United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !


Ja että nimi oisi miehen mukaan, soi henki, että nimitettiin hänet sen omaks, jolle kokonaan hän kuului: Dominicus, niin häntä mainittihin. Hänt' ylistän kuin peltomiestä, Kristus min otti avuksensa viinitarhaan. Ol' oppilas hän Kristuksen ja airut, näät ensi rakkaus, mi nähdä voitiin, hänellä Kristuksen ol' ensi käskyyn.

Fjalar kuningas ol' vanhennunna, Hiljaa vaan eli linnassaan, Kaukaan aikaan nähnyt ei ollut maataan Eikä ilmaa vesien henkinyt. Päivä oli noussut kirkkahana

aamuin nousin ennen muita useinkin Ja puolihämärissä yksin leikitsin; Mut kello kuus ma hiivin mummon luoksi: Siell' oli valkeaa, siell' oli lempeä, Ja tarjona ol' kahvitilkka lämpimä; Ja sitten pitkin sekä poikki juteltiin, Ja hauskat kertomukset virtanansa juoksi: Hän haasteli, kyselin ja kuuntelin.

MUNKKI. Herra, jolta toin sen teille jos oikein tiedän , oli eräs herra von Filneck, Wolf von Filneck! NATHAN. Aivan niin! MUNKKI. Ol' äiti äsken kuollut, ja kun isän tul' äkkilähtö, luulen, Gazzaan, jonne laps orpo hänt' ei voinut seurata, niin teille hän sen lähetti. Sit' enkö teille Darunissa jättänyt? NATHAN. Niin juuri! MUNKKI. Ei ois ihme, muistini jos pettäisi.

Kuin hänet tuonut oon, ois pitkä haastaa; soi taivas voiman mulle, että hänet sua kuulemaan ja näkemään voin johtaa. Suvaitse suosia siis tuloansa! Vapautta etsii hän: sen arvon arvaa se vasta, ken sen eestä uhras elon. Sa tiedät sen, sa, jolle tervetullut ol' Utikassa kuolema, kun jätit pois verhon, jonka kirkastaa Suur' päivä.

Ja taistoss' eestä Kustavin taas vaari vaipui Uttihin, ja Lappeell' isä vaarinkin, mies Kaarlen aikoinaan. Niin heidän kävi, kaikki sai he vertaan vuodattaa; mut elo tuo ja kuolo tuo ol' uljast', ihanaa. Ken huonona jäis hoippumaan? Ei, nuorna kuolla eestä maan ja kunnian ja kuninkaan, on totta toisempaa! Nyt orpo olen, osaton, syön leipää vierahan, on suosijani, suojani tuvilla tuonelan.

Ol' tarkka hällä silmä, juhlallinen kuori, Mutt' ystävällinen hän oli kaikille; Hän pyylevänä istui liekkutuolissaan Ja aina nuuskasi ja aina neuloi sukkaa, Ja valko-négligé se peitti valkotukkaa, Hän oli köyhän nimismiehen leski vaan.

MACBETH. Te, vaikk' ette tiedä: Verenne alku, synty, hetesuoni Tukittu on, tukittu itse lähde! MACDUFF. Isänne on he murhanneet. MALCOLM. Voi! Ketkä? LENOX. Sen passarit on nähtävästi tehneet. Verissä oli kädet, kasvot heillä, Ja puukot heidän pieluksillaan vielä Ol' aivan kosteat. He tuijottivat, Tunnoiltaan ollen aivan. Moisten hoidoss' Ei ole turvattuna ihmishenki.

Se varma, että luonteeltaan ol' ukko Kulnev herttainen; lisäksi juoneen moititaan, syy oli sydämen; ja sodassa ja rauhassa se sydän oli mukana: hän suuteli ja surmasi ain' yhtä hartaasti. Mont' oli Venään urhoa, joist' aikakirjat kertovat, jotk' ennen sotaa maineessa jo meillä olivat. Barclay, Kamensky, Bagration, tääll' oli tulleet huutohon; ei pelkkä lasten leikki tuo, sen ties, kun ryntää nuo.

Ja häll' oli mäyrännahka, mi läikkyi, Ykspohjaiset saappaat ja solkivyö, Ja kirjoliiveillä vitjat väikkyi, Ja tukka ol' tumma ja silmät kuin ! Nuo silmät loi kuin polttavan liemun, Ne tuotti tuskan ja tuotti riemun, Ne silmät sun kaikkeen saada vois, Jos vaikka kirjaton vain hän ois.