United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Missä olemisen suloisuus? Tai onko nykyinen elämämme vaan pieni osa ijankaikkisesta olemuksen jaksosta? Jos meissä ikuisuuden voima asuu, miksi olemme sitten niin rajoitettuja, niin puutteellisia? Minkätähden vanhuudessa tuo koko olemukseen ulottuva, hiljainen kuolema, joka viimeisenkin toivon sammuttaa, ja armottomana näyttää meille lopun välttämättömyyden.
Ja kesken tuskansa ja surunsa hän tunsi äkkiä huumaavaa iloa elämän ja ikuisuuden ihanuudesta... Ei, eihän voinut erota, kun oli niin yhtynyt vaikka he matkustaisivat maailman ääriin asti, päästäkseen näkemästä toisiaan, eläisivät he sittenkin yhdessä lapsissaan. Kun kaksi ihmistä on kerran rakkaudessa antanut itsensä toinen toiselleen, eivät he enää voi erota se on rakkauden taivas ja helvetti.
Nyt he, henget eri tähtein, rientää aina siitä lähtein halki ikuisuuden iltaa iki-ikävänsä siltaa tähti-lemmittynsä luoksi kertomaan, he miten ovat lepyttäneet vallat kovat: kuollen, toinen toisen vuoksi.... Putoo kylmää valkovihmaa varhaistalven hämärihin, kukkasille elon puiston.... Talvi talven jälkeen putoo. Nousee aatos: Miksi? Mihin?
Hän reuhasi kaiken yötä ja koko seuraavan päivän; hiki valui virtana poskia ja ruumista pitkin, mutta päälaen sisään ne olivat saaneet pistetyksi tulen. Eikä sitä tulta jäät jäähdyttäneet, sillä se oli ikuisuuden ahjosta otettua. Hän oli paljosta hosumisesta lävitse uupunut. Ei jaksanut enää kättä nostaa, vaan herkesi olemaan hiljaa. Riemulla ne nyt ryntäsivät kaikki esille.
Ulapalla ollessa aavalla se toive on sentään varma, kun lasket aina sä yhtäänne, niin löytyvi mannermaata mut aavassa aattehen piirissä vain mannermaata en löydä mä kuin kuolon ja haudan ja ikuisuuden. Itämerellä 20/6 1890.
Hän tuntee kuinka avaruuden äärettömyydestä elämän henki liitelee hänen sieluunsa ja kuinka ikuisuuden syvyydestä elämän lähdevesi pulppuaa hänen sieluunsa. Nyt hän tietää aivan uudella tavalla että me muodostamme yhden suuren kokonaisuuden, että me totisesti kaikki olemme saman isän lapsia, sillä hän tuntee olevansa yhtä kaikkien kanssa.
Ma olen herra piirin maan, kun viittaan, mua totellaan... Janoa, kaipuut' inehmoin ma lientää tahdon ja myös voin. Jumala, tyhjennettyäin eloni maljan varmaan ei yö ikuisuuden pitkäks käy: ma rauhan unta nään. Oon minä, minä ajamas mies onnest' Edenin... Mut siellä sinun uhmallas ain' elän kuitenkin. Mua painaa riemun armas ies, kun maata katselen: on kaunis mulla kotilies, on linna autuuden!
Milloinkaan ei putoo kädestään voimakkaasta vaskiparta, mi unen toteen, toden uneen liittää harsoksi säihkyväksi, joka sulkee helmaansa hengen ihanimman runon. Ei tyynny tahdon hyrskyävä virta, mi uutta uraa raunioihin raivaa maailman vanhan, joka jälleen kulkee kuin karkeloiden ikuisuuden työhön.
LADY MACBETH. Mut heill' ei ikuisuuden valtakirjaa. MACBETH. Se lohduttaa: he ovat saatavissa. Iloitse siis! Ennenkuin yökkö päättää Yölentonsa ja koppakuoriainen Hekaten mustan käskyst' univirttään Nukuttavalla hyrinällä soittaa, On teko tehty lajiaan mitä julmin. LADY MACBETH. Mik' on se teko? MACBETH. Tietämättömyyttäs Viaton ole, armas, kunnes teost' Iloita saat.
Yksi ainoa olento, joka syntyi, tuo heikkoääninen, alaston raukka, oli arvaamaton aarre lisääntyneessä elämässä, oli ikuisuuden vakaannuttaja.