United States or Fiji ? Vote for the TOP Country of the Week !
Merimiehen morsian. Tuuli yltyy riehumaan, Mastot täyttyy purjeillaan, Laiva lähtee kaukoteille, Herra ties kons' ehtii meille! Sie ku lähdet! katsehen Suotko vielä raukallen? Ah, sun voisin nähdä vielä, Ellei itku oisi tiellä. Jospa linnun siivet ois, Lokkina jos lentää vois, Seuraisin sua ilomiellä Tuntemattomalla tiellä!
Lapsi ja äiti. »Oi kurjaa osaa! Köyhinä vaan Elää saamme, kuin tomussa maan Nuo matoset pienet tuolla. Nälkää, vaivaa, tuskia ain' Kärsiä saamme ja rikkaat vain Levossa elää ja kuolla.» Niin lausui lapsi; äitipä loi Katsehen hellän lapsehen: »Oi! Lapseni, ennen voisit Miettiä: Köyhyys, vaivaa jos tuo, Kuitenkin sielulle iloa suo, Kuin rikas olevas soisit.»
Tajusin hyvin hymnilauluks äänet, näät sanat 'Nouse, voita! saapui mulle kuin sille, jok' ei ymmärrä, vaan kuulee. Niin iki-ihastuin ma lauluun tuohon, mua ettei mikään siihen saakka ollut sitonut kahleilla niin suloisilla. Puheeni ehkä rohkealta tuntuu ja hylkivältä silmäin hurmaa, jotka on mulle lepo katsehen ja kaipuun.
Tukasta kantoi päätä irtonaista hän käsin niinkuin lyhtyä; se meihin loi katsehen ja virkahti: »Voi mua!» Omalle näytti tietä kantajalleen: olivat kaks ja yks he sentään; kuinka tuo käy, Hän tietää, joka kaikki säätää. Hän tultuansa sillan alle juuri kohotti käden, joka päätä kantoi, sen sanat että lähempää nyt kuuluis.
Hän katsoi sitä kauvan, Vuodatti kyyneleen. Ja pöyhkeäkin rouva nyt siihen saapuvi, Hän kauvan katsoi tyttöön, kauvan ja tarkasti. En tiedä, syömessänsä Mi tunne liikkuvi. Vaan hiljaa silmistänsä Yks' kyynel vierevi. Hän muisti eilis illan ja tytön murheisen, Kuin tyttö lähteissänsä loi häneen katsehen. Jäljestä monen vuoden Tuo rouva ylhäinen Viel' muisti tytön katseen Ja muodon murheisen.
Kaikki kun taasen nään, on sielullain pyhäpäivä, Valkaistu tupa sen, työn tomut laastut pois, Kaikki on tyyntä ja rauhaisaa, vaan rinta se sykkää, Muiston kellot kun kaukaa kaikuen soi. K.P.T. Ylioppilas=albumi J.V. Snellmanin 75=vuotisen syntymäpäivän muistoksi 1881. Päivä jo noussut on, puna luonnon poskilla hehkuu, Aurinko niihin kun lempivän katsehen luo.
Harmaa nyt, hopeainen on pääs, lumen peittämä, jonka tuulinen, myrskyvä yö yllesi heittänyt on. Nuoruus ja vanhuus, niin liki ootte te kuin elämässä, vain uni yön välillään, huomen ja eilinen on. Amor, nuori ja vallaton, hän, joka vietteli Psychen, katsehen loi Olympoon voittajan silmäyksin. Keksi hän Venuksen, yli muiden loistavan, kauniin, keksi, ja rinnassaan sai tuli loimuamaan.
Mut kuolema häntä jo huhuilee manan virran toisella puolla, hän tyynenä Tuonelle hymyilee: jalon helppoa aina on kuolla! Hän katsoi katsehen viimeisen niin suruisin silmäyksin ja alkaa tutkimusretken sen, jonka tuntevi unelma yksin. Mun isäni kallihin kuolema vei, hänet peittävi musta multa, ja luokseni koskaan palaa ei hän retkeltä aloitetulta.
Ja tallista renki se pikaa Nyt uljaan tuo orihin; Hän ei nukkunut, siinä ei vikaa, Heräs ehk' ylen aikaisin. Pää pystyss', ääneti aivan Edes orhin ohjaelee. Jalo ratsu no leimaus taivaan! Väriseepi ja vaahtoilee. Alas portailtaan hän saapuu, Asu yllään, kenraali tuo, Ja kannukset, ratsaskaapu; Nyt orhiin katsehen luo.
Hänet valtaa nyt pyhä innotar, Tuli silmistä tuikahtaa, Ja hän huomaa kuin punehtuu sulotar, Kuin kalvaaks käy hän ja raukeaa, Ja hän palkan kallihin voittaakseen nyt Elon kaupalla syöksevi pyörteeseen nyt. Taas kuohu se käy, taas kääntyvi tuo, Jymy kaikuva sen julistaa; Ja he taas alas hellän katsehen luo, Vedet kaikin, kaikin taas palajaa, Ne kuohuu tänne, ne kuohuu tuonne.