United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin äkisti ilmaa värähyttivät surumieliset, sanomattoman suloiset sointeet ja tunkeutuivat kaikkein kukkain unelmiin, mutta varsinkin syvälle, lainetten levähtävän laulajan rintaan. Hän ei voinut silmiänsä kohottaa; milloinkaan tuntematon, haikea hekuma painoi väkisin hänen silmänsä umpeen.
Vei alhon suulle meidät polku kiero, ei jyrkkä eikä tasainenkaan; siinä puolt' alemmaksi painui rotkon seinä. Hopea, kulta, puna-, valkoväri, puu Intian, mi kirkkahasti kiiltää, smaragdi, saatu juuri louhimosta, kaikk' kalvenneet ois eessä kasvein, kukkain, joit' oli täys tää laakso kirjavia, kuin aina pienempänsä suuri voittaa.
Kun ei kuulla Lehmän luulla Tuolla pullittavan suolla! Kuule kultain, Kun ma huudan, Tyttö rukka, kaunis tyttö! Mielen hauto, Mielen kautto, Mielen vietto, nuori neito! Etkös enää Tule tänne, Sinun poikas poveen lennä? Muistan äsken Kahdenkesken Kuin istuimme kukkain keskell' Neitoseni Sylissäni Pitelin, ja vieressäni; Kuiskuttelin, Muiskuttelin, Muinoisia muistuttelin.
Lukemattomain pihkaisten puiden ja kukkain tuoksu ilmoittaa, että aurinko on korkealle kohonnut, ja yhä vilkkaammaksi muuttuu eläinmaailma. Lukemattomia vesilintujen parvia uiskentelee väreisillä laineilla, ja pilvinä tuijottavat mustapäiset kalalokit kalastuspuuhassaan. Isompiakin eläimiä nähdään. Rannalla seisoo metsäkauris, ja oksain tutina osoittaa apinaparven lähestymistä.
Mutta Jumalan kiitos se, joka tätä kirjoittaa voisi "pohjanseudun kukkain" nimellä kertoa monta ihanaa ja liikuttavaa kertomusta. Mutta hän ei tahtonut sitä tehdä, sillä onpa todellakin aika lyhyesti lopettaa tämä pitkä luku. Parempi onkin, että lukija omalla kokemuksella hankkii itsellensä semmoisia kertomuksia.
Ja tämän kunnioittamisensa todistukseksi laskivat nyt herrat kukin ihmeelliset kukkais-kimppunsa jumalattarensa jalkain juureen. Monet näistä kukkais-kimpuista olivat sidotut kalliilla helminauhoilla, tavallisen nauhan verosta, ja luonnollisten kukkain välistä nähtiin usein kalliita kiviä, ja ruusuja jaloista hohto-kivistä.
Oli laulu loitto, soi sfäärein soitto kuin aamunkoitto maill' autuuden lie kirkkahilla, yökasteisilla, tai kuolevilla hymy viimeinen. Oli kukkain suku kuin Floran puku, oli karjain luku kuin Artemiin, nous kumpuin pinnat kuin Cereen rinnat tai taikalinnat lie Eleusiin.
»Teidän nähden en jatka tätä työtä», hän sanoi ja katsoi vakaasti Nymarkiin, joka seisoi kynnyksellä ja nojautui ovenpieleen. »Sitten kai pakoitatte minun lähtemään pois.» Alma ei siihen virkkanut juuri mitään, sillä sydämessään hän sitä tosiaankin toivoi. Nymark sanoi jäähyväiset ja läksi. Sen jälkeen ei Alma enää samalla innolla jatkanut kukkain hoitoa.
Niin Josefillekin, kun hän näki kukkain taimivan, kasvavan ja taas lakastuvan oman hautansa kummulla. "Ihminen on eläissänsä niinkuin ruoho; hän kukoistaa, niinkuin kukkainen kedolla. Koska tuuli käy sen päällitse, niin ei hän enää kestä, eikä hänen sijansa tunne häntä ensinkään.
Eläköön tämä muistojen, toivojen maa, Eläköön, kauan eläköön Suomi! Täss' istun nyt ja itken, kun päivä umpeen käy, Ja itken taas, kun alkaa päivä uusi; Mun entist' ystävääni ei kuuluvissa näy, Täss' yksin olen niinkuin kasken kuusi; Ja ympärilläin tuisku se puita tuivertaa, Ja hankipeitteen alla on kaunis kukkain maa, On kaikki, kaikki muistot hangen alla.