United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olen usein ma unessa nähnyt sun. Miten löysit sa korvesta tupani mun? Tulin Murheen polkuja seuraten ne päättyivät ovesi etehen. Oi Onni, mun rintani kodikses tee! Sinun vierelläs yöni valkenee. Oi Lapsi, ma kotia tunne en. Olen omasi muistaen, toivoen. Oi kiuru, kiuru, mun kodiksein, sinä laulat maailman aavan, sinä laulat lepoon mun sydämein ja umpeen rintani haavan!
Pois maille Pohjan korppi hankkien nyt huutaa jäähyväiset käheästi. Mut Flander toukotöihin kiihkeästi, käy kylväin alla ilmain sinisten. Ja apila ja heinä vakoihin, kuin kultahiekka, vierii verkallensa, ja kiuru, toivon lintu, lauluinensa se vastaa toukoväen toiveihin. Ens kerran jälkeen kolkon talvisään taas karjat laitumille samoilevat.
SINIPIIKA. Ellös toivoa kadottako. Kiurun viserryksen korkeuden kumosta kuulet, malta se merkki! AJATAR. Korpin raakumisen vuoren jyrkältä kuulet, malta se merkki! SINIPIIKA. Korpin ääntä en ymmärrä, mutta pieni kiuru sanoo, että Kullervon onnen tähti vielä kiiltää taitaa.
Reita seurasi häntä kammo mielessään sitä outoa tulta, joka voudin silmissä paloi. Pappilan tuvan seinämällä, herttaisen paisteen siihen hellittäessä, istuu Anna Olai, Martinus Olain nuori rouva, kevään ensimmäisistä lämpimistä iloiten. Ruoho jo vihertää pihamaalla, kärpäset surisevat, västäräkit keikkuvat maassa ja katoilla, ja kiuru visertelee kirkon kohdalla korkealla ilmassa.
Kyläin takaa kohoaa korkeita savupiippuja, siellä on tehtaita. Juna kiitää aavikkoa pitkin loitompana ja jättää pitkän palmikon valkoista höyryä jäljelleen. Ja pelloilta pyrähtää tuon tuostakin kiuru ylös ilmaan ja visertää niinkuin kotona Suomessa liekö sitten matkalla sinne vai aikoneeko täällä pesiä.
Ja Jumala sanoi: "kiuru on kaino lintu, ei se tahdo häiritä muitten laulajain liverryksiä; mutta on se kilttikin, sillä se ei kadehdi satakieltä." Mutta kiuru nousi vielä korkeammalle yksinäisyyteen ja lauloi laulamistaan. Hänestä tuntui niin hyvältä.
Kohoo jossain sinitaivahalla kevään ensi kiuru, kuulen sen. Kohoo yli kattoin mustan ryhmän, yli rapakkoisten kivikatujen. Lienee kyllä täällä maailmassa kiuruselle laulut tehtynä, useampi laulu kuin on kiuru koskaan uinut taivaan sinimeressä. Mutta tulkoon vielä lisää yksi vaikka tuhat entisiä lie. Pieni laulu, neljän säkeen mitta, pienen palasen vain paperia vie.
Aurinko nousi Restrupin metsän takaa näkyviin, sumu kohosi alavilta sammalsoilta, kiuru nousi yksinään ylös ilmaan, liirutteli pari kertaa ja vaikeni kohta taas; ainoasti suokuikan surullinen hujellus häiritsi yleistä hiljaisuutta. Jussi seisahtui äkisti ja huudahti.
Nousi paikaltansa vanha Markku, kävi kiinni sahraan kaksin käsin, väänsi raudan raunioiden alta, seisoi ase kädessänsä hetken kodin pihamaalla, katsoi peltoon, joka vanhaa vaalijaansa vuotti. Tunsi kotiin tullehensa Markku, tunsi, että vielä elää tahtoi. Oli siemen, oli lapsi vielä. Korkealla, kaartain kylän yllä, lauloi kiuru kevään kyntövirttä.
Aivan kuin paha paisuma olisi alkanut juosta. Toisiinsa eivät he kuitenkaan koskeneet. Martti ajoi lakittomin päin ja isä edelleen kylvi. Kovat, syyttävät, katkerat sanat sinkoilivat vastakkain. Märkä pelto höyrysi, oli limaista ja kuollutta. Kiuru siirtyi etäämmälle livertämään, aivan kuin tuntien, ettei täällä nyt kukaan jouda sitä kuuntelemaan.