United States or Dominican Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Uusi, puhdas lumivaippa Valkovillaan verhoaa Maat ja metsät; puut ja pensaat Härmähelmin kaunistaa, Tuhansissa timanteissa Säihkyy säde auringon. Valoansa vuodatellen, Imanteeksi inehmon. Kuni puhdas lumivilla Luonnon kaiken kaunistaa, Peittää mustan likapinnan, Pelehtyneet puhdistaa, Samoin armo Jumalamme Synnit veriruskeat Pesee lumivalkeaksi, Sitoo haavat haikeat.
Lausui Kouta, kolkko miesi: "Monet on askaret inehmon, monianne miehen aatos. Lienet vartonut minua, en lie ennen ennättänyt." Sanoi ankara Ajatar, kuului ääni kuolon yöstä, puun alta, petäjän alta, korven louhien lomasta: "Elon huoli huomisesta, Mana mennyttä manaapi."
»Sidottu sielu», alkoi Mestarini, »jos mies tuo täyttää pyyntös alttihisti, sanonet vielä, kuinka solmitahan inehmon henki noihin pahkapuihin. Jos voit, myös virka, koskaan vapautuuko ikeestä näiden jäsentensä kukaan.» Puhalsi runko silloin tuulen tuiman, mi ihmis-ääneks sitten muuttui, puhui: »Vastaava olen lyhyesti teille.
Kaikessa sama on tahto, vaisto valtava, ijäinen: toivo kuolemattomuuden. Suurimmassa, pienimmässä: elää itsensä ylitse, suojata oman-sukuista. Tuo on luonut luomakunnan, linnut puihin laulamahan, maat, ilmat iloitsemahan. Tehnyt valtiaat väkevät, templit, linnat, taidetarhat, askaret aren ja pyhän. Soinut kansan kanteleissa, työssä, toimessa inehmon, leikissä suvisen luonnon.
Vilu viljalle tulevi, karjoille olo kamala, outo ilman lintusille, ikävä inehmosille, kun ei konsa päivyt paista, eikä kuuhuet kumota. Hauki tiesi hauan pohjat, kokko lintujen kulennan, tuuli haahen päiväyksen; ei tieä inehmon lapset, milloin aamu alkanevi, milloin yö yrittänevi, nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen.»
Turhaan mua pakenet, pieno! Peity Pohjolan pimeihin, kuss' ei paista kuu, ei päivä, sinut löytävä olen ma. ANEMOTIS. Kypron vallat! Ma menehdyn! Medon, seis! Minä läkähdyn. Jalan jälki hietikolla varmaan on tavin takoma. En voi enempätäni. Turha on taistelo inehmon vasten jäitä jättiläisten.
Luo suvinen, suuri taivas iloita inehmon mielen, ajatusten ailakoida; veä päälle päivän kaari, kaarelle korea impi, kuontalo kätehen neien, kultavillat kuontalohon; neiti kullat ketreäisi, huolisi hopeiset hunnut, minun polon pääaloille, uron uinuvan ylitse, ettei pistäis sääsken piikit eikä yölliset itikat.
Opasta tääll' ei toista taivas-alla. Ei anna anteeksi elämä, älköhön inehmon lapsi, luonto tyynnä tuomitsevi, tuomitkoon inehmo toista niinkuin vankka vaskivuori taikka tunturi jumalan. Soisin Suomen miehen mielen. Ankara ajatuksissa, tosi työssä, toiminnassa, vanhurskas viholliselle, vakavanha ystävälle, leppymätön, lahjomaton, oikea itsensä edessä. TIET
Hän, jonka viisaus yli kaiken käypi, loi taivaat, johtajat myös jokaisehen, niin että kaikki kaikkialle loistaa ja valo virtaa tasaisesti. Samoin asetti loistolle myös maisen elon hän yhteisvartiattaren ja johdon, tää että siirtäis aina aarteet turhat kansasta kansaan, maasta maahan, ilman inehmon ymmärryksen yltämättä.
Kun eessä Herrani taas seison, hälle nimeäs usein mainin ylistäen. Hän vaikeni, ja sitten aloin minä: 'O nainen siveä, min kautta yksin inehmon heimo kohoo kaiken yli tarhoissa taivaan pieni-piirisimmän. Niin mua miellyttää sun määräykses, ett' tehty jos jo ois, ois myöhää mulle; enempi ei sun tarvis haastaa. Mutta