United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miksi täytyi nyt esimerkiksi Itävallan sotajoukon mennä otteluun asettaakseen augustenburgilaisen vieraalle hallitusistuimelle? Niin, miksi, miksi siinäpä kysymys, jota yhdeltä puolelta pidetään synnyinmaan kavalluksena ja toiselta puolelta Jumalan pilkkaamisena, ja johon ei senvuoksi koskaan tarvitse vastata... Kello kymmenen aamulla piti rykmentin lähteä. Me olimme valvoneet koko yön.
Suomen lukkona vanhastaan, vieläkin varjelet synnyinmaan, sytytät toivoa, uskallusta kesken yötä ja taantumusta; miehet meillä jos moiset ovat, silloin turhat on tuulet kovat, silloin seisovi Suomen laki, silloin herra on herrallaki, sortaa ei esivalta saa; silloin seisovi Suomenmaa.
Toisetkin enkelit tuovat sinne koristeita: rubiineja synnyinmaan edestä vuodatetusta sydän verestä, äidin valvontain ja isänhuolten helmivöitä ja moninaisia kalleuksia taivasta varten, kukin laatunsa mukaan. Mutta, vaimo, vitkaan maksat verosi sinä. Katso kuinka harvoja pisaroita ruusulla näkyy.
Ma tunsin, nähdessäni kasvot nuo: 'Viel' uusi päivä uuden neuvon tuo. Ja katso! Vielä päivä neuvon toi, lipulle synnyinmaan hän säästyi vielä. Mä hänt' en enää nähnyt. Ehkä voi sun eteen sattua hän elon tiellä; tervehdi silloin: kauttas kättä lyö Stool, urhokentät, Revonlahden työ.» Näin Stool sua muisteli, sa urhokas, mies kunniamme kulta-ajan armaan.
Toi talven, linnut vei Ohitse etelään. Ne lauloi mennessään: "Ei tyttös lemmi, ei" Jäi kannel itkemään. El' itke, kannel, noin, El' itke ruusujas, Sureksi lintujas! Viel' et lie onnetoin: Voit soida Suomestas. Pois lempi kieliltäs, Pois kaiu kuolemaan! Vaan Suomi ainiaan On lempityttönäs: Soi kannel synnyinmaan! H
Mut sankar'maassa vaikka unhotuksiin jäis tää muisto suurempien muistoin kautta, nimensä jos ei sydänt' enää sytyttäis, ja kuluneine kirjaimineen hyljättäis tuon uskollisen suomalaisen hauta; ei miehen maine kuolis kuitenkaan, ei, henki rientäis ylpeällä miellä laineiden poikki syliin synnyinmaan: tääll' ei hän unhotukseen joudu milloinkaan, tääll' elää hän, vaikk' onkin hauta siellä.
Synnyinmaan', synnyinmaan'! konsa taas sun nähdä saan? Konsa kumpus mulle loistaa, sylis hellä huolen poistaa kaipaavalta kyynelin? Kyynelin, kyynelin vierahissa kuljeksin. Tääll' ei äidinkieli kaiu, huuliltain ei laulut raiu. Kaukana on äidinkiel'!
Mutta voi! koska kohtalo näin on niellyt olentomme pyörteisinsä, ken taitaa silloin kirkkaalla otsalla seistä ja hymyillä, jos ei hän ole Sokrates? Hän ryöstää minulta tämän pienen, rakkaan turpeen, joka kerran omakseni suotiin, kalliin synnyinmaan piirissä. Tämä aatos pyörryttää! NIILO (erikseen). Nyt uljaasti esiinryngätä tahdon. (
Olet aina heikkojen uskallus; Ole meille voima ja lohdutus, Tuki, turva myös tiellämme! Oi siunaa maatamme! Ja suo meidän kasvaa, vahvistua Aina suojaksi synnyinmaan! Meit' opeta hädäss' ja onnessa Isänmaatamme rakastamaan! Isän, äidin maa sekä, meidänkin, Täss' synnyimme, tässä kasvammekin. Meit' auta, oi Taivainen, Kautta poikasi Jesuksen!
Tuliluikku kainalossans, Metsän saalis laukussans, Olallansa tuima kirves, Niin hän kotihinsa käy. Häntä vartoo kotonansa Vaimo nuori toimeljas, Rakennellen ehtoollista Päähän pöydän honkasen. Vartoo häntä aatto-illan Lehditetty laattia, Lepopäivä rauhallinen Naisen armaan huomassa. Onnen myyri on se miesi, Kellä oma tanner on, Ystäväinen vieressänsä, Povel kalliin synnyinmaan.