Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. toukokuuta 2025
Ethän, Valpur! Sun riemus näin mä, vaunuihin kun astuit. Kuink' ihanasti suusi hymyili, Kuink', armas tyttö, silmäs kiilsivät! VALPURI. Silloinpa silmä kirkkahimmin kiiltää, Kun kyyneleit' on täynnä. AKSEL. Kuinka, Valpur, Epäillä taisit? Eikö näyttänyt Kaikk' onneksemme käyvän? Luultuun onneen Olenko hourupäisnä tänne syössyt?
Mutta uskonpa, jos lakkaamatta olisimme oljennelleet etelässä tuolla, vainon ja närkästyksen katkerassa ilmassa, että käyskelisimme murheen poikina nyt. Onneksemme siis heitimme kylän ja kylänmiehet; sillä nyt on tapahtunut miehissä muutos. Tässähän nyt seisomme, katsellen sovinnon suopealla silmällä tuonne kohden Toukolan kylää, ja täällä takana on meillä jalo seljänvastus.
Meidän onneksemme tapahtui niin, että saimme toista tietä semmoisiakin kirjoja, joita viranomaiset pitivät meille kiellettynä hedelmänä. Kaupungin virkamiehet olivat saaneet luvan sidottaa kirjansa vankilan kirjansitomoissa. Tätä työtä karttuikin niin paljon, että työ tehtiin kaikille pakolliseksi.
Se plutona, missä minä olin eli jota seurasin, sai majakseen erään lehmä-navetan, jossa onneksemme sattui olemaan vielä jälellä, vaikka sen Turkkilaiset olivat jo kalvaneet, yksi lehmä ja kana, ja meillä kun ei tällä kertaa sattunut olemaan muutakaan ruokaa, niin teurastimme ne heti, keitimme ja paistoimme, ja hyvältä ne maistuivatkin, koska emme olleet koko päivänä kerinneet syömään.
Heidän kanuunansa ampuivat yhä vain, mutta, onneksemme, eivät ne tehneet meille suurta vahinkoa, sillä rakennus oli erittäin paksu seiniltään.
Sentähden ei tekisi, luullakseni, ryyppy pahaa, majaillessamme ilmi-taivaan alla. TUOMAS. Viertolassa on viinaa. JUHANI. Viinaa ja hyvää. TUOMAS. Seitsemän korttelia, pojat! JUHANI. Oikein! Kortteli miestä kohden. AAPO. Ehkä jätämme viinan, johon onneksemme emme ole juuri tottuneet vielä. JUHANI. Oletpa tuolloin, tällöin ottanut naukin niin sinä kuin minäkin.
Voimallisella pauhulla ja huminalla kiiti ankara kivi, valtaisessa kaaressa halkaisten pilvien tuulisen maailman. Kohosi se ylös taivaan kumuun, vaipui alas taasen, vaipui päivään päin, ja juuri ampuniekan päälaelle putosi summaton paino, haudaten miehen allensa ijankaikkiseksi. JUHANI. Ja miehen surma oli meidän onneksemme. Missä olisimme nyt me ilman tätä kiveä?
PIETOLA. Olipa sekin somasti ohjattu meidän onneksemme. Eikö Turkka ole vieläkään tullut? PIETOLA. Tolari taitaa olla utelias tietämään, mitä rovasti on sanonut, kun sinä myötään kyselet Poikaa. Tuskin hän nyt ehtii käydä rovastin luona. TOLARI. Minä lupasin varottaa Turkkaa, ettei ammuttaisi. KATRI. Herra varjelkoon! PIETOLA. Mitä puhetta se on? TOLARI. Leenan puhetta.
Eräänä päivänä Nadiri-kuukauden alkupuolella nousimme me laivalle, ja alkumatkalla oli meillä onneksemme hyvä myötäinen tuuli, niin että meillä, soutajilla, ei ollut mitäkään valitettavana. Neljäntenä päivänä hälventyi tuuli, purjeet riippuivat löyhinä, ja nyt oli airoihin tarttuminen.
Ja kuinka me sitä hoidimme, kaiken hyvän haltijaa omaksi onneksemme ja muiden ja kuinka koetimme koko tämän maan ja kansankin onneksi senhän sinä tiedät. Mutta vaikka tiedätkin, niin minä vielä kerron siitä sinulle, sillä niin kauan kuin minulla on, mitä kertoa onnesta ja sinusta, onni ja sinä täällä pysytte.
Päivän Sana
Muut Etsivät