United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun Fjalar kerran henkensä lopettaa, Palaja silloin, miekaltansa Palkkasi saat sä synkästä valheestas'." "Et, ruhtinas, käskenyt oo Mua turhaan" Dargar lausui, "ma palajan. Luetut ovat elon hetket, Päättyvät on ne meiltäki. Hyvästi!" Pois tietäjä tyynenä läks'. Mutt' saliin lapset kutsutut neito toi, Läheni kuningasta, nosti Lapsoset hiljalleen isän polville.
Tehtäväin on tehty." Vanhus kohotti otsansa, Viittans' kuninkaallisen maahan laski, Rinnan arvet paljasti päivälle. Miekkansa hän otti, niinkuin ennen Tappeluissa, se välkkyi nyt; Vanhan silmä vieläkin salamoitsi, Kun se miekan terästä tervehti. "Miss' on Dargar nyt," niin lausui Fjalar, "Hän mi, tuntien jumalat, Edemmäksi kantoa silmäns' näkee, Elää ajoissa tulevaisissa?
Meill' on lepo haudassa vaan; Sit' ennen rauhaa ei ole kelläkään. Kovat on elon retket, voi kun, Ruhtinas, ennen aikojas' uuvuit sä!" Näin saneli Sjolf. Ylevään Hymyilyyn Fjalar puhkesi; maljan hän Antavi pois ja tyynnä ottaa Nyt asepylvähältä hän jousensa. Hän laukaisee. Salaman Värähdys nähtiin. Kilvestä kilahdus Seinällä kuului vastapäätä, Takana nuoli vapisi hirressä.
Fjalar kuningas ol' vanhennunna, Hiljaa vaan eli linnassaan, Kaukaan aikaan nähnyt ei ollut maataan Eikä ilmaa vesien henkinyt. Päivä oli noussut kirkkahana
Tottunut en muihin luottamaan oo, Tuken' on oma tahtoni; Sillä voittanut olen ihmisiä. Jumaloiden polkenut päätökset. Tosin Fjalar vanhentuupi, muuttuu Tukka, selkäkin köyristyy, Kadonnut on paljo, mit' ennen oli; Semmoinen se on elon järjestys. Yks' on tallella. Mä kätein vanhan Vielä voittohon nostaa voin; Riemuist' elon vaalenevista saatan Hymyillen ja jalona kuolla pois. Kuolla tahdon.
Uljaana ja kunniassaan Hän istui Fjalar, kuningas Gauthiodin. Voittoa mont' on kokenunna, Siksipä tulta silmässä harmaapään. On joulu ja siksipä nyt Kesk'talven juodaan kestiä linnassa. Soittoja leimuu sadottaisin, Sankarijoukko salissa riemuitsee. Alf, Versete, Kare ja Rafn, Sodissa kestäneet, jalo Ingul myös, Raivurinsurma Hadding, Agnar, Vaikkapa nuoret, kuulut jo runoissa,
Ei riemua kuulunut nyt, Ei maljaa juotu, haudanpa hiljaisuus Valtasi huoneen, katseet luotiin Vapisevaiset ääneti Fjalariin. Nyt hetk' oli valita. Hän Loi katseen pitkän poikahan, kirkastui Muotonsa, hyvästiksipä vaan Silmänsä näytti tytärtä katsovan. Hymyilevän katsehen tää Loi häneen, päänsä povelle isän vei. Vapisi Fjalar, lapsen eessä Vapisi vastustelija jumalain.
Ilo kiilsi vuoren kukkulalla Vanhain urhojen silmistä, Fjalar yksin miettivä, synkkä oli,
Näin taru kertoo: Rauhassa Loklinin Etäistä maata hallitsi Fjalar; Hän nuorna myrskyks' Lodinin mainittiin Ja muisto sen vielä laajalla on. Nyt ol' hän vanha, sotahan väsynyt, Joi simaa, käytti lakia maassa, Mutt' miekka ruostununn' oli huotrassaan Ja rannalla laivat mätänivät.
Ken hänen tyynen äänens' kuuli, Aavisti kaukaa myrskyjä kauheita. Hän lausui: "Kuningas, suur' Oli vannomukses', suuremman kuulin ma Tuolla kun vuoren kukkulalla Kuuntelin äänt' yöhattaran reunalta. Se kuului: Unhottanut On Fjalar onnen jakajat jumalat, Luottavi tahtohonsa, mielii Kohtalot järjestää valevoimallaan.