United States or Rwanda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vavahtaa aron hevonen, hiekkaan painuvat sen sieraimet verta vuotavat ja erämaan santa janoinen sen vaalenneen juo hurmehen. Se suistuu, sen silmät raukeaa, ja erämaan lapsen erämaa se hautaa hiekkaan pehmeähän.
Jo taasen hiihtää impi, Ja lumi tuoksahtaa, Kun poiss' on uljas ryhti, Ja jalka horjahtaa, Ja liepehet, jotk' äsken Tuulessa leikkien Löyhyivät, vuotaa vettä, Vavahtaa kätönen. Ja silmän sulo säihky Jo sammuu kyyneliin, Ja kyyneleistä kylmä Luo lumen vaaleviin Poskihin helmilöitä Oi, julma kylmyys voi! Ken sulle julman vallan Ja ankaruuden soi? Ah!
Melissa oli niin tottunut tarpeettomaan ja kovaan vastahakaan, jolla häntä usein oli suututettu naurettavaan vihaan että opettajan hiljainen käytös peräti saattoi häntä hämille. Hän jäi samaan paikkaan seisomaan ja alkoi kääriä mustaa hiussuortuvaa sormiensa ympäri, ynseä ylähuuli nousi pieniltä valkeilta hampailta ja alkoi vävähtää.
Sotilas suostui siihen tuumaan, mutta tarttui samassa hänen molempiin käsiin, istuutui hänen viereensä ja sanoi liukkaasti mutta hillityllä äänellä: "Minä tahdon puhua teidän kanssanne, ei! älkää pelästykö; ääneni vävähtää, mutta se vävähtää vaan ilosta, että viimeinkin tapaan teitä yksinänne. Oletteko minulle suutuksissa?
Sillä koska ikänänsä hän, rakkaudesta innostuneena, aukaisee sylinsä häntä kohtaan, aukaisee tuo lähteessä-olevakin sylinsä; ja koska ikinänsä nuorukaisen huulet vavahtavat suutelemaan suloista olentoa, vavahtaa myöskin tuon rakastetun huulet lähteessä. Kova kohtalo estää kuitenkin heitä yhteen tulemasta.
Hymyyni hymyilee tuo haaveksittu kulta, Sill' emme suotta kiusaa itseämme; Hyväily-nimet hältä saan, hän multa Vavahtaa lehvät, meidän lempeissämme, Ja perhot tullen ruusun suutelulta, Kukista luovat taivaan ylitsemme; Ah, kaunis mailma! kuinka luonto sointuu Tok' autuuteen, mi sydämessä tointuu! Miks' epäsoinnun soisin sorreskella Nyt soinnuntaa, mi mailman haltioipi?
"Te voiton saitte. Teill' on valta nyt, siis minun tehkää, miten miellyttää! Mut laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää." Näin lausui. Säikähtäen vavahtaa nyt sydän nuorten miesten molempain; mut kirkkaat silmäns' ukko kohottaa, kenraaliin katsahtain. Tuon kasvoist' uhka oli hävinnyt, ja katsanto jo muuttui lempeäks, hän lujast' ukon kättä puisti nyt ja kumarsi ja läks.
– Ajattelen, että jos asettaisin kuularuiskun tänne haaksirikkoutuneitten juurelle, niin voisi kai tuon rannan pitää kurissa. Elma vavahtaa. – Onko teidän vilu, – sanoo slaavi hyväilevällä äänellä. – Ei, – vastaa Elma, vaikka hän hermojännityksestä ihan vapisee. – Onpa, – sanoo nuori mies, ja sulkee hänet syliinsä.
Ja vavahtaa siinä vanhankin vuorelaisen rinta, kun hän yht'äkkiä, varsinkin jonkin suuremman sateen jälkeen, huomaa keskellä tietä leiviskäisen kiven, joka on irtautunut jostakin yläilmoista ja siihen pudonnut. Varsinkin keväällä lumien lähdön aikana kuuluu kiviä ropisemalla ropisevan alas.
Kuin vikauhri vieressään On toverinsa allapäin; Hän usein koskeen katsahtaa, Ja silloin aina vavahtaa. Tuo köysi kädess' loihtia On suuri, varsin mahtava Ja kirkon väen vallassa On mies hänen muassa. He kirkkomaall' on pistäyneet, Ennenkun tänne lähteneet. Siell' ompi kipee siunattu Ja kalmass' köysi karkaistu.