United States or Solomon Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Virkki ja parmaaltaan vyön kauniin, kirjatun päästi. Siihen kätkettyinäpä kaikk' oli hurmauskeinot, siin' oli lempi ja siin' ikävöinti ja mairitus hellä, kiehtova tuo, joka voi älyn viisaimmaltakin viedä.
Vieraitten vaatteuksesta on häälauluissa sanottu: Kaikk' on kansa haljakassa, Niinkuin metsä huutehessa, Alta niinkuin aamurusko, Päältä niinkuin päivän koite. Itse morsian puolestansa: On kuin puola puolikypsi, Niinkuin mansikka mäellä, Tahi kuin käkönen puussa, Pieni lintu pihlajassa, Koivussa koreasulka, Valorinta vaahterassa.
Se kirkastunna seisoi aamukoissa Ja peljästys kaikk' oli siitä poissa. En peljästystä luonnossakaan muussa Sen lähellä mä nähnyt ollenkaan. Pelotta lintu likimmässä puussa Ilolla lauloi aamulauluaan. Ja itse julman linnan räystähässä Näin pienen pääskysen mä pesimässä.
Kaikk' olkoon sovittu, jos olla voi! On keihäs moinen, kertoo runoniekat, mi iskemänsä haavan parantaa voi kosketuksell' ystävällisellä. On ihmiskielelle se voima suotu; en vihoin tahdo sitä vastustaa. ANTONIO. Sua kiitän, toivoin, että ystävänä mua kohta koetella haluat ja tahtoani, sulle altista. Sua voinko, kuten soisin, hyödyttää? TASSO. Sa tarjoot, mitä toivoa vain voin.
Niin minä, vaikka köyhä mies, teen sinut Maailman herraksi. POMPEJUS. Oletko päissäs? MENAS. En, herra, maljaa olen karttanut. Jos tohdit vain, niin olet Zeus maan päällä; Mit' ilma kaartaa, mitä meri saartaa On sun, jos tahdot. POMPEJUS. Mitenkä? MENAS. Nuo kolmet Maailman jakajat, nuo kilpailijat, Laivallas ovat; köyden katkaisen, Vesille työnnämme, heit' isken kurkkuun. Ja kaikk' on sun.
Ennen surmaan jospa jo suostuin, kuin tulin tänne, poikaas seuraten vain, hääkammion, heimoni heittäin, heittäen hennon tyttären, kaikk' ikäsiskoni armaat! Vaan ei käynyt niin, siks itkuun nyt minä riudun.
Pieni kultasiipi perho, Sekin uinuu nyt. Luonnon lapset unten verho Kaikk' on peittänyt. Aallotarkin sinisilmäinen Tyyntyi vihdoin, uupui unehen. Hiljene myös, ihmisrinta! Tyynny, levoton! Uni huoltas katkerinta Lievittävä on. Tyynest' uinu, rauhaisesti kuin Luonto kesä-öinä nukahtuin!
Käteni mun sodast' estää, Se soihdun toki kantaa jaksaa. Mulle Se toimi uskokaa. Niin käyköön. Sulle Me kunniamme samass' uskomme. Nyt ijäisyyteen rauhass' säälikööt Kaikk' itseään. Tääll' yhtykäämme sitten, Iloisin mielin, tunnoin kirkkahin, Viimeiseen taisteluhun voimaa tuomaan, Maan, kuninkahan viimemalja juomaan. Eläköön Stålarm! Poikan' armas!
"Ainapahan se on ikä kulumassa", sanoi Reeta keskeyttäen ja mytisteli huuliaan, ikäänkuin olisi niitä asetellut hienoon hymyyn. "Niin se on kuin Ruotsalais-Paavo sanoikin: 'lyhykäinen on meidän menom' ja kaikk' elom', tääll' surkiass' surun alhoss'' ja lyhyt se on kesäkin.
Sun uskoton kulta petti, Ja huomenna häät on sen Ja alttarin luona pappi Hänet vihkivi toisehen.» Jo lankevi illan varjot Ja himmeä ehtii yö. Kaikk' käyvät jo leposalle, Vaan neitoa estää työ. Hän loppuhun kankaan saapi, Sen puista jo irroittaa; Läp' yön puvun neuloo siitä, Sen aamuhun valmiiks saa.