United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillaikaa kun rahvas kampanialaisen verensä kuohuttamana melusi, touhusi, riemuitsi ja siitä huolimatta oikeaan italialaiseen tapaan sai järjestyksen pysymään mallikelpoisena ja hilpeän mielialansa säilymään kulki outo vieras Arbakeen yksinäiselle talolle päin. Nähdessään hänen kummallisen ja vanhanaikaisen pukunsa hänen kiireisen käyntinsä ja oudot eleensä vastaantulijat tönivät toisiaan ja hymyilivät; mutta heti kun he näkivät vilahduksenkin hänen kasvoistaan, iloisuus hävisi heti, sillä he näkivät edessään kuolleen kasvot; ja heistä tuntui heidän tarkemmin katseltuaan vieraan aavemaisia piirteitä ja repaleisia vaatteita, kuin olisi joku haamu vainajien valtakunnasta noussut jälleen ihmisten ilmoille.
PIETARI. Tulkaa tänne ja levähtäkää isä! SKULE KUNINGAS. Niin, antakaa minun levähtää, levähtää. PIETARI. Kuinka teidän on? SKULE KUNINGAS. Minulla on nälkä! Olen sairas, sairas! Minä näen vainajien haamuja! Auttakaa tuokaa leipää kuninkaalle. BOORD BRATTE. Tässä on jokainen kuningas; sillä tässä kysytään henkeä.
Ja jotta ihminen eläissään voisi päästä tietoon vainajien olotilasta, täytyisi hänen tulla tietoiseksi siitä puolesta itsestään, joka on riippumaton fyysillis-eetterisestä personallisuudesta. Tämä on se henkinen tieto, jota totuudenetsijä kaipaa toisen heräymyksen jälkeen. Puhuttiin viime kerralla siitä elämästä, jota salatiedettä harjottava ihminen saattaa elää ruumiin ulkopuolella.
Mieli tapailee kuvia niiltä entisiltä ajoilta, jolloin nuo nyt kukistuneet muistomerkit olivat vilkkaan ja toimivan elämän keskustoina, jolloin noiden kivimuurien sisällä, jotka nyt jo vuosisadan vuosisatansa perästä ovat seisoneet kosteina, autioina holveina, vielä eleli ihmisjoukko tuntien, ajatellen, toivoen ja toimien niinkuin me nyt eläväiset, ja niinkuin taas ne, jotka kerran kuljeksivat meidän raunioituneiden muistomerkkiemme keskellä, ja meidän, vainajien, unohtuneiksi nurmettuneilla haudoilla.
Taas vaivuin nuokkumaan kärryn nykäysten mukana, katselin kiviaidan yli vainajien hiljaiseen kalmistoon, josta kuusten keskeltä vilahteli tuttuja hautapatsaita. Mitähän, jos äitimuori olisi kuollut, tai juuri kuolemaisillaan olisi sairaana... Vanha hän oli ja raihnainen... Ei, mistä tuo musta ajatus nyt tuli. Mutta kenties häntä on sääli yöllä häiritä.
Tyhjennettyään siitä helmaansa vanhat, rakkaat kirjeensä hän asetti laatikon viereensä tuolille ja pani sitten "pyhäinjäännöksensä", tarkastettuaan verkalleen jokaisen niistä, yksitellen takaisin laatikkoon. Ja kun hän joskus oli yksin, aivan yksin, suutelikin hän muutamia noista muistoesineistä niinkuin salassa suudellaan rakkaiden vainajien hiuksia.
Parhaaseen aikaan olimme tulleet perille, sillä kohta sen jälkeen alkoi juhlasaatto. Pappi ja lukkari kulkivat edellä ja heidän jälessänsä kannettiin ruumiit iän mukaan, niin että lasten ruumiit olivat edellä ja niiden perässä vanhemmat, niin että se, joka oli vanhin ijässä vainajien luvussa, sai tulla viimeisenä.
Kun lähemmin tarkastelin noita ympärilläni liikkuvia onnettomia olentoja, huomasin äkkiä, että he olivatkin kaikki kuolleita. Heidän ruumiinsa olivat eläviä hautoja. Joka ainoan eläimelliselle otsalle oli selvästi kirjoitettu: tässä lepää kuollut sielu. Kun katselin kauhun valtaamana noiden elävien vainajien kasvoja, jouduin omituisen harhanäyn valtaan.
Ma kaikkialta valitusta kuulin, mut nähnyt ketään kun en vaikertajaa, pysähdyin hämmästyen. Luulen, että hän luuli minun luulevan nuo äänet ääniksi vainajien, joita muka takana puitten piili meidän vuoksi. Siks Mestari: »Jos taitat lehvän jonkun kasveista näistä, tyhjiin raukeneva on aatos aivoissasi piileväinen.»
Joskus kuollut sukulainen tai ystävä saattaa tulla heidän luoksensa, ja he voivat tietää, että hän on kuollut, he voivat puhua hänelle, mutta he eivät kykene itse lähtemään vainajien valtakuntaan, helvetteihin ja taivaisiin ottamaan selvää, kuinka siellä on. Tämän huomion he pian tekevät.