanoin, siunaa ja varjele mitä aikoja tästä nyt tulee!
Sinä rientohon myös Pane tarmos ja työs, Edes paisuva virta sen vierittää. Kotimaamme on tää, Meille rakkaaksi jää Mitä on se, mit' oli, mitä vastakin on. Ja kuin meiss' oma maa Lemmen nostattaa, Samoin lempemme maammekin nostakohon! Kalatyttö, 1869, korjattu painos 1905. H. G. Andersen. Seuraa mua taikamaahan, Jylhäin Pyreneiden taa; Taiteen raunioita siellä Mandelkuuset varjostaa.
TAAKANKANTAJA Häntä kuulematta, sillanteen reunalla seisovaa Heljää osottaen: Ja tuo tuolla on Mertsi! URMAS Hätkähtää, vaihtaa silmäyksen Heljän kanssa: Ei Mertsi on kuollut. TAAKANKANTAJA Varjostaa kädellä silmiään, ihmetellen: Kuinkas minä väärin näin...? Vai on Mertsi kuollut ... nauraa outoa naurua. Astuu sitten Urmaan luo, kiivaan läähättävästi: Taakka, Urmas, taakka?
Mutta minä muistan, että näin hänessä jotakin, mikä minua kummastutti, vaikka miehen muoto tuon syvän juovan pohjassa näkyikin vain pienenä ja hämäränä, ja vaikka minä seisoin korkealla hänen yläpuolellansa keskellä paahtavan päivän valoa, niin että minun täytyi kädellä varjostaa silmiäni ennenkuin huomasin koko miestä. Hoi! Mies tuolla alhaalla!
Silloin vasta ymmärsimme ne kansan elämänehdoiksi ja otimme ne yksimielisellä ryntäyksellä takaisin. Kaukaa kuuluu toinen torventoitotus. Oven luona olevat katsahtavat merkitsevästi toisiinsa, Rouka ja Heljä ihmetellen. Urmas riemuisesti: Noin vapaudenaamun torvet pauhaavat! Varjostaa kädellä silmiään: Kas, Vuori-Mervian miehet! Terve, te asiamme uskollisimmat!