United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Koko hänen seurueensa tulee kantamaan hänet riemukulussa ... ja aikaa tarvitaan, ennenkuin kaikki ovat pukeutuneet hovipukuihin. Hyvää yötä, auringon säde! PERHONEN. Täällä on kevääntyttönen kulkenut ennen meitä. Minä näen hänen jälkensä lumessa. Korennoinen, minulla on kylmä ja nälkä; anna minulle yksi ainoa kirsikankukka!
He istuutuivat sinne niin, että heidän päänsä olivat varjossa ja jalkansa päivänpaisteessa. He katselivat tuota vireätä elämää, jonka auringonsäde synnyttää, ja ihastuneena huudahti Jeanne: Kuinka täällä on hyvä olla! Kuinka ihanaa onkaan maalla! On hetkiä, jolloin tahtoisin olla kärpänen tahi perhonen kätkeytyäkseni kukkasiin.
"Sillä Neron aikana on ihminen kuin perhonen: hän elää armon auringossa ja kuolee, kun ensi kylmä henkäys häntä kohtaa ... kuolee, vaikkei tahtoisikaan! Kautta Majan pojan! olen monesti kysynyt itseltäni, minkä ihmeen kautta tuollainen Lucias Saturninus saattoi elää yhdeksänkymmenenkolmen vuoden vanhaksi, elää vielä Tiberiuksen, Kaligulan ja Klaudiuksen jälkeen?... Mutta vähät siitä.
Miksi ne kieltäytyvät unesta, hunajan nautinnosta, rakkaudesta, niistä viehättävistä joutohetkistä, joista esimerkiksi niiden siivekäs veli, perhonen, osaa täysin mitoin nauttia? Eivätkö ne voisi elää niinkuin tämä? Nälkä ei niitä työhön pakota.
Rautio ajatteli, että tuo huokaus tarkoitti loma-aikoja pääkaupungissa, koko hänen entistä elämäänsä siellä iloisten serkkujen seassa; tuollainen pieni kaunis perhonen sopikin paremmin liipoittelemaan seuraelämän paisteessa kuin kaivautumaan kansakoulunopettajattarena maalaismaahan. Kunhan teille vain ei tulisi sietämättömän ikävä täällä? sanoi hän ehdottomasti.
Markiisitar tunsi kuninkaallisen vieraansa: hän eli niinkuin perhonen hunajasta ja kukkien tuoksusta, hän söi vähän ja nopeasti, mutta rakasti makeisia; joi yhtä vähän ja voi kuitenkin viettää tuntikausia pöydän ääressä.
Hilja katseli joskus surullisena, vaan kadehtimatta nuorta tyttöä, joka oli kuin perhonen, minkä elämää eivät surut olleet vielä varjostaneet. Hän oli rikkaitten vanhempain ainoa, jumaloitu lapsi, jolle koko maailma hymyili, ja sen vuoksi itsekin aina iloinen kuin auringon säde. Iloisuudellaan, avonaisuudellaan ja nuoruuden sulollaan viehätti hän kaikkia, joiden seurassa oli.
Silloin pyrähti kaunis perhonen, machaon, akasia-aidan takaa ilmaan, ja prinssi muisti, että hän tarvitsi semmoisen Azorien saarilta saatavaan näyttelijäpukuunsa. Heti paikalla hän lähti hattu kädessään saalistaan ajamaan. Perhonen oli kuitenkin häntä nopeampi, lensi yhä edemmä puistoon päin, ja prinssi ajoi sitä takaa.
Tuskin oli perhonen koskettanut veden pintaa, kun se samassa katosi. Ensin ei tapahtunut mitään erityistä, mutta kun kymmenen, ehkä viisitoista sekuntia oli kulunut, meni siima järvelle päin, niin että kela vingahti. Minulla ei ollut kahtakymmentä metriä siimaa enää kelassa, kun minun onnistui pysäyttää kala. Onnistuin saamaan parikymmentä metriä takaisin kelaan, kun seurasi uusi karkaus.
"Lapsi, lapsi!" lausui tätini, pukuansa silitellen, "kuinka pian se syntyisi meidän välillemme taikka kuinka onnettomaksi se tekisi Pikku Kukkamme, jos minä sekaantuisin johonkin, sitä ei mikään profeta voisi sanoa. Minä tahdon, että lempilapsemme rakastaa minua ja on iloinen, kuin perhonen.