Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
COMINIUS. Aina yhdenlainen! CORIOLANUS. Sama Menenius! AIRUT. Tie auki, syrjään! Kätesi, teidän myös! Mut ennenkuin Saa varjostaa mun päätän' oma suoja, Patriisein luona täytyy minun käydä, Joilt' olen, paitsi terveisiä, saanut Myös kunniaa. VOLUMNIA. Siis täytettynä näen nyt Mit' olen toivonut ja mitä mielen' On suurta kuvaillut; vain yksi puuttuu, Ja sit' ei varmaan Rooma sulta kiellä.
Ja eloni harhakkaita mutkateitä Murheeni itkemään käy uudestaan, Rakkaita kutsuen, joilt' toivo haipui, Jotk' onnen pettämäisnä tuoneen vaipui. Ne joille soi mun laulun' alkunaiset, Ne näitä eivät enää kuulla voi; Hajalle haihtui kaikki armahaiset, Ja laulun' ensi kaiku tyhjiin soi. Nyt kuuntelee mua oudot, muukalaiset; Oon arka, jos ne kiitoksenkin toi. Ja ket mua muuten kuuli riemumiellä.
Nyt ykskö meistä, Joilt' uljain mies maan pääll' on surmans' saanut, Kun rosvoj' auttoi, mekö tahraisimme Kätemme katalilla lahjoilla, Pois myyden kunniamme uran laajan Niin turhasta, kuin kouran täys' on kultaa. Parempi koira, joka kuuta haukkuu, Kuin moinen Rooman mies. CASSIUS. Mua älä hauku! En sitä kärsi. Itses unhotat sa, Kun näin mua härnäät.
Kaiken täänpä hän tarjoo, jos vihan viihtyä sallit. Mutta jos lahjoineen lie vasten mieltäsi liioin Atreun poika, sa muita akhaijeja kaikkia muista, jotk' ovat leirissään hädän alla ja joilt' ikiarvon saat kuin kuolematon; sua kutsuu kunnia suuri. Hektorin kaataa voit, sua liian kun liki karkaa turmiovimmassaan, muka että akhaijia toist' ei häll' ole vertaistaan sotapursin saapunehissa."
Vannoutunehet ystävät, jotk' äsken Olivat niinkuin yksi sydän, yksi mieli, Joill' aika, vuode, ruoka, työ ol' yksi, Jotk' olivat kuin kaksoispari lemmess' Eriämättömät, nyt äkkipäätä Ja turhan vuoksi katkerimpaan vihaan He syttyvät; ja verivainolaiset, Joilt' unen viha häiritsi ja häijyt Kavallushankkeet, sattumus nyt, jok' ei Niin munaa maksa, ystäviksi tekee Ja langoiksi. Niin munkin.
Itseeni nähden täyttää voin sun toivees: oon Guido Guinicelli, puhdistaudun, kun kaduin ennen kuolinhetkeäni.» Kuin tuskassa Lykurguksen kaks poikaa nuo tuta mahtoi, kun he äidin näki, niin tunsin, vaikk' en ehkä heidän verroin, nimeltä kun nyt kuulin tuon, ken oli mun isäni ja muiden meikäläisten, joilt' armas syntynyt on lemmenlaulu.
Vaan liki päästessään, useimmat kuss' urot parhaat parvena, keskellään hevonsuistaja Tydeun poika, seisoi peljättäin kuin raateliaat jalopeurat tai rajut metsän karjut, joilt' ei rohkeus raukee, Here seisahtui helo-olka ja huusi jo heille Stentorin hahmoss', urhon, joll' oli vaskinen ääni, viidenkymmenen muun joka huutaa voi kera kilpaa: "Voi häpeäänne, akhaijit, voi, kuvasankarit kurjat!
Noin hän virkki, ja riemusivat kaikk' iliolaiset houkkiot, joilt' älyn pois oli ottanut Pallas Athene. Hektorin turmiokasta he tuumaa puolsivat kaikki, kenkään Pulydamaan ei neuvoa uskonut oivaa. Nauttivat atrian sitten. Vaan yön kaiken akhaijit surmaa Patroklon suri vaikertain, valitellen.
Itseeni nähden täyttää voin sun toivees: oon Guido Guinicelli, puhdistaudun, kun kaduin ennen kuolinhetkeäni.» Kuin tuskassa Lykurguksen kaks poikaa nuo tuta mahtoi, kun he äidin näki, niin tunsin, vaikk' en ehkä heidän verroin, nimeltä kun nyt kuulin tuon, ken oli mun isäni ja muiden meikäläisten, joilt' armas syntynyt on lemmenlaulu.
Oikeutta en kysynyt, Kysyin: miellyttikö työni Kumppalia, ystäviä, Niitä, joilt' etuja toivoin. Nyt jälestä toisin tunnen. Tyynesti ajatellessa, Syvällä sydämmessäni Soimaukset soilehtivat, Pahat työni paljastellen. Pahatko? sitä en myönnä! En alasti tässä seiso Alla vinkuvan vihurin. Toki on mulla verhonani Oikeuttakin sipale: Enkö kynsijän kuvetta Raavi, kun minull' on kynnet?
Päivän Sana
Muut Etsivät