United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pois joulukuuset, kynttilät ja riemulaulut lasten ja äidin tortut lämpimät pois juhla onnekasten! Tää päiv' on päivä sydänten ja sisarusten silta, tää päiv' on päivä rikasten ja ilollisten ilta. Mut meille mieron miehille ja onnen kerjureille on muiston musta juhla se ja tuskan tuoja meille. Nuo joulupuut ja kynttilät ja lasten laulajaiset ja äidin tortut lämpimät ja annit armahaiset
Siell' on omat armahaiset Heimolaiset olleet, Siellä kaikki esi-isät Eläneet ja kuolleet. Tuuli tuima tunturitten, Hartioillas kanna Minut sinne, siellä sitten Havuhauta anna. Syntymäpäivänä. Ystävä kaunoinen, Kuule, sa pienoinen: Syntymä-päiväsi Noussut on, riemusi. Terve sa armahin! Isämme korkehin Onnea suokohon, Iloa luokohon! Onnea elolle, Rauhoa sielulle! Mielesi puhtahin Olkohon ainakin!
Näin on ennen soitettihin, Soitettihin, laulettihin, Kun oli ihanat ai'at, Lapsen ai'at armahaiset; Kuuhut kultasi kujamme, Pirttipalkit päivänpaiste, Vesillä venoset sousi, Mailla kärrit kieritteli. Eipäs kuulunut konetta, Halonsyöjän sylkytystä Eikä vihlonut sydäntä Veturin vihaiset äänet Näillä Pohjolan perillä, Suomen mailla mairehilla.
Lapsen ai'at armahaiset Kiitäin, liitäin linnunsiivin poistui, poistui, Varsi varttui, järki jatkui, Tunteen lähteet lämmön saivat, Kumpus kuplia kummat suonet, Tulvas vetreät verten aallot, Povi paisui ja poreet nousi, Norui nestehet jännervöissä, Suihki suonissa kuumat kiihkot, Tulta tuiskusi silmänluonnit Entinen rattosa rauha, Entinen lapsuus lauha,
Mut koska vaikenivat toiset neitseet, hän nousi korkeana, kasvoiltansa kuin tulenleimaus, ja sanat virkkoi: »Modicum, et non videbitis me, et iterum, ah, siskot armahaiset, modicum, et vos videbitis me.» Hän sitten eellään heidät käski käymään, vain viittas seuraamahan mun ja Naisen ja Viisaan, joka joukkoon jäänyt oli.
Ja eloni harhakkaita mutkateitä Murheeni itkemään käy uudestaan, Rakkaita kutsuen, joilt' toivo haipui, Jotk' onnen pettämäisnä tuoneen vaipui. Ne joille soi mun laulun' alkunaiset, Ne näitä eivät enää kuulla voi; Hajalle haihtui kaikki armahaiset, Ja laulun' ensi kaiku tyhjiin soi. Nyt kuuntelee mua oudot, muukalaiset; Oon arka, jos ne kiitoksenkin toi. Ja ket mua muuten kuuli riemumiellä.
Saattele saloilta näiltä, näiltä rannoilta rapoa, kape'ilta karjan mailta, leve'iltä liepehiltä! Kätke koirasi kolohon, rakkisi rapoa kiinni kultaisihin kytky'ihin, hihnoihin hope'isihin, jottei pilloa pitäisi, häpehiä hämmentäisi! "Kun ei tuosta kyllin liene, ei vielä sitä varone, Ukko, kultainen kuningas, hope'inen hallitsija, kuule kultaiset sanani, armahaiset lauseheni!
Lapsen ajat armahaiset, Suojassa Korkeimman murheitta soluvaiset! Niin nuokuvi laaksossa valko=lilja mättähältä, Niin nuokuu hiljalleen; se suojass' on rajuisten myrskyjen väeltä. Se yksin kukoistaa ja kiittää Jumalaa, Niin lehdon kukka versoelee, Ja myrsky raju maailman sen puhtautt' ei saatuttele.
Nurmell' on jo nukka Päällä kaunis peittehensä, Peittehellä päivän immet, Aurinkoisen armahaiset, Kukat kaikilla keoilla, Lehti täysi jo lehoissa. Jopa lammin lämmin laine Likistävi rantoansa, Iltavirttä veisoavi, Kullallensa kuiskuttavi, Kunne' kulta nukkunevi, Kaunis maa makaelevi, Kunne' itsekin ihana Armas aaltonen nukahti, Kullan vierehen väsähti.
Mut koska vaikenivat toiset neitseet, hän nousi korkeana, kasvoiltansa kuin tulenleimaus, ja sanat virkkoi: »Modicum, et non videbitis me, et iterum, ah, siskot armahaiset, modicum, et vos videbitis me.» Hän sitten eellään heidät käski käymään, vain viittas seuraamahan mun ja Naisen ja Viisaan, joka joukkoon jäänyt oli.