United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !


Accasta, mi piti Rikhardin sisarelta myötäjäisnä veljemme saaman, ei he luopua halua millään. Munkkihölmöiksikin he muuntelee, jott' edut ritarein vain turvaan jäis. Ja aselepoa he tuskin sietää loppuun, he kun toivoo ties minkä äkkiyllätyksen toimeen voivansa saada. Hauskaa! Eespäin vain, vain eespäin, herrat! Min' oon tyytyväinen! Kunp' ois muu kaikki niinkuin olla pitää. SITTAH. Miks niin?

Nähkääs näin: sen perinnöksi hän rakkaimmalle antoi pojistaan, ja määräs, että tämä jälleen jättäis sormuksen sille pojistaan, jok' oli taas hälle rakkain; joten suvun pääksi, sen ruhtinaaksi aina rakkain jäis, vain valtuudella sormuksen, ei iän. Se huomaa, sulttaani! SALADIN. Sen huomaan. Jatka!

Ja taistoss' eestä Kustavin taas vaari vaipui Uttihin, ja Lappeell' isä vaarinkin, mies Kaarlen aikoinaan. Niin heidän kävi, kaikki sai he vertaan vuodattaa; mut elo tuo ja kuolo tuo ol' uljast', ihanaa. Ken huonona jäis hoippumaan? Ei, nuorna kuolla eestä maan ja kunnian ja kuninkaan, on totta toisempaa! Nyt orpo olen, osaton, syön leipää vierahan, on suosijani, suojani tuvilla tuonelan.

Sata renkiä heidät sitten pois yksitellen veis, jotta jokainen sais edes kerran mitä kukin he tarvitseis. Niin nälkäiset pöytään vietäis. Kipot myrkkyä kukkurat! Ja viluiset ruoskaa saisi! Ulos yöhön sairahat! Mut sen, joka viimeiseksi mun ruhtinassaliini jäis, mun nähteni kieli kurja sen suusta revästäis. Taas ihanteet on tuotu esihin ja määritellään oikeaa ja väärää.

Ja on kuin ilma lämmin taas hengähtäis yli maan: Runoruhtinaskin ihastuin nyt taas koskevi kanneltaan, Ja soitto ei ennen kuultu sen kielistä nyt salamoi: Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi. Ken siit' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks jäis? Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis?

Ja on kuni ilma lämmin taas hengähtäis yli maan, Runoruhtinaskin, ihastuin nyt, taas koskevi kanneltaan, Ja soitto, ei ennen kuultu, sen kielistä nyt salamoi: Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi. Ken tuost' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks jäis? Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis?

Ja puhuja tempasi jo lakin päästään ja muut tekivät samoin ja kohottivat hänen kehoituksestaan juhlansa aloitteeksi eläköönhuudon niin voimakkaan ja valtavan, etten ole ennen semmoista kuullut. Ja samassa kajahti laulajain parvesta torvien säestämänä säkeet: »Jos viiri meiltä riistettäis, sen henki rintahamme jäis

Vaan jos sinuss' ois Niin Troia yhtynyt ja Kreikka, että Sanoa voisit: "tämä käs' on Kreikkaa Ja tämä Troiaa; tämän säären suonet On Kreikkaa, tämän Troiaa; oikeassa On poskess' äidin verta, vasemmassa On isän'," niin Zeun kaikkivallan kautta, Sinuss' ei kreikkalaista jäsent' oisi, Johon ei miekastani tuiman kiistan Jäis leimaa.

Pois huolet jäis, kun hymyäis taas sulo huulet Hannan. Taas valat sois, ja siimeiss' ois niin armaat meillä retket; oi, minkä hurman kohtaus tois, min kaihon eronhetket! Sa Taivainen, vain tiedät sen, kuink' kaikki hälle annan ja ainiaks ma kalleimmaks sain rakkaan sulo Hannan! Hannalle. En, Hanna, jää vain kasvojas ja varttas ihannoimaan, vaikk' ilmestyen sulossas, saat veret kuumat soimaan.

Mut kansa, jota tuhot löi, mi luopui kiistoistaan, jos harventuikin, murru ei, vaan herra on tän maan. Eloa vaatii kärsimys tää tuhatvuotinen: »Eloon tai kuoloonhuudamme. Kaikk' kansat kuulkoot sen! Turhaanko verta vuotaneet niin monet rinnat ois, ja turhaan miehet isänmaan ne tuskiin riutui pois? Turhaanko järki, jäntevyys ja tahto tahraton jäis kiroukseen kitumaan? Se mahdotonta on!