United States or Gibraltar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sua eivät ihmiset kuullehet, mut metsä, metsä sun kuuli. Minä laulua lemmin ja laulajaa ja mulla on lämmin huuli. Se suukkosen saa, joka saavuttaa. Tulet Metsolan tuolla jo pilkoittaa.» Ja Tellervo huntua huiskuttaa ja laulaja kutsun kuulee. Hän sauvahan tarttuu ja tavoittaa, tytön kiini jo saaneensa luulee: Suo suudelmas! Mut kaukana, kas, taas tyttö on petturi, peijakas.
MARCIA. Niistä kiharista maksais moni kuninkatar miljuunia, niitä kiharia olit sinä itse vielä eilen valmis suutelemaan, painelemaan vasten ohaustas, joka poltti paljaasta rakkauden kimmasta. CANZIO. Niin taisi helvetti vääntää miehen aivon. Marcia, sua uhkaa vankeus; koeta pyrkiä Metsolan vapauteen taas. CANZIO. Seis, vaimo, seis! Seiso koreasti, tyttösein!
Portti oli auki ja hän meni sisään. Kuinka ihmeellisen ihanata täällä olikaan! Seinät loistivat kullalta ja suojissa oli katetuita pöytiä, joissa oli kultaisia astioita täynnä simaa, mansikoita, mesimarjoja, pähkinöitä ja kaikenlaisia hedelmiä. "Varmaankin olen nyt Metsolan kartanossa," arveli Niilo, ja kulki uteliaana suojasta suojaan.
Nyt kaikki toinen toisihinsa saa, mut kuka aallon neittä armastaa, sen mieli aallon lailla aaltoaa, sen sydän haavanlehden lailla sykkää; vain tullen joskus illan valkean se tuntuu unelmiinsa uupuvan ja käyvän lepoon lailla Metsolan, mi hetken huoahtaa kuin huolta mykkää. Ah, toivo turha!
Kuutamoinen lehto. Sinipiikojen karkelo. SINIPIIKA: Tullut on kevät iloinen, linnut laulavat lehossa, kummut aukee kukkarinnat, antavat hyvät hajunsa. Tule Väinö, tuttavamme, astu Metsolan ahoille, käköjä kukuttamahan, laaksojamme laulamahan. V
Jo alkaa uupua metsolan ukko, siinä odottaa läähättäen suuren kiven kupeella, ja kun Kari keihäineen kohti käy, niin suin päin syöksähtää rautaan, niinkuin olisi elämäänsä kyllästynyt, ja hangelle kellahtaa. Tuoss' on vielä haavan jälki rinnassa. Tapion huomenlahja se on, siksi sitä ei myydä. Hyvä on siinä nuorikon kanssa kelliä. Kun tuon nyt tuoduksi saisi, huokasi Karin emäntä.
Kansa outoja anoppi, ikävöitsee ilma kaikki. Salamnius. Ja silloin Suomen tietäjä läksi vesiä ventoja kulkemaan, silloin vaikeni Väinön kannel, kuoli luonto maan. Silloin Metsolan metiset piiat ristit riistivät rinnaltaan, kullat kulmilta karistivat, ja huolivat itkien Tapion linnan mustahan murhehuntuun ja kauvas korpehen kätkeytyivät saunahan salaiseen.
Eikä tarvitsisi ketunkaan, metsolan pahantekijän, pelätä rangaistusta muitten kuin minun käsistäni, ei jättää häntäänsä rautaan, ei menehtyä myrkkyyn, vaan saisi se huoletonna harjoittaa syntejään siksi, kunnes minua haluttaa ruveta hänelle oikeutta jakamaan ja minä torven toitotuksella hänelle tuomionsa julistan ja usutan koirani sitä täytäntöön panemaan.
Johan kasvosi nyt ovat kalpeammat kuin ennen.» Miihkali nousi, ojensihe suoraksi ja seisoessaan siinä voimakkaana sanoi: »Katso minua, näytänkö minä siltä, ett'en jaksa! Minä, joka olen ahdistanut sylipainissa metsolan karhun kuoliaaksi. Mutta vaikkapa olisinkin heikko kuin nainen, niin mitäpä siitä. Eihän tarkoituksemme olekaan viipyä täällä iankaiken.
Portti oli auki ja hän meni sisään. Kuinka ihmeellisen ihanata täällä olikaan! Seinät loistivat kullalta ja suojissa oli katetuita pöytiä, joissa oli kultaisia astioita täynnä simaa, mansikoita, mesimarjoja, pähkinöitä ja kaikenlaisia hedelmiä. »Varmaankin olen nyt Metsolan kartanossa», arveli Niilo, ja kulki uteliaana suojasta suojaan.