United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Katsopas tuonne järvelle, etkö näe että se tyyntyy; ei laineet liiku sen makuisestikaan, että siellä tuulisi. Mutta näyttääpähän, kuin siellä rupeaisi uudestaan tuulemaan. Etkö näe tuolla saarien välissä? Tyyntymisensä edellä se vaan henkäileksen siinä auringon lasketessa. (M
Mutta vaahto tummuu ja laineet laskevat ja pian on heidän taistelemansa taistelu kaukainen menneisyys, joka ei mieliä enää tuleen sytytä.
"Ei, lempo soikoon, elä keskeytä minua!" tokaisi jälleen vaanjunkkari, "minä tarkin, että kotoa lähteissämme oli aivan tyyni; mutta ennenkun olimme ennättäneet puolta neljännestä järvellä, kävi siellä laineet niin korkeat jaa, niinkuin jahtimme masto, ja ehkä vielä joskus korkeammatkin."
Jos muodoin tuhansin sa itses peität, sa, kaikkeinrakkain, kohta tunnen sun, jos taikahunnut yllesi sa heität, ma sentään kaikkialla tunnen sun. Miss' sypressien rungot kohoavat, sa, kaikkeinsolakin, ma tunnen sun, kun kanaalissa laineet lipattavat, sa, kaikkeinsuloisin, ma tunnen sun.
Juuri jalkaimme juuressa aaltoili tuo leveä, pyörteinen virta, jonka laineet täytyi voittaa, ennenkuin muiden vihollisten kimppuun päästäisiin, eikä ollut suinkaan mikään vähäinen vaikeus kulkea yli tällaisen väkevän kymin, juuri urhokkaan vihollisen milt'ei silmäin alla.
Usein raivoo tällä järvellä ankarat myrskyt ja Livingstonen ensi kerran kulkiessa sitä myöten oli hän jo kerran kovassa hengen vaarassa, silla venheellä hän ei voinut lähestyä rantaa, jota vastaan aallot olisivat lyöneet venheen pirstoiksi ja laineet kasvoivat niin hirveän suuriksi, että olivat vähällä peittää koko venheen.
Se sinertävä juova, jota Bertelsköld turhaan oli meren jäiden seasta etsinyt, oli nyt laajennut kimmeltäväksi ulapaksi, jolla laineet vapaina liikkuivat ja nyt oli kevät kaikkialla hengen valtakunnissa, ja epäuskon jäät alkoivat sulaa, ja ihmisajatuksen iäti lainehtivat aallot alkoivat yhä vapaammin vyöryä äärettömyyden ja ikuisuuden avaruuksia kohden aikojen etäisten rantain tuolla puolen.
Niin hyvin sopivat ne mielestäni toinen toiseensa. Tuossa eikä missään muualla näyttäisi pitävän olla se lehto, joka ensiksi sai kuulla Sylvian laulut. Tuossa nuo ruohikkorinnassa lipattelevat laineet, joissa hän olisi voinut kuulla vedenalaisen väen soittelua illan suussa.
Tosin häntä joskus peloitti, kun laineet läiskyttivät vettä veneeseen heidän viilettäessään koskia, mutta nähdessään Pekan tyynenä ei hän hätäillyt.
Lakkas myrskylaulu meren rinnan, souti selkää pitkät, loivat laineet, kajastellen taivaan sinikantta, muistutellen meren pohjatuutta, antain aavistusta myrskylöistä mennehistä. Kysyi meri jälleen: »Onko taiteen tarkoitus siis tämä?» Nyökkäs päätään vanhempi ja vastas: »Jo nyt riittää. Olet taideniekka.»