United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kiurun ääni kuulumasta Lakkas meidän laaksoissamme, Saapui kaukaisesta maasta Sana, viesti korvallamme: "Tääll' on valpas kaikkein mieli: Laulaa Pohjan satakieli!" Keskimeren aallot saartaa Ihanteiden ihmemaata, Miks' ei meidän kiurukainen Sinne saakka lentää saata! Alppein laaksot helkkää, kaikuu, Väinön laulu sielläi raikuu.
Suurta ei se maksa juttu, jokapäiväinen ja tuttu; suonet sitä sentään kuulla, kerrottuna Bussin suulla. "Miehet, uljain veikko tää nyt, Munter kuuluisa on poissa, takalaitahan on jäänyt, makaa kuolon kammitsoissa; päätti marssit, sodat kaikki, käskyn seista vihdoin saiki, tähän retkeilystään lakkas, ketaransa pystyyn nakkas.
Siis älköön joka ukko, akka luulko viisautta Luojan tuntevansa, nähden kuink' yksi varastaa ja toinen uhraa: tää ehkä lankee, nousee edellinen.» Neljästoista laulu Kehästä keskukseen tai myös päinvastoin lasissa pyöreässä liikkuu vesi, jos sisältä tai ulkoa on sysäys. Mieleeni johtui, mitä sanon minä, äkisti, koska lausumasta lakkas tuo sielu kunniakas Tomaan pyhän.
Mun korvissani laulu soi: Se lauloi kansast' entisestä, Sen taistelusta viimeisestä, Ja kertoi, kuink' eest' isäinmaan Se tyynnä kulki kuolemaan, Ja kuinka vielä kuoltuansa Jäi kaikumahan kunniansa. Ja laulu lakkas. Siitä sain Niin oudon tunnon rintahain: Mun mielein muuttui iloiseksi, Mut itsein toivoin kuolleheksi. Ja vihdoin lausuin miettien: "Voin käydä hautaan jällehen.
Kesää seitsemättätoista Ruusu kukkii, ruusu kuihtuu; Satakielen laulu lakkas Seitsemännentoista kerran. Vielä istuu runoniekka Aatostensa kangaspuilla Yöt ja päivät, lointa täyttäin Laulun huiman laajaa lointa; Huiman laajaa lointa, missä Ihmeen lailla yhteen kietoo Kotimaansa satumuistot, Ikivanhat ruhtinahat,
Katsottihin, vuotettihin, niin jo nousi toinen, nousi toinen, nousi kolmas purje yhden moinen. Vaan kun koko taivon ranta välkkyi valkealta, silloin ties he vainolaisen tulleen lännen alta. Silloin vanha vaiti jäi ja lakkas laulu nuoren, kotihinsa kansa riensi päältä Päivävuoren; kohta joka kukkulalta vainoliekit nousi, kautta suurten Suomen vetten sotapurret sousi.
Kasvoi ennen kaksi lasta, Toinen kasvoi kaalimaassa, Toinen Ruotsissa yleni. Se kun kasvoi kaalimaassa, Se Häme'en Heinrikki; Se kun Ruotsissa yleni, Se on Eirikki kuningas. Sanoi Hämeen Heinrikki Eirikille veljellensä: "Läkkäs maita ristimähän, Mailla ristimättömillä, Paikoilla papittomilla!" Sanoi Eirikki kuningas Heinrikille veljellensä: "Ent' on järvet jäätämättä, Sulana joki kovera."
Oli kehto ruusupuinen tuolla ruusuprinsessalla, tuutijana hymysuinen hämyn tytti taivahalla. Ajat vieri, ajat muuttui. Lakkas lehto tuutimasta unelmien ruhtinasta. Kovat vallat leikkiin puuttui. Iski tulta ukon nuoli, iski puhki terhentarhain: laukes lumot haaveen harhain, kaikki linnan ruusut kuoli.
Ei vallassani sana, laulunääni; mut sävelet kun soivat päällä pääni on niinkuin sielussani syntyisi runoja viivy ei ne karkkoovat FALK heittää kiivaasti kiven; SVANHILD kirkaisee. se osui! Lakkas laulut ihanat! kiirehtää oikealle ja palaa pian takaisin. Pahasti teitte! intohimoisella kiihtymyksellä. Tein vain opin mukaan: silmästä silmä, hammas hampaasta!
On ollut kansa outo kaukana, on ollut maa ja suuri valtakunta, vaikk' uinuu nyt se vuosisatain unta arojen autioiden hiekassa; sen lakkas laulu, sammui viime lies, tien sinne löytää vain nyt tiedemies, mi kurkistellen kumpuin patsahia, tavaillen kielen kumman kirjaimia näin muinaisista muovaa uudestansa, mik' oli outo maa ja outo kansa.