Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Aika oli kallis; tulimeren laineet lähestyivät. «Joka auttaa tämän arkun viennissä talteen, saa 25 riksiä«, kuului huuto siitä talosta, josta Johannes ennen oli kirjoja ostanut. Anna kuuli huudon, vaan hän ei arvannut sanojen arvoa. Hän huusi samalla: «Tänne!« ja vetäysi majurin taloon. Vaan miehet silmäilivät toinen toistaan. «25 riksiä, kuulitko?« sanoi toinen. «Kuulin«, vastasi toinen.
Luetko sinä, vai täytyykö minun itse Alma. Nyt on kevät, päivä paistaa, linnut laulaa, laineet loiskii ja jos tuo mamma Kortman tulisi näitä riviä nuuskimaan, niin sano sille että pitkän nenän saitkin nyt, sinä vanha harppu. Pikkuserkkusi Jussi.» Pölkkynen Neiti Kortman. Mikä julkeus! Sinä hävytön kappale! Alma
Kauhealla riutalla, jota aallot koko tuiman vuoden huhtoivat ja pieksivät, seisoi muutamia penikulmia rannalta yksinäinen majakka. Meriruohot kietoutuivat joukottain kiinni sen juureen, ja myrskylinnut kannettuina tuulelta, niin olisi luullut, niinkuin meriruohot vedeltä nousivat ja laskivat sen ympärillä, niinkuin laineet, joita he lakaisivat.
Kaikki he ryntäsivät kuin myrskyn riehuvat puuskat, jotk' alas ilmoilt' iskeymään saa Zeun jyly jylhä; pauhuin hirmuisin meren pintaan lyö ne, ja laumoin 797 korkeat kuohahtaa meren laineet meuruavaisen kaartuvin, vaahtisin päin, yhä aallot aaltoja seuraa: noin väki Troian taajana myös, rivi uus rivin jälkeen, välkkyen vaskissaan kera ryntäsi johtajiensa.
Tettinki eli Heinäsirkka. Tässä se sulla nyt on kertomus, jonka lupasin. Sä muistat: oli lämpimänä päivänä heinäkuussa. Me astuimme vihannalle kedolle. Oli vähää ennen sitä hetkeä, jolloin aurinko on korkeimmalle en päässyt. Päivän kulta-silmä säteili kirkkaita, kuumia säteitä. Likeisestä metsästä kaikuivat lintujen viserteet, ja järven laineet kävivät leikkisillä rannan ruokojen kanssa.
Kuin laineet tuhannet toiset toden onnea tunne ne ei, yön unelmat kuutamoiset ne vangiksensa vei. ER
Kaupungissa käydessään hän aina muisti kouluaikaansa ja ajatteli entisiä kumppaneitaan. Yhä kiihtyi tuuli. Vihaisina vyöryivät laineet, ja kahden puolen kokkaa räiskähteli vaahtoinen vesi. Kovin painoi tuuli airon lapaa, kun sen vedestä nosti, ja matka edistyi hitaasti. Tultiin perille vihdoin viimein.
Taikka kerran vertauksille ruvettuamme joko sopivammasti vertaisimma mielen mereksi, lainehiksi ajatukset, ja erinäiset mielenvaikutukset tuuleksi. Tuuli tyvenästä rannasta alkain ensin siittää pienet väreet, kasvattaa väreistä laineet, kohottaa laineista suuret, ulommaksiki havattavat kuohupäät aallot.
Kas, kuinka purppuroivat Kultaiset länsimeren aallot oivat Ja leikitsevät noilla Mun muistojeni saaren rannikoilla! Pullistu, purjeen rinta, Ja kiidä pitkin valtameren pintaa! Ne viittaa mulle; ah mä riennän sinne: Kuin lasna vaivun, laineet, sylihinne. Kas rannan paadet hohtaa Ruusuisina, ja varjot vaipuu kohta, Syliinsä laaksot sulkein Ja palmuin pylväskäytävissä kulkein.
Aaveko vai ihminen? Oli viikko kulunut siitä päivästä, jona luutnantti Leist ensikerran oli nähnyt Annan. Viikon päivät oli Anna alati ollut luutnantin mielessä. Aamuin ja illoin seisoi hän Annan akkunan edessä... Aurajoen laineet lainehtivat. Kiivas tuuli puhalsi, ja taasen jyrisi ukkonen pilvissä. Hampunkehrääjä-kadulle on luutnantti Leist seurannut Annaa tämän tietämättä.
Päivän Sana
Muut Etsivät