United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sama se oli lehmilläkin. Haikea ammunta pääsi, kun minä poistuin vaunusta, eikä syönnistä olisi tullut mitään, jos minä en olisi ollut vaunussa, sanoi Anna. No, hyviäpä täällä kuitenkin näkyy olevan heinät, apilasnurmia näkyvät olevan, kyllä ne täällä sentään kotiutuvat, sanoi Mooses ja alkoi heittää päällysvaatteitaan, kun riihikin rupesi tuntumaan lämpimältä.
Heillä oli molemmilla sitä, mitä ei siellä toisten luona löytynyt, missä kuului tuo tuulen haikea, läpi koko ruumiin vihlova valitus ja missä ajatukset kävivät raskaan raskaiksi. Eero oli aina ollut Elinan poika, mutta hän ei koskaan ollut niin kipeästi tarvinnut häntä kuin nyt sairautensa jälkeen ollessaan kotona.
"Kun tuli muut, mut armas ei, hänt' itkin kaipaellen, ma luulin hänen kaatuneen uroona tanterellen; suruni oli suloinen, ei haikea kuin nyt, hänt' oisin tuhat vuottakin ma surra mielinyt.", "Voi äiti, yöhön pimeään ma etsin kaatuneista, mut noita armaan kasvoja ei ollut kellään heistä. Viekkaassa tässä maailmass' en viihdy kauempaa, kuolleissa kosk' ei ollut hän, ma toivon kuolemaa."
Lopulta hän joutui tuskaan. Minnehän Nelma oli mennyt? Oliko hänelle ... sattunut jotain pahaa? Se myrkyttävä akka oli ... saattanut tappaa hänet. Rampa odotti. Hänelle tuli ikävä, polttava ja haikea. Ei maistunut enää kahvikaan. Ja samalla se jättiläiskäsi taivaasta taasen laskeutui hänen päälleen. Sakris näki sen: se oli suuri ja musta. Nyt sen sormi kohosi ... ja se uhkasi häntä.
Eeterin silmä Siintävä aukee! Selvitä ilma! Usvat jo poista, Taivaalla tähtein Välkkyä suo! Aurinko loista Armaana tänne! Lämpöä luo! Ylhäisten keijuin Henkevä heimo, Leimuna leijuin, Maan yli kiitää; Haikea kaipuu Jäljissä liitää. Viirit ja verhot, Kuin suviperhot, Nousee ja vaipuu. Lehdosta, vuorten Alta ne väikkyy; Lemmetär nuorten Sielussa läikkyy; Metsolan varjo Riemua tarjoo.
Useat itkivät, ja minullekin tuli, niinkuin olisi tullut sääli itseäni, tätejä ja koko maailmaa, ja minäkin itkin. Huomenna oli lähdön päivä, ja minun ikäväni oli yhtä haikea kuin tätienkin. Itkettynein silmin istuimme varhaisen aamiaispöydän ääressä, pastorikin oli totinen ja liikutetun näköinen, eikä kukaan osannut virkkaa sanaakaan.
Silloin äkisti ilmaa värähyttivät surumieliset, sanomattoman suloiset sointeet ja tunkeutuivat kaikkein kukkain unelmiin, mutta varsinkin syvälle, lainetten levähtävän laulajan rintaan. Hän ei voinut silmiänsä kohottaa; milloinkaan tuntematon, haikea hekuma painoi väkisin hänen silmänsä umpeen.
KONRAD. Kuolinvuoteenne on kovin haikea ja kolkko, mutta kuolemanne kauvas kuuluisa ja peijaisenne komeat. FOKAS. Mutta kuinka astun sisään siihen toiseen maahan? KONRAD. Minä katselen ja tirkistelen, mutta en löydä teidän nimeänne elämän kirjassa. FOKAS. Et löydä? KONRAD. En, herrani. Ja tähän siis ehtyy kaikki tietoni teistä. FOKAS. Tässä on palkkas. KONRAD. Kiitän nöyrimmästi!
Parin viikon päästä ei minua ole enään." Tässä katkasi haikea itku ja valitus Evan puheen. Hän odotti hetken ja jatkoi sitten heikolla äänellään: "Minä tahdon kertoa teille, että on olemassa ihana suloinen maailma, jossa Jesus asuu. Minä menen nyt sinne, mutta te voitte myöskin päästä sinne. Se on luotu kutakin varten.
Vähän aikaa vielä, puolen hetkeä vaan, ja huone katoisi näkyvistä, ja tuo haikea suru syttyi uudelleen hänen sydämessänsä, jäädäkseen siihen kauvaksi aikaa. Voi, nyt hän jo, vaikka vielä oli toivon häivä jälellä, tunsi tuon kalvavan kärmeen, jota nimitetään katumukseksi; hän vaaleni, hän vapisi, ja tuskissaan hän vaikersi: "voi, Vilho, jospa et ensinkään olisi esitellyt tuon lipun nostamista!