United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siinä istuu ja katsoo häntä ja nauraa kitkattaa niin että on katketa... Kuutamo oli silloin kirkas, niin kirkas, että kaikki näkyi kaikki tyyni. No älähän huoli. Siinä hän istui, sinipiika oksalla, niin puhtoisena ja valkoisena kuin mikä särki tai sorva niin ja ruutanakin on samanlainen valkoinen, hopeankarvainen.
AJATAR. Kiurun ääntä en ymmärrä; mutta musta korppi sanoo, että koska lumivalkeaksi hän muuttuu, silloin kiiltää Kullervon onnen tähti. KULLERVO. Hyvin ennustettu, Ajatar. SINIPIIKA. Kullervo, sun isäs ja emos, he elävät vielä. AJATAR. Sen valehtelet. KULLERVO. Sinä huono tietäjä. SINIPIIKA. Ilkeä vaimo, joka pahuudesta iloitset!
Silloin helmani nailmas oli ja sinä mun mailmani päivänpaiste. SINIPIIKA. Sua surkuttelen, mutta muuta en voi sinua kohtaan. HAAMU. Mitä tiesit silloin, poikani? Mitä tiesin minä? SINIPIIKA. Oi haamu armahin! sun murhees sydäntäni leikkaa. Vaimo, käy tuonen tupaas takaisin; pyyntösi täyttää tahdon ja poikasi edestä pilvien Pitkäistä rukoilla. HAAMU. Sinä lupaat sen? SINIPIIKA. Lupaan ja vannon.
Kreivitär punastui, mutta paroonitar ei ymmärtänyt pistosanaa; hänenkin sydämensä oli nyt lämmennyt isän onnesta, ja hän vastasi: Sinä pieni sinipiika! Taitaa olla oiva suo, joka kasvattaa tuollaisia karpaloita. Marikkoni on kullattu, niinkuin hovissa on tapana, vastasi Vera, nakaten niskaansa.
Kun kaikki olivat saapuneet sytytti eräs metsähiiri-neitosista kynttilän palasen, jonka hän jo vuosi sitä ennen joulu-yönä oli "niistänyt" tuolta kartanosta, ja koko seura nyt leikkimään, syömään ja riemuitsemaan. Kaikki olivat erittäin iloisella tuulella; ainoastaan tuo vanha Sinipiika ei ottanut osaa nuorten leikkiin, vaikka hän iloisesti nauraen katseli.
HAAMU. Ei muistele syitä äiti, hän lastansa lempii vaan. Armas impi, hän viatonna rinnoillani maannut on. SINIPIIKA. Silloin karitsa viaton, nyt verellä tahrattu peto. HAAMU. Kaunis oli hän helmassain, se pienoinen. SINIPIIKA. Mene rauhan kammioosi, kurja vaimo. HAAMU. Se hopea-sauvasein! SINIPIIKA. Hän unohda pois! HAAMU. Sinä omenani kultainen!
Istuu tuossa Kaapro seppä ja sinipiika katsoo; viimein niin jo kyselee: Mitä, sanoo, itket, sinä Tapiolan tyttö? Siihen vastaa sinipiika: Miksikä, sanoo, sinä inehmon lapsi, ristin merkin teit? Olisithan voinut minun kanssani elää ilossa ja riemussa loppuun asti. Sitä minä nyt itken ja huolehdin, ettäs teit ristin merkin; enkä tässä minä yksin huolehdi, sinäkin saat huolehtia kuolinpäivääsi asti.
AJATAR. Totuutta haastelen ja vihaan valhetta, joka kielestäs virtaa. SINIPIIKA. Minä en valehtele. AJATAR. Sen teet, sinä maikaileva vauva. Jos tahtoisin, niin tuulen kierroksissa sinun puhaltaa taitaisin aina Lapin tuntureille. SINIPIIKA. Siihen puuttuu sinulta voimaa. AJATAR. Ellös vihaani kiihoitelko. SINIPIIKA. Sitä en pelkää. KULLERVO. Riitanne katkaista tahdon.
Kuutamoinen lehto. Sinipiikojen karkelo. SINIPIIKA: Tullut on kevät iloinen, linnut laulavat lehossa, kummut aukee kukkarinnat, antavat hyvät hajunsa. Tule Väinö, tuttavamme, astu Metsolan ahoille, käköjä kukuttamahan, laaksojamme laulamahan. V
SINIPIIKA. Metsola kotoni on ja siinä myös virkaani harjoitan. Minä vaeltajalle hyviä neuvoja annan, eksyneelle osoitan oikean tien ja murheellista lohdutan. KULLERVO. Impi, sun elämäs on autuus. AJATAR. Hän kiemailee, kiemailee. SINIPIIKA. Kullervo, vielä valjeta taitaa kohtalos synkeä yö; sentähden mieles masentua anna ja kuule mitä sanon! KULLERVO. Myöhään tulit, Havulinnan impi, myöhään.