United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
On kansamme lahjana Luojaltaan, Nyt saanunna takaisin maansa, On laki ja oikeus ennallaan Ja vapaana henkivi kansa! Sen palkinnon sankaruutesi toi, Näin Jumala johtavi meitä. Ei turhaan vuotanut veresi, oi! Siis käykäämme Jumalan teitä! On kansamme kansojen joukossa, Sill' on oma valtio, usko Voi synkehin yöhytkin poistua, Nousta kirkkahin aamurusko.
Ja hän tuossa herttaisesti hymyilee kuin kirkkahin päivänpaiste. "Kuule, mikä sinun on, Kaapro, kun olet niin surkean näköinen ja äänetön?" kysyi hän vihdoin. Häpeä olisi ollut tunnustaa, että pääasiallisena vikana taisi olla kohmelo. Sensijaan arvelematta tokasin: "Minä olen rakastunut." "Kehenkä jos saan olla utelias?"
Taas jo, vetten lailla viihtyin, sävel rantaan raukeaa: Jubilate, Amen! Kaikki kirkkahin vain joutuisimmin vaipuu; kaikki suloisin sa ihaninnaan haipuu. Kuin tähti lennossaan, kuin kukka tehden terää, niin toiveet katoo, kuihtuu vaan ja hukkuu, kun ne herää. Kaikki kirkkahin vain joutuisimmin vaipuu; kaikki suloisin se ihaninnaan haipuu! Ken siis unelmois, kun uni kesken kätkee?
näin sieluparven vasemmalta saavan niin vitkaan meitä kohden, että tuskin havaita saattoi heidän liikkumistaan. Ma virkoin Mestarille: »Silmäs nosta, kas, siinä joukko, joka neuvon antaa, jos itsestäs et keksiä voi sitä.» Hän katsoi, kasvoin kirkkahin ja vastas: »He viipyvät, me sinne rientäkäämme! Nyt toivos vahva olkoon, poikaseni.»
Nyt kyynel kirkkahin Sulosti loisti kasvoilla Nadeschdan Ja äänetönnä vaan Hymyillen suuteli hän vanhan otsaa. Kuudes laulu. Oi jospa semmoiseks mua synnytit Ett' ois tuo tähtein kirkkaus, jota sä Nyt äsken ihmettelit, mun mieltäin myös Hyvittänyt! Mä oisin ne miekallain, Kuin lapsi, mieltynyt ilokaluihin, Iloisna poimeskellut, ja henkeni Lapsellisessa leikissä heittänyt.
Aurinko paistoi, kun sävelpurtesi sousi, mansikat maistoi, kunnahat kultaiset nousi, maass' oli huomen, riemua kaikille riitti: kauttasi Suomen Luonnotar Luojaansa kiitti. Siivitit monta laulua Väinämön lasten, kuolematonta myös ajan vaiheita vasten, maammojen kielin kirkkahin nostit sa maata, taattojen mielin tahdoit sen onnen sa taata.
Ei sameaa olis silmää, ei kumaraa olis päätä ollut joukossaan, kirkkaita katseita vain, pystyjä päitä ja otsia, joiss' olis voima ja lempeys rinnakkain asuneet onnessa luomisen työn, vain jumal-tahtoja, vain tulitahtoja kirkkahin mielin kyyryjä orjia ei, ei sinun heimoas, Zeus.
On sankari sortunut, ylpeä liian miekkansa oli iskemään isien nostamaa pyhää ikuista valtaa, mi kirkkahin koru aikojen kultaisen kruunun ompi. On sankari sortunut, joukkonsa toivo pettynyt tuonelle uhrasi urhon ylpeän, suuren, on sankari sortunut, ikuinen Rooma vapaana jälleen, ja pauhaten kaikuu kaduilta, toreilta rahvahan riemu.
Käteni mun sodast' estää, Se soihdun toki kantaa jaksaa. Mulle Se toimi uskokaa. Niin käyköön. Sulle Me kunniamme samass' uskomme. Nyt ijäisyyteen rauhass' säälikööt Kaikk' itseään. Tääll' yhtykäämme sitten, Iloisin mielin, tunnoin kirkkahin, Viimeiseen taisteluhun voimaa tuomaan, Maan, kuninkahan viimemalja juomaan. Eläköön Stålarm! Poikan' armas!
Lapsen kyynel kirkkahin