United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tule tänne tupakille, tääll' on valmis valkea!" Ja niin vei Olli vanhan Repekan perä-penkille piippuaan vetelemään. Onnen-toivotus oli niin kaikkein mieleen, ett'ei kukaan pitänyt sitä pahana, että ruoti-vaivanen vietiin kunnian-paikkaan. Enkä minäkään sitä pahastunut, otin vain piippuni ja istuin Repekan viereen ihailemaan niitä hauskoja Liikalan häitä, siksi kuin ne loppuivat.
Näe vielä, kuinka loistaa, henkii, hehkuu tääll' Isidorus, Beda ja se Rikhard, mi yli-ihminen ol' aatostyöltään. Tää, josta katsees minuun kääntyy, valo on hengen, joka aatteiss' ankarissa tulevan myöhään kuolemankin katsoi. Se valo ijäinen on Sigier'n, joka kouluissa luennoiden Olkikadun totuudet karsaat syllogismein sinkos.»
»Mik' on sun, että maahan vain sa katsot?» Oppaani loihe mulle lausumahan, kun oli päästy ohi Enkelistä. Ma hälle: »Mietin niin ma käydessäni näkyä äskeistä, mi kiehtoo mua, niin ettei aatokseni siitä eroo.» »Tuon näit», hän lausui, »velhon vanhan, jonka vuoks yksin ylhäällä tääll' itketähän; myös näitkö, kuinka inhast' irti päästään?
Kahleisin! »Niin kurit' tääll', Vaan säästä siell' » TOPRA-HEIKKI. Kiusa ja kuolema! Pöllö, rahjus, kutale, sinä! Ijänikuinen hölmö! Koetapas mennä meistä jaarittelemaan. Koetapas! Minä sinut tapan. Totta totisesti, minä ammun sinut kuoliaaksi MATLENA. Topra ! TOPRA-HEIKKI. Niinkö luulet, etten saa sinua tottelemaan? Sinua? Matoa, tomuläjää
Ja jos tulet mulle sä morsioksi, Tääll' onnesi löydät; sä kultaa Saat vaatteiks, helmiä ruunuksi, Sua joutsenet valkeat soutaa.
Helposti täällä kuulen Ne laulutkin, Mi myötä vienon tuulen Soi laaksoihin. Käy usein armas kulta Mua kohtaamaan; Tääll' lausuu lemmen tulta Hän lauluillaan. Tuon soinnun, vohlat, varmaan Te tunnetten! Ah, rintahainpa armaan Pian sulkenen. Kun päivä tunturilta Taas vilkaisee, Näen kullan; kunnahilta Hän astelee; Kädessä hällä loistaa Sulo seppelyt, Jon rannan apiloista On köyttänyt.
Nämä sammalpukineiset temppelit, missä ne kuusen kuorella peitetyin parjaisin muodostavat juhlallisia patsaskäytäviä, tääll' on Jukasjärven ja Gellivaaran tunturipitäjäät!
Se vaappui Salliman vaskivaaka, kun arpa lyötihin kansan tään, jo riemuin raivosi lauma laaka, jo uhkas hirmu ja rauta raaka joka kukkaa, mi tääll' oli reunalta jään vain pälvestä nostanut pään. Sen tunsi lapsi kuin valkotukka, nyt lankes kohtalon kolkoin yö, ses aukes ain yhä kuolon kukka, tuo ulvoi ain yhä Manalan hukka, se hiipii, se saapuu, se saartaa, se syö, mitä loi tuhatvuosien työ.
»Ken kurja lienetkin, mi päälläs seisot kuin paalu, maahan upotettu, siinä», ma hälle haastoin nyt, »jos voit, niin puhu?» Kuin munkki, murhamiestä ripittävä, min kutsuu kuolemata viivyttääkseen tää ääreen kuoppansa, ma tuossa seisoin. Hän huusi: »Bonifacius, tääll' ootko, sa ootko, Bonifacius, jo täällä? Siis erehtynyt kolme vuott' on ennus?
Kuollutta kaikk' on, palanutta kartta ! Kautt' elon näin he kaksin kiirehtää. He ovat niinkuin kaksi mustaa vartta, kankaalle jotka kulon jälkeen jää; vain autiutta, minne kantaa näkö, ken vehreyttä tuo vielä elohon! tulee ulos parvekkeelle kädessään kukkiva ruusu, jonka hän asettaa kaiteelle. Vain yksi yks ! Te täällä pimeessäkö? Ja säikkymättä? Parhainta tääll' on.