United States or Fiji ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Jo oisi minulla aika näiltä ilmoilta eritä, aikani Manalle mennä, ikä tulla Tuonelahan: ei mua isoni itke, ei emo pane pahaksi, ei kastu sisaren kasvot, veikon silmät vettä vuoa, vaikka vierisin vetehen, kaatuisin kalamerehen alle aaltojen syvien, päälle mustien murien."
Tuuti lasta tuonelahan, Lasta lautojen sylihin, Alla nurmen nukkumahan, Maan alla makoamahan; Tuonen lasten laulatella, Manan neitojen piellä! Tuonen tuutunen parempi, Manan kätkyt kaunosampi, Etevämmät Tuonen eukot, Paremmat Manan miniät, Tupa suuri Tuonelassa, Manalla majat avarat. 179.
Ja kun lasketaan levolle Tämän maailman majoista, Tule sitten Tuonelahan Lasten kanssa laulamahan, Siellä on makea manna, Siellä on ilo ihana, Siellä on koria kirkko, Siellä lehteri leviä, Siellä veisaa pyhät veljet, Siellä siunatut sisaret, Siell' on semmoinen elämä, Jott' ei täällä tietää saaha, Siit' ei voi sanoa suulla, Eikä käellä kirjoitella.
Täst' on miehet mielipahalta, Savun tähen sairastavat, Mutt' ei tapa tämä tarve, Eikä saata sairahaksi, Eikä voita vuotehelle, Eikä tuota Tuonelahan: Nälkä miehen näännyttääpi, Kun vatsa vajalle jääpi, Saattaa se miehen sairahaksi, Voittaapi se vuotehelle, Tuottaa viimein Tuonelahan. Tämä on laulu laitettuna, Tämä on runo rustattuna, Kun olin omassa työssä Kerran kenkäsuutarina.
Niinp' on neiti luotunaki, Tytär tuuviteltunaki: Taattolasta mieholahan, Mieholasta tuonelahan. Arvan asettaja. Neito arpoa asetti, Laaitteli lastusia: "Sano totta luojan merkki, Juttele Jumalan arpa!
Tässä tosin tuhannetkin ovat syngeät sydämet, koska kuolema kowasti kutsui tääldä tuonelahan miehen kuuluisan kylissä, kaupungissa kuuluisamman, Walda-kunnissa walitun tähden oppinsa tukewan, hywän-suowan sydämensä, ymmärryksens' ylimmäisen, toimens' tarkan ja tulisen ilman järjen järkähdystä; sanall' yhdellä sanottu, taikka puolella puheella: eipä wertaista wedetä joka ajan andimista, eipä saata wuosi-sadat tänne wainajan tapaista.
Mut tässä varro, lohdutu, ja henkes väsynyt virkistä taas toivoon hyvään, näät en sua jätä tuimaan tuonelahan.» Hän poistui luotani, tuo armas taatto, jäin siihen epäröimään, sillä jyrkät, sotivat »jaa» ja »ei» mun aivoissani. En kuulla voinut, mitä haastoi heille, mut kauan ei hän heidän kanssaan ollut, kun kaikki kaupunkihin rientää, syöksyy.
Ei tieä emo tytärtä, Tunne ei tuota tuhma raukka; Kenen on syöä synnyttänyt, Kenen on kantanut kaluta Miehellenkö, vai manalle, Sulhollenko, vai suelle; Miel' on neien miehelähän, Mieli toinen tuonelahan, Korkiastaki ko'ista, Kaunihista kartanosta. Viel' on vuoro valvoa'ki.
Kiesuski kehossa kiikkui, Kaikkivaltias vaussa, Kapalohon käärittynä, Seimehen sovitettuna, Sinne lassa laskettuna, Pienosena pistettynä. Tuuti lasta tuonelahan. Tuuti, tuuti tummaistani, Tummaisessa tuutusessa, Tummaisella tuutijalla, Tummaisen tuvan sisässä!
Sekä nuoremmat sanovi, jotta vanhat vastoavi: "Ei ole tässä nuorisossa eikä varsin vanhastossa, koko suuressa su'ussa niin urosta urheata, jotta Tuonelle menisi, lähtisi Manan majoille, toisi Tuonelta orasen, vääntiän Manan majoilta reki uusi laatiasi, korjanen kohentoasi." Silloin vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, läksi toiste Tuonelahan, matkasi Manan majoille.