United States or South Georgia and the South Sandwich Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kuka sinut oli pilannut?" "Tallukka-Repekka pani ensin alkuun, ja Mutkala sen sitten vasta oikein kunnialla kruunasi". "No, miten sinä tunsit itses pilatuksi?" kysyi äiti hetken perästä. "Siten, ett'en halunnut laisinkaan kotihin", vastasi Olli. "Ja voi, voi, rakas äiti, kun sinutkin peräti unhoitin. Rukoileppas 'Matti-pappaa', ett'ei hän rankaise minua. Ethän sinäkään minua lyö?"
GLOSTER. Somempi kuin voi mainitakaan kieli, Suvaitkaa hetki mulle puolustukseen. ANNA. Rumempi kuin voi aatellakaan mieli, Sill' itses puolustat, ett' astut hirteen. GLOSTER. Mun syyhyn saattais moinen epätoivo. ANNA. Mut epätoivo tuo sua puolustaisi; Näin koston ansaitun sa itse saisit, Jok' ansiottomasti muita tapoit. GLOSTER. Mutta entä, jos en tappanutkaan heitä?
Kas Aurinkoa, joka otsaas paistaa, kas ruohoa, kas puita, kukkasia, joit' itsestään maa täällä ilmi loitsee! Sikskuin ne silmät kauniit, jotka itkein sun mulle uskoi, tulee iloisina, voit istahtaa, voit käydä kesken kukkain. Nyt sanaa, merkkiä mult' ällös varro; on tahtosi nyt vapaa, suora, terve, ja väärin ois sit' olla seuraamatta; suon sulle itses yli kruunun, mitran.» Kahdeksaskolmatta laulu
ALTMAYER. Sä ihravatsa kaljupää! Sua huono onnes nöyryttää. Tuo hiiri turpunut sun armaan Oman itses kuvaileepi varmaan.
Se ei saa tulla sanotuksi, niin kauan kuin minulla on miekka vyölläni, kannustimet kantapäissäni, ja niin kauan kuin minua sanotaan Perth'in ylituomariksi". "Mutta mikäs neuvoksi, jalo herra?" "Meidän pitää kaikkein ottaa joku osa vaarasta päällemme. Tule nyt vaan ja laita itses sekä tyttäres hevosen selkään.
Vallan rakkaudesta Hän ne kaikki saapi. Samoin sielu armosta Armon omistaapi. Omasta ei voimastaan Koskaan käänny ketään. Jumala vain armostaan Parannukseen vetää. Lapsist' ensin oppios Nöyryyttä siis tätä: Armo usko! Ansios, Koko itses jätä!
Pois itses anna, niin sa itses saat, Kun itse kuvaat piirtees sielukkaat. Ken runoani vasta uskonee, Jos avujesi ylistys sen täyttää, Kun, taivas tietköön, se ne verhoilee Kuin hauta, niistä tuskin puolta näyttää? Jos voisin silmäis loiston esittää, Sulosi kaikki panna runon pukuun, Sanottais pian: »puhett' öyhkeää! Maan matoset ei kuulu taivaan lukuun».
Mun sieluni, sa oma itses ootko nyt, vai onko suuri kirkkautes vain kesän laina, ja onko kahlehesi, joka nyt ei paina, yön hartauteen vain hetkiseksi hellinnyt? Ikävässä kenttäin huojuvaisten syksyn täydet tähkät unelmoivat. Illan hiljaisuus ja rauha soivat rintaan rauhattomain matkalaisten,
Se nyt selvästi näkyypi Sinun suuresta surustas Huudostaskin huikiasta Vaikiasta valituksest' Kateuttakin kovinta. Luulet kaiken luonnon lahjan Sinun saanehes osakses Jota kuitengin jotengin Vähän veisuisas näkyypi. Luulet lopetin vähäisen Maassa mjehiä olevan Jotka verrakses vetäisit. Juuri jutuistas näemme, Ettäs ylpiä, ylennät Itses ilman perustusta Myöskin rinnalle minungin.
Etkö ai'o mennä linnaan? DARNLEY. Menen! KNOX. Niin laita itses valmiiksi! DARNLEY. Oi, sinne menen vaan uutta häväistystä kärsimään sen tiedän. KNOX. Kärsi ne! Et voi ostaa rohkeutta eikä anteeksiantamusta halvemmalla hinnalla! DARNLEY. Oi, Knox, sinä et tiedä mitä se on; sinä, joka aina olet voimallinen...