United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jo unhottiko uljaan Edward prinssin, Miehensä, jonka vihapäissä tapoin Kuukautta kolme sitten, Tewksburyssä? Sulompaa, lempeämpää ylimystä, Niin luonnon ihan tuhlaamalla luomaa, Nuort', uljast', ylvää, kuninkaallist' aivan Ei avarassa maailmassa toista: Ja sentään katseens' alentaa hän minuun, Jok' armaan tämän kukantaimen taitoin Ja hälle leskivuoteen kolkon laitoin!
Skotlannista Eisten Kun tul' ja oli nuoruutesi turva Ja peri Sigurdvainaan valtiuuden, Niin häntä palvelin ma sikskuin Ingen Hän joutui käsihin ja hänen selkääns' Ilettävästi risti kirveell' lyötiin, Kun hän jo oli henkiheitollaan. Nyt kuningas ol' Inge. Oisinko Mä sentään jäänyt? Vannonutko hälle Uskollisuutta, isäs surmaajalle? Pelolla, huolin silloin pakenin. Kov' onni on nyt ohi.
Vastaa ääni henkiherran niinkuin pohja jäinen tuulee: »Tuomiolle tullaan kerran; kukin siihen kutsun kuulee. Vaan on yksi elonsääntö: ken on paha ollut alun, käy ei hälle kättenvääntö eikä itku hyveen halun. Kuka tahtoo maailmassa seista, muita murtakohon! Kuka olla onnelassa, tuntehensa turtakohon.
A minä, sanoo itsestään, tarkoitan: tshuhna sanoo, a minä hälle, Iivana Ivanovitshille olen puhemiehenä, sanoo. Luoja minun!... Puhemiehenä! siunaili leski-Annushka ja päivitteli: Ja minä, tyhmä, kun luulin, että hän sulhasena!
Painuu silloin ukko pajaan, outo ei, vaan vanha tuttu, urho univormun vajaan, yllään repaleinen nuttu, kasvot harmaat niinkuin savi, silmät, joist' ei päivä paista; ja hän vitkaan virkahtavi: »Terveisiä kuninkaista.» Nousee rautiolle rauan kaukomuisto Nevalaisen, miehen, muuall' olleen kauan, kuninkaalle kuuliaisen; katsoo häneen, kättä hälle tarjoo, lausuu laatuisasti: »Terve tervehyttäjälle!
"Hyvä herra," virkkoi Yrjö; "te liioittelette: mitä minä tein, olisi kuka hyvänsä tehnyt." "Ei olisi joka mies tehnyt, kaks kertaa kaks!" Laura katseli nuorta tohtoria ihastunein silmin; viimein hän nousi ja, ojentaen hälle kätensä, sanoi: "Kiitos, jalo herra; kiitos monin kerroin: te olette pelastaneet ristityttäreni!" "Mikä onni!" huudahti Yrjö ja puristi pehmoista kättä ja puristi sitä kauan.
Oi, lastanne te väärin rakastatte, Jos hurjistutte, kun käy hyvin hälle: Ei kauan naitu ole parhain naitu, Vaan parhain naitu on, ken varhain kuolee. Hillitkää itkunne; tuo kaunis ruumis Kukilla peittäkää ja, tavan mukaan, Se juhlavaatteissansa kirkkoon viekää. Vaikk' itkun meistä tyhmä luonto saa, Sen kyyneleille järki naurahtaa.
Lausui mulle nyt Mestarini: »Vastaa hälle, kysy häneltä, viekö ylöspäin tää polku!» Ja minä: »Luotu oi, mi puhdistaudut kauniina palatakses Luojas luokse, saat kuulla ihmehen, jos seuraat mua.» »Niin kauas seuraan kuin on mulla lupa», hän vastas, »ja jos savu silmät peittää, on korvakuulo meitä yhdistävä.»
Mä hälle tervehdykses sanon. AKSEL. Vaan Valpurille ennen kaikkia! Hellästi halaan haudass' saada vieress' Armaani ruumiin nukkua, kun hänen Elonsa tääll' on päättynyt. WILHELM. Niin saat. Viel' onko muut'? AKSEL. Ei muuta. WILHELM. Siis nyt lähden. Mun oiva, kunnon sotaveljen'! Kiitos Uskollisuudest', ystävyydestäs! Sen töin sa osotit, vaan sanoin harvoin.
Siinä se keino, jolla voitat linnan ylvään! Kun kuolin, noutamaan mua sai Franciscus, mut hälle virkkoi kerubini musta: