United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Noilla organisoiduilla kyvyillä ja aisteilla hän tutkii sitä puolta sisätajuntaansa ja vastaavaa näkymätöntä kosmosta, jota »vedeksi» kutsutaan; niinpä hän esim. näyissä tutkii ihmissielun eri tunnetiloja, vainajien kohtaloa kuoleman jälkeen tuonelassa ja taivaissa.
Tuommoista ei miehet kuulla siedä, Ja keihäs se vastauksen saa viedä. Sivu käy se. Hän tyynellä vastaa miellä: »Mua tuonelassa ei kaivata vielä. Sa, jok' olet meret jo kynnellyt, Voit mennä sinne tai rientää kotiin. Mut kaikki, min tääll' olet ryöstänyt, Se minun on; nyt minä lähden sotiin. Sa kokosit mulle; ma perin nyt sinut; Mun aikan' on tullut, se ottaa minut.»
Näin luulen minä Suur-isoäidin käsittäneen tämän asian, ja ne katkerat ajatukset, joita hän hautoi ja ylläpiti syvimmällä sisimmässään, löysivät vastakaijun niissä ajatuksissa, jotka lausutaan seuraavassa, käsikirjoituksena Hästeskon ystäville jaetussa runoelmassa: »Niin Hästesko. Sä kuolit nyt! Mutt' sankarien joukkoon tuonelassa liityt, sä tuloksetta joskin Svean rauhaa etsit.
Hiljaa heidän takanansa kansan saatto kulkee, äänetön kuin hauta. Kenen keskelleen se sulkee? Neiti säkkiin neulottu on taakka kantajitten, viime uhri vanhan uskon; alkaa uusi sitten. Tuo on kansan tuomio, tuo kuninkaan myös tahto. Kalliin saapa saalihin on Vienan viekas Ahto. Turhaan pyytää Tapani: »Ah, miehet antakaatte armo hälle, Tuonelassa pahan palkan saatte!»
Tuuti lasta tuonelahan, Lasta lautojen sylihin, Alla nurmen nukkumahan, Maan alla makoamahan; Tuonen lasten laulatella, Manan neitojen piellä! Tuonen tuutunen parempi, Manan kätkyt kaunosampi, Etevämmät Tuonen eukot, Paremmat Manan miniät, Tupa suuri Tuonelassa, Manalla majat avarat. 179.
Kaikki kannukset, suuri ja pienet, pomahtivat pärryttimien yhteisestä iskusta ja vaikenivat siihen, kun tietäjä, niinkuin lennosta ammuttu lintu, kaatui suulleen maahan ja jäi siinä kädet hajallaan liikkumatonna lepäämään. Syntyi hiljaisuus, ei kuulunut hiiskaustakaan, koski vain seinän takana kohisi, se oli niinkuin olisi haltija haastellut. Nyt se on Tuonelassa ... nyt se sitä neuvoo.
Stumpy'kin mielellänsä puhuisi; sen rinta paisuu tunteista, joita se tahtoisi ilmoittaa, mutta ei taida. Eikö niin Stumpy?" Stumpy katseli vakavasti Bolton'in silmiin. "Kauniit ovat silmäsi, sitä ei voi kieltää! Ehkäpä ruma haukuntasi haudan tuolla puolen muuttuu puheeksi ken tiesi! Tunnustan, että olen samasta luulosta Indianin kanssa, joka luuli tuonelassa tapaavansa koiransa.
Hän sairastui, jossa tilassa ollessaan hän huokaili: "Sanotaanpa minun jo kerran käyneenkin Tuonelassa, mutta nyt sinne vasta todella menen, ja onnellista on päästäkin pois täältä kurjasta maailmasta, jossa viholliset yhtämittaa maata hävittävät ja polttavat.
Pirtit on pienet Tuonelassa, maan alla kaitaiset kamarit, kuu ei loista, päiv' ei paista, yksin istut, yksin astut, toukka seuloo seinähirttä, itse seulot itseäsi ikävässä ainaisessa, haikeassa, vaikeassa."
Se jatkoi haaveitaan tuonelassa, se unelmoi ja rakenteli tuulentupiaan. Ja kun sen hetki löi, se syntyi jälleen maan päälle ja syntyi Ainona... Ja tuossa tietäjässä Väinämöinen jo oli tuntenut itsensä. Nyt oli arvotus ratkaistu. Nyt oli selvä, että Aino oli tietäjäsielu jo syntyissään, ja miksi hän sitä oli, nyt oli luonnollista, että hänen kohtalonsa häntä katkeroitti.