United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ma, joka altis aivan hänt' olin tottelemaan, käännyin jälleen sotahan, jota silmät heikot kävi. Kuin joskus nähnyt, vaikka varjoss' itse, oon kukkaniitun päivänpaistehessa, mi pilven haljennehen puhki säihkyy; niin monet valohenkein laumat näin ma säteissä säihkyvissä korkeuden, en alkulähdettä, ne josta läikkyi. Oi voima lempeä, mi niin ne leimaat!
Syksyllä ei sen harmaa, saareton avaruus ollut antanut mitään kiintymisen tilaisuutta. Ja nyt keväällä se herätti kahta kaihoisamman ikävän vanhaan saariseen kotijärveen, joka auringonpaisteisena läikkyi muistossa. Henrikin oma huone oli pieni, neliönmuotoinen; siinä oli hyvin valkoset seinäpaperit.
Sinulla on elämä edessäsi. Tahdon elää sinun elämääsi. En vain tätä, täällä pinnalla, vaan myös sitä siellä alhaalla pohjavesissä. Noin nousi ja laski, läikkyi ja väikkyi heidän keskustelunsa. Joka aamu erkanivat he jälleen, mutta joka ilta painautuivat he jälleen aina lähemmä toisiaan. Oli kuin olisi pimeys valkeutta, valkeus pimeyttä rakastanut. Siksi yhtyivät he yön kuutamolla.
Ei hän ilkkunut ilosta, naljamieltä naurahellut, hyvyyttänsä hän hymyili, puunsi rinnan puhtautta, läikkyi lämpöä sydämen, paistetta siveän sielun niinkuin kukka syyskesällä, elokuisen illan kuudan. Häntä ma rakastin, raukka. Hälle, hullu, huokaelin murhetta elon menevän, pelkoa polun pimeän.
Usein näin käy pohjolassa. Mutta rakkaus ja työ, Ne, ne aseet, joiden eteen vaipuu voimatonna yö, Ne, ne voiton tuo ja korjaa viljan kypsän latohon, Mutta silloin aina juhla, juhla Suomenmaassa on. Ja kesä oli parhaillaan, Koin säteet mailla väikkyi, Ja linnut lauloi laulujaan, Ja lammin laineet läikkyi; Mut kolkolta, kuin viety pois Tulonen kodin liedest' ois, Niin tuntui kolkolt' aamu.
Lemmekkäästi katsahtava nuori mies otti hänen syliinsä, suuteli häntä, ja kohta tunsi veretön impi hienon veren virran suloisena koskena juoksevan suonissansa, hänen poskensa hohti kuin aamuruskon pilvi, ja ilosta läikkyi heleä otsa.
Nokkela on onnen neiti, impynen ilohaluinen: veikistellen, keikistellen tuolla se vastahan tulevi, soitellen somerta rannan, metsätietä tepsutellen; kättä antoi, alas katsoi, posket vienosti punersi, sanat suussa sammalteli, ääni verhottu värisi, kuin lipinä lehdon tuulen tai loiske etäisen aallon. Laulaja todeksi luuli, käsi tyhjeä tapasi, kaukana salon sisässä läikkyi nauru neien nuoren.
Tahvanus on tallirenki Ruman Ruotuksen talossa, Ruokki Ruotuksen hevoista, Kaitsi tallikonkaria. Vei hän juomalle hevosen, Kaivolle katetun ruunan, Loimiselän lähtehelle; Lähe läikkyi, hepo kuorsui. Tahvanus on tallirenki Läksi maahan ratsahilta, Katsoi maasta maan vikoja, Katsoi veestä veen vikoja; Nähnyt ei maassa maan vikoja, Eikä veessä veen vikoja.
Aina mielessä minulla Suvihuomenet suloiset, Joina aurinko ihana Kultakasvonsa korotti, Yli metsien mä'illä Paloi kullassa punaisna, Salmet kullalta kumotti, Läikkyi lainehet ilosta, Tuhat lintua lehossa Unen helmasta heräsi, Lentelivät ilman alla Virittäen riemuvirttä, Koittaessa päivä kullan Päivän uuen alkaessa.
"Onpa meiän saajanaisen kaula kullankiehkuroissa, pää kullanvipalehissa, käet kullankäärilöissä, sormet kullansormuksissa, korvat kullanhelmilöissä, kulmat kullansolmuloissa, silmäripset simpsukoissa. "Luulin kuun kumottavaksi, kuu kumotti kultasolki; luulin päivän paistavaksi, kun sen paistoi paian kaulus; luulin laivan läikkyväksi, kun sen läikkyi lakki päässä.