United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Virkkoi noin, sydänt' urhon tuo vavahutti ja mieltä; riensivät kautt' aseparvien, äärt' eturintaman laajan. Mutta kun ehtivät luo, Menelaos vaaleva vartoin miss' oli haavoineen, urot parhaat myös kera koolla, keskeen piirin tuon kävi joutuin mies jumalainen, uumienmyötäisestä jo vyöstä hän tempasi nuolen; pois vetäessäpä vääntyivät väät pistävät poikki.
Vielä joukko joutilasten, Kansan päältä katsovaisen, Ei saata ulos sanoa, Häpeästä hämmästynyt; Ottaapi oman kätensä, Rankaiseepi rintapäänsä, Soimaapi sydänt' omaansa; Kohta kääntyypi kotia Mielell' sangen surkealla. Luku XXI. Ryövärein luiden rikkomisesta.
Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää, punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää, ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat, ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat. Ja ompi niinkuin riemu taas näyttäis riemullen, ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden; iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan.
Mut sankar'maassa vaikka unhotuksiin jäis tää muisto suurempien muistoin kautta, nimensä jos ei sydänt' enää sytyttäis, ja kuluneine kirjaimineen hyljättäis tuon uskollisen suomalaisen hauta; ei miehen maine kuolis kuitenkaan, ei, henki rientäis ylpeällä miellä laineiden poikki syliin synnyinmaan: tääll' ei hän unhotukseen joudu milloinkaan, tääll' elää hän, vaikk' onkin hauta siellä.
Kentiesi meri-ilma, vieraat maat Ja vaihtelevat esineet vois poistaa Tuon sydänt' ahdistavan, oudon aiheen, Jot' aivoissaan hän hautelee, näin tullen Vieraaksi itselleen. Mit' arvelette? POLONIUS. Se hyvää tekee; mutta luulen sentään, Ett' alkuna ja syynä noihin tuskiin Hylätty lempi on. No, Ophelia! Sanoja prinssin älä turhaan kerro; Kuulimme kaikki.
BRUTUS. Ei mun pitäis Velvoilisuuttas käyttää yli voimais: Lepoa, tiedän, vaatii veri nuori. LUCIUS. Min' olen nukkunut jo, hyvä herra. BRUTUS. No, sepä hyvä; untas saat sa jatkaa; En kauan sua vaivaa; jos ma elän, Sua palkitsen. Murhallinen uni! Noin lyijysauvallasko poikaa painat, Kun sulle soittaa hän? Hyv' yötä, lapsi! Ei sydänt' ole mulla herättää sua.
Mielessä häll' on jotain mielehistä, Kun meitä tervehtii niin hilpeästi. Ei toista kristikunnassa, ken voisi Vähemmin peittää rakkautta ja vihaa; Sydämmen oiti ilmaisevat kasvot. STANLEY. Mit' erityistä sydänt' ilmaisevaa Näette tänään hänen kasvoissaan? HASTINGS. Sen, ettei meistä ketäkään hän vihaa; Se muuten näkyis hänen katseestaan.
CLARENCE. On minut murhata? MOLEMMAT MURHAAJAT. Niin, niin. CLARENCE. Sydäntä teill' on tuskin ilmoittaa se, Ja sydänt' ei siis ole sitä tehdä. Mill', ystävät, teit' olen loukannut? MURHAAJA. Meit' ette loukannut, vaan kuningasta. CLARENCE. Te mailman miehistäkö valituimmat Murhaamaan viatonta? Mitä rikoin? Ken todistajana mua syyttää tässä? Ketk' ovat valamiehet vikapääksi Mun julistaneet?
Mutta näytös ankarampi vielä Vartoo häntä kotokalliol: Katso, ukon kadehtiva nuoli Miehen huoneeseen on iskenyt, Liekkein helmas asuntonsa seisoo, Taivaan otsaa tulikielet nuolee. Mies tän näkee, katsahtaavi jalost Luonnon kamppausta, lausuen: »Ihanata! Neitoni on jäljel, Kartanossa korkeel nummel tuol, Vaikka mailman kalleuksist köyhä, Mutta sydänt rikasta hän kantaa.
Ja ompi niinkuin riemu taas näyttais riemullen, ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden; iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan. Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty, hän, hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän, ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringon satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on. Helsinki.