United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jalat, jotka olivat olleet niin arat, eivät enää polttaneet. Tuntui kuin tuulen henki niitä vilvoittaisi, ja hän makasi niin pehmoisella vuoteella, lapsi rinnallaan, ja Aslakin hän oli löytänyt. Hän ummisti silmänsä, korvissansa humisi, mutta tuo humina tuuditti vaan lepoon. Hän oli liian väsynyt ajattelemaan ja näkemään ja Aslak istui uskollisesti valvomassa.
Maa oli hävitetty, koti oli kadonnut, ja kaikki joita ikävöitsin olivat kuolleet. Mutta sittenkin! Olivathan vielä kivet ja metsän tuoksu ennallaan. En ole koskaan kokenut samallaista tunnetta kuin silloin. Oli sielläkin metsiä mutta niiden tuoksu oli toinen samoin kuin puiden humina. Kyllä on niin että mikä kotimaan mullassa kasvaa, se on toista kuin mitä maailma sen ulkopuolella tarjoo.
Armon ja vanhurskaan tuomion läpitunkeva ääni se varmaan on, joka hiljalleen, mutta vakavasti tunkeutuu meihin. Tuntuu kuin laineiden hiljainen loiske yksinäistä rantaa vasten ja tuulen vieno humina autiolla tienoolla voimakkaasti saarnaisivat meille armoa ja tuomiota. Se on sanaton saarna, mutta kumminkin voimakkaampi kuin moni, jonka esittämiseen käytetään loistavinta kaunopuheisuutta.
Sillä välin jatkoivat muut kulkua alaspäin uskaltamatta hiiskahtaa sanaakaan, ja melkeenpä hengittämättä, niin harras oli kaikkien toivo keksiä vähimmänkään joen rannalta tulevan äänen. Mutta sama juhlallinen, voisi melkeen sanoa jylhä tyyneys vallitsi kuin ennenkin; veden loiskahteleminen vähäpätöisiä vastuksia vastaan, ja puiden humina oli ainoa, mikä häiritsi äänettömyyttä.
Mutta pahan tytön mieli kävi niin kummaksi, kun merimies kertoi kaukaisista maista ja mustasilmäisistä tytöistä ja merestä, merestä, joka tenhosi ja lumosi enemmän kuin loistavat silmät ja punaiset huulet. Rintaan tuli kuin kaipaus kauas pois tuntemattomia vaaroja kohti. Päivä laski metsän taa ja linnut lakkasivat laulamasta ja hongikon humina oli kuin etäisen meren kutsu.
Mutta humina kuului hänen korviinsa ja ne siitä vaivaantuivat. Jospa hän vaan olisi tietänyt, että Herman oli syytön! Palvelijat kantoivat vesikorvoa sisään. Sinne tuli viskaali, sanoi heistä toinen. Viskaali? Mitä hän täällä? Ellin polvet vapisivat. Hän putosi tuolille istumaan. Silmät tuijottivat kyökkipiikaan. Niissä oli kauhua ja pelkoa. Mutta sitä eivät palvelijat huomanneet.
Siksi vastasinkin vain vitkaan ja surumielisesti: Minun tunnelmani läikkyvät ja väikkyvät kuin aava merenselkä. Mistä tiedän niiden kuohuja halkoessani lujan kallion silmiini sinertävän? Kuului kuiskaus kuin outojen, sinertävien salojen humina: Lempeän luokse Hän tulee kuin lauha länsituuli. Mutta uhmaaja saa tuta Hänet myrskyssä ja ukkosessa. Tuo vastaus tyydytti minua täydellisesti.
Stromminger seisoi itsekseen, kiroillen hänen vieressänsä ja katseli häntä odottaen, niinkuin ajaja katselee elukkaa, joka on kaatunut hänen lyömisestään eikä pääse edemmäksi. Ylt'ympärillä oli kaikki hiljaa ja autiota. Ei linnun viserrys, ei puun humina häirinnyt äänettömyyttä.
Nyt läheni heitä kiireesti liekki, joka suuruutensa ja korkean asemansa vuoksi ei näkynyt kuuluvan mihinkään kalastajaveneesen. Samassa se väkevä humina, joka tavallisesti kuuluu tuulen puhaltaessa laivan purjeisin, ja aaltojen kohina, joita emäpuu valtavasti jakailee, ilmoitti, että lähenevä alus oli sangen iso laiva.
Jaakko ja Liisu menivät heitä saattamaan vähän matkaa, ja kun takaisin palasivat, näkyivät laskevan ilta-auringon viimeiset säteet metsän lävitse. Kuusien latvoista kuului hiljainen humina, talvikit levittivät, tuoksuansa metsään, ja tuossa oli heidän oma kotinsa, jossa kaikki oli aivan heidän omaansa; se viittasi niin ystävällisesti heitä herttaiseen suojaansa.