United States or Guyana ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Soov sött, se on nuku makeasti! sanoo ruotsalainen», kuului ulkoa ivallinen ääni. Sitte voimakas, moniääninen nauruntirskahdus ja poistuvia askeleita sitte oli kaikki hiljaa. »Retkaleet!» Nuorukainen vapisi vihasta. Hän törmäsi ovelle, nosti haan ja ponnisti voimakkaasti. Ovi ei nikahtanutkaan. Veri kiehahti koskena ja hän ponnahti kuin pallo koko ruumiinsa painolla ovea vasten.
Me lähdemme hirmuisen totisina, peräkkäin, kontit selässä ja marjatuohiset hattuna päässä, niinkuin marjamiehillä on tapana. Tie vie navetan taitse haan läpi notkoon. Metsän sisus on hämärä, puista rapisee kastetta ja kumahtelee tuohisiin, oksain välit ovat täynnä hämähäkin verkkoja. Notkossa on usvaa, niin ettei näy suohauta eikä liinaliko, vaikka ne ovat ihan tien vieressä.
Vait immet viehkeät ruusuja haan Jo sissin paarille tuovat, Mut haarikka miehissä kiertää vaan, Ja he tuimina ääneti juovat. "Ja isäini rinnalle uinailuun Ma tahdon jo saloon sankkaan, Miss' yhdestä juuresta aarniopuun Nous neljä runkoa vankkaa. "Niist' ammoin kaksi jo karsittiin, Pian kirves kolmannen merkkii; Mut vihreä puu jää jäljelle niin, Mi nuoria oksia kerkkii!"
Ilma oli lämmin ja puhdas, koivut kahden puolen tietä levittivät lehtiensä tuoksua, ja maantien multa oli vielä vähän kostea varjopaikoista yöllisen pikkusateen jälestä. Haan veräjän takana seisoivat Tyynelän hevoset, katselivat aidan yli, lepäsivät ruokalepoaan ja huiskuttivat kärpäsiä.
Sanas anna jo mulle, Meeri, kotirannasta lähteissäin! Luja liittomme nyt on, Meeri, sydän kummankin annettu pois. Nyt koskaan emme me eroo! Ei, hetki se kirottu ois! Mun kultani on ruusunen. Mun kultani on ruusunen, kuin rusoruusu haan; mun kultani kuin sävel on, mi uhkuu sointujaan. Niin kaunis kuin sa, tyttö, oot, niin syvän lemmen luot; sua lemmin, kulta, kunnes pois ne virtaa meren vuot.
Toinen intoili: On toki... Isompikin vielä on... On niin iso kuin pappilan ja vallesmannin haka yhteensä ... ja vielä isompikin... On niin iso kuin koko tämä kylä. Ja kauan aikaa saivatkin he nyt istua aidalla suurennellen haan kokoa. Esa yltyi: Ei ole mikään niin iso kuin tämä haka. Onpas. No mikä? tiedusti Esa.
Niin muiden seassa esimerkiksi semmoiset puhetlaatutoisinnot, kun lenti, lensi; lähti, läksi; saattoi, saatto, saatti; kaatoi, kaato, kaali, kansi; olen. oon, oun; olemma, oomma, oumma, olemme, oomme, oumme; mene, mäne, mee, mää; pane, paa; minä, mie, ma, mä; sinä, sie, sa, sä; hän, hään; me, myö; te, työ; he, hyö; tuo, toi, taa; iso, isä, taatto, taatta; emo, emä, äiti, maammo, mamma; sisar, sisko, sikko, siukku; veli, velji, veljyt, velo, veio, veikko; miniä, minjä, minnä, minna; värttinä, värttänä; lassa, lasna; kulkiessa, kulkeissa; sanonut, sanonu, sanonna j. n. e., joita erittäin merkitsemään vaan ylen harvoin lienemmä hairauneet.
Kun hevonen oli kaikista valjaista vapaa, tuli Elli portille saakka mukana neuvomaan haan veräjää. Se on ensimmäinen tienhaara tarhalta vasemmalle... Hyvä, kyllä minä jo löydän. Hän talutti sen sinne lepikon sisään, löysi aidan nurkkauksen ja veräjän, ja suitset suusta otettuaan antoi hän hevosen hypätä hakaan.
Tiedän. Oli kirkas talvinen päivä, kun Antero Kokkomäeltä sujutteli suksillaan sakastin peräitse Kontolan pappilaan. Hän oikaisi haan läpi, siinä olevasta aukinaisesta veräjästä viepää latua, ja tuli aittojen solaitse ja huuruisten korkeiden koivujen alaitse pihaan. Pihamaa oli lunta täynnä.
Mut herttainen hyvyys ja silmän sulo kaipuu, min säihkyissä safiiri himmeäksi haipuu, syvä lempi, mun syliinsä vangittuaan, on voittoisan impeni viehäkkeenä vaan. Syvä lempi, mun syliinsä vangittuaan, on voittoisan impeni viehäkkeenä vaan. Allan-virralla. Vei tieni Allan-virran luo, kun länness' iltarusko nousi; haan leyhkät liehui, vilkkui vuo, ja kultalainein laiho sousi.