United States or Anguilla ? Vote for the TOP Country of the Week !
SINIPIIKA. Metsola kotoni on ja siinä myös virkaani harjoitan. Minä vaeltajalle hyviä neuvoja annan, eksyneelle osoitan oikean tien ja murheellista lohdutan. KULLERVO. Impi, sun elämäs on autuus. AJATAR. Hän kiemailee, kiemailee. SINIPIIKA. Kullervo, vielä valjeta taitaa kohtalos synkeä yö; sentähden mieles masentua anna ja kuule mitä sanon! KULLERVO. Myöhään tulit, Havulinnan impi, myöhään.
AJATAR. Malta: jo ennen tuon pilven välttymistä päivän kasvoin edestä on Ilman karja surmansa saanut. Miksi ompi sydämeni jaettuna vielä ja kahdakkielin haastelee? Mutta tästälähin kuulla tahdon vihan ääntä vaan ja koston kuiskausta. Sepä sopii hänelle, joka päättänyt on jättää pirttien suojan ja metsiin asumaan mennä, jossa ystävänsä ainoa on loimottava nuotiovalkea.
Pilkkasi Peri-isäntä: "Tahdot tulla kaikkitieto, et antaa elämätäsi!" Läksi Kouta kulkemahan, Lapin-linna liikkumahan, Rutjan-koski kuohumahan, Turjan-yö tohisemahan; tähdet tippui taivähilta, maan alla vainajat vapisi, oli tuska Tuonelassa, pelko pirteissä jumalten. Sanoi ankara Ajatar: "Terve Kouta tultuasi! Viikon varroin jo sinua."
Pedot öiset heräs, lähti leopardi piilostansa, tiikeri, tuo karavaanein kauhu, leijonakin, metsästäjän lempi, oksat risahteli, risut taittui, kaukaa karjunta yön ilman halkas. Ja ma muistin Ajattaren haamun ja ma kysyin äänin vavahtavin: »Eikö koskaan Ajatar tuo kuole? Eikö koskaan koita kansain onni?» Liene kuullut ei hän kysymystä. Vaiti istui hän ja vaiti minä.
Kouta kolkosti hymyili: "Kaikki tiedän, min inehmot, kaikki taidan, min jumalat, en sitoa sinistä tulta, manata mennyttä takaisin." Virkkoi maasta Mannun vanhin: "Rotkohon Rutimon mennös, missä ankara Ajatar liehtoo liekkiä sinistä pyhän päällä aarnihaudan. Saat sa mahdin maan ikuisen, tulet Kouta kaikkitieto." Vavahti kovakin Kouta: "Entä en palanne tieltä?"
Ajattaren ankaran hän näkee: Puoleks lisko, suomuinen ja suuri, puoleks nainen punalieska-huuli, päässä silmät niinkuin pätsi palaa, pätsin pohjass' ajan pyyteet kiehuu, käden kohottaa hän vetääksensä sulhon syleilyynsä kauheahan. Seisoivat he hetken vastatusten, Ajatar ja urho miekan, mielen.
Lausui Kouta, kolkko miesi: "Monet on askaret inehmon, monianne miehen aatos. Lienet vartonut minua, en lie ennen ennättänyt." Sanoi ankara Ajatar, kuului ääni kuolon yöstä, puun alta, petäjän alta, korven louhien lomasta: "Elon huoli huomisesta, Mana mennyttä manaapi."
AJATAR. Se, joka toivos täyttää taitaa. KULLERVO. Mitä toivoin? AJATAR. Metsän petoja tänne. KULLERVO. Miksi? AJATAR. Karjan surmaksi ne saisit, ettäs naisen pilkan maksaisit, joka kiveä sun antoi leipänä kantaa. KULLERVO. Jotain tietävän näyt. Mistä olet, mikä nimes on ja toimitukses? AJATAR. Ajattareksi mua kutsutaan, asuntoni vuorten vinkalo on ja virkani: ihmisiä vainota.
Ken olet sinä houru, joka kannat muotoa näin armasta ja hymyelet niin makeasti mailmalle, jonka menoa viisaan kirota täytyy? Pois tämä muoto, tyttöseni! se ei maksa vaivaa, usko minua, ei maksa se vaivaa. SINIPIIKA. Murhetta nähdessäni, sen muodon kannan; mutta iloitsenpa, koska täällä iloa havaitsen. AJATAR. Viekotustaan kavahda: se muoto niin viaton ja vakaa, se viisaan pettää.
SINIPIIKA. Ellös toivoa kadottako. Kiurun viserryksen korkeuden kumosta kuulet, malta se merkki! AJATAR. Korpin raakumisen vuoren jyrkältä kuulet, malta se merkki! SINIPIIKA. Korpin ääntä en ymmärrä, mutta pieni kiuru sanoo, että Kullervon onnen tähti vielä kiiltää taitaa.