United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jo poika kosketti kielihin, Ja sävelet vuosiki, Kuin niityllä lähde kirkkahin Kukastossa vierivi. Kirkastui Saulin jo kasvot Ja miekka se hervahti. Hän soitti ja laski lauluaan, Saul kuunteli lauhtuen; Sai vihdoin kyynelet vuotamaan Jo partahan, rinnallen. Pois hälveni syys-yön synkkyys Jo miel' oli lämpöinen. "Nyt hetki mennyt on, valtias, Saan sulta nyt kuolemain!" Näin poika.
Katjusha avasi oven raolleen. Käskettiin syömään, sanoi hän. Hän oli samassa valkeassa puvussa, ainoastaan ilman rusettia päässä. Katsahdettuaan Nehljudofin silmiin, hänen katseensa kirkastui, aivan kuin hän olisi ilmoittanut tälle jotakin tavattoman iloista. Tulen paikalla, vastasi hän, ryhtyen kampaamaan hiuksiansa. Katjusha viivähti vähä.
Yht'äkkiä kirkastui hänen näkönsä! Hän oikasi itsensä suoraksi ja loi melkein iloisen silmäyksen meihin. "Mutta elääpä hän wielä sittenkin, elää ijankaikkista elämää; sillä hän uskoi ainoaan Jumalan Poikaan, ja joka niin tekee, hän elää, waikka on kuollutkin miksi siis surisimme häntä?" niin lausui hän, käwellen meitä kohden ja ojentaen miehelleen kätensä.
Mene tiedä jos tahallaan salaa? Hän peräsi: A sinä?... Tarkoitan ... et viekasta?... Eh? Annushka oli jo ihan kuin loukkaantua. Nyt hän jo ilmoitti: Ja entä vot... Niin että kellä ei ole sitä, tarkoitan syntymävikaa?... Et sitä, syntinen ihminen, maailmassa leivälläkään ilman Luojan apuja elä... A-aaaaaaaaaaaaaa!... Vot mikä vika!... Ymmärrän... Nyt ymmärrän: kirkastui Iivanan äly äkkiä.
Taivas se kirkastui, tähdet ja kuu väistyivät päivän valon tieltä. Silloin palasi enkeli Luojan istuimen luokse, laski kirjansa, tuon äärettömän raskaista rikoksista raskaan kirjansa Jumalan eteen ja lausui: "Pyhä Isä! Minä odotin, kunnes kaikki olivat kirkossa kuulleet, vielä kerran kuulleet, armosi, rakkautesi sanomaa.
Jopa vihdoinkin eräänä päivänä taivas alkoi synkistyä, ja mitä enemmän taivas synkistyi, sitä enemmän Jaampan naama kirkastui. Hän pani uuden latingin lyhyeesen rihlapyssyynsä, valitsi itselleen pisimmät ja leveimmät sukset ja voiteli ne poronrasvalla. Tulipa sitten lumisade.
Sitten oli kellertävämpiä ja kokonaisempia muotopilviä, ei niin kaukana maasta, reunat hyvin kirkkaasti valaistuina, ja vihdoin tummia varjopilviä, jotka näyttivät olevan lähellä, ihan tuossa edessä, kun joku palanen niistä erkani ja joltakin syrjältä kirkastui. Tähdet siristivät vaan heikosti voimakkaan kuuvalon rinnalla tumman sinisellä taivaalla.
Ja se nousi Suomen päivä, nousi kullaisna keränä, ja se kaikui Väinön kannel kuin koski keväisnä yönä, keväthonkien humina; ja se huomas heimo Suomen, muisti itsensä ijäisen, entisen elonsa tiedon, armahan ja aurinkoisen: lujin on lempi luottehista, laulu lahjoista elämän, elo Luojan antimista. Kirkastui jo kansan kilpi. KES
Alakuloisena ja loukkautuneen näköisenä tarjosi Jaakko Jaakonpoika paperia. Velanmaksaja otti sen, katseli hetkisen ja ehdotti: Pannaan se pitkinpäin kahtia, niin saatte te toisen puolen, minä toisen ja niin on kumpasellakin isänmuisto. Jaakko Jaakonpojan katse kirkastui. Mutta sepä vasta sopiikin!
"Heleena!" jatkoi vieras, "unhota tämä hetki! En voinut hillitä itseäni. Tästä lähtien tahdon olla sinulle äidin sijassa. Sinun pitää tulla tuntemaan minua, Heleena! Heleena! Tiedänpä kenen nimeä kannat." Hän näytti vaipuvan synkkeihin ajatuksiin. Hän katseli, silmiään poiskääntämättä, nuorta tyttöä, ja hänen muotonsa yhä kirkastui ja lauhkeni. Näytti kun olis hän päättänyt jotakin tykönään.