United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silmääsi ehkä sinkoo säkenenkin Ja, niinkuin koira, tappeluun jonk' ajat, Sua puree, herraansa, kun sitä härnäät. Apunsa kieltää kaikki nyt, mill' aiot Mua kiduttaa; sult' yksin puuttuu armo. Jonk' omaa raivo tulikin ja rauta. Nuo armottuuden kätyriksi luodut. HUBERT. Elä ja näe! Silmiisi en koske, Setäsi kaikki aarteet vaikka saisin.
MAUNO. Toki löytyy pelastukseen yksi tie, Mut yksi vaan, ja sinulla on voima Se avata, jos tahdot. ELMA. Sanokaat, Mill' ihmetyöllä tämän tehdä taidan. Mä kaikki onneksenne alttiiks annan Ja valmis olen mihin vaaditte, Pait käymään vastoin Luojan käskyä. MAUNO. Siis huomaa mitä sanon.
Epäilemättä jonkunverran hedelmällisempi on ollut englantilainen empirismi, jota sielutieteessä n. s. »assosiatsio-psykologia» on kannattanut. Tämä suunta, sellaisena kuin sitä ovat edustaneet Englannissa varsinkin Hume, Stuart Mill ja Bain ja Ranskassa Taine on kieltämättä päässyt huomattavan pitkälle pyrkimyksissään kohti varsinaista tieteellistä psykologiaa.
Mill' auttaa, hurskas veli, teitä voin? MUNKKI. Vähällä vallan. Iloni on teitä taas nähdä, herra. NATHAN. Tunnette siis minut? MUNKKI. Ken teit' ei tuntis! Moneen käteenhän on almut nimeänne painaneet, myös minun käteeni, jo kauan sitten. Lähemmäs, veli, mä sit' elvytän! MUNKKI. Ei, kiitos vain! En ota mitään sen mä köyhemmiltä varastaisin.
Tämä kävikin ilmeiseksi m.m. sen kautta, että sekä Hume että Stuart Mill nimenomaan tunnustivat seisovansa voimattomina tärkeimmän sielullisen synteesin, minuuden, edessä ja myönsivät olevansa kykenemättömiä sen syntyä selittämään.
Ja vaikka kauan arvelee, Ja vaikka sydän kirvelee, Hän ottaa Mustin mukanaan Ja lähtee kulkemaan. Ja hoviin tultiin: "herrasen', Mun koiraniko tahdotten? Hän viisas on, mut leipäähän Ei oo', mill' elätän." Ja rikas herra hymähtää: "No, koiran voin kyll' elättää, Tuoss' saatte rahaa; tiehenne! Muut' asiaako, he?"
SICINIUS. Ne ko'otkaa ja täydemmällä järjell' Epuuttakaa tuo tyhmä vaali oiti. Penätkää yhä hänen ylpeyttään ja Vihaansa vanhaa teihin; muistakaa, Mill' ivalla hän halpaa vaippaa kantoi Ja kuinka kärttäissään hän teitä ilkkui. Vain rakkaus, muistain hänen töitään, teitä Näkemäst' esti hänen käytöstänsä, Jok' ivallisimman sai pilkan muodon Vihasta perin juurtuneesta.
Kaikelta, mill' on järki, kysyn: kuinka Jos hänt' ei kietonut ois noidan paulat Noin hento, kaunis, onnellinen impi, Niin naimiselle nurja, että hylkäs Nuo rikkaat, hienot kansan suosikitkin, Hän julkipilkaks tullaksensa karkais Kotoa moisen mustan pedon helmaan, Jok' ennen kammon tuo, kuin lemmen nostaa!
Mutta kun noussut on koi, sinä, kansain pää Agamemnon, käskeös hankkia puita ja kaikkea muutakin, mill' on vainaja matkalleen varaeltava varjojen maille, jott' äkin polttaa saa tuli uupumaton hänet tuhkaks silmistämme ja taas sotatoimiin ryhtyä kansa." Virkki, ja tottelemaan kehotusta he kaikk' oli alttiit.
Ja vaikka kauan arvelee, Ja vaikka sydän kirvelee, Hän ottaa Mustin mukanaan Ja lähtee kulkemaan. Ja hoviin tultiin: »Herrasen', Mun koiraniko tahdotten? Hän, viisas on, mut leipäähän Ei oo, mill' elätän.» Ja rikas herra hymähtää: »No, koiran voin kyll' elättää, Tuoss' saatte rahaa; tiehenne! Muut' asiaako, he?»