United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuhantten järvein maa, oi maa Totuuden, laulujen, Elomme virran valkama, Sä toivojen, sä muistoin maa, El' itke vaivaa köyhyyden, Oo vapaa, riemuinen! Kun kerran kukkanuppusi On käyvä kukkihin; Kas, lemmestämme nousevi Sun loistos, riemus, toivosi, Ja vielä kerran korkeemmin Soi maamme laulukin. Pilven veikko. Kalliimp' elämää on, näin mä, lempi, Tämän kuolo viel' on kallihimpi.
Näitäpä nähdä sä sait, näit myös valon armahan aarteen Kansaan kätkeyvän, hengen voittoja näit! Rauhan töitä ja keinoja myös navan aukean alla, Riemuja lounaan-maan kesken hyyn sekä jään! "Miks", nyt mietit, "kauvemmin käyn arkana kaihoin? Silmäni nostaa voin tyynnä jo kirkkauteen! Murheen aika jo jäi, tuli toivojen aika ja onnen." Aattelit, äiti, jo noin: turhaks toivosi jäi!
Mutta niistä hänen omistakin istuttamistaan oli vielä kuollut monta; hän oli jälleen itse tehnyt eräitä harmillisia virheitä. Kolmisenkymmentä jäi kuitenkin niistä jäljelle, ja olihan työ niiden puolesta monenlaisten toivojen valaisemaa. Niiden versovissa silmuissa piilivät kauneimmat unelmat.
Hänen oli täytynyt alkaa siitä mihin hän kymmenen vuotta sitten oli lopettanut; mutta tämä alku oli vaikea tehdä kuitenkin vanha kreivi ja ennen kaikkea Emma johdattivat häntä niin vähitellen toivojen radalle. Syksypuoleen oli hän terve taasen ja käveli ulkona. Kuules, sanoi hän eräälle rengille, joka ajoi peltoja; Kuules, onko tuo työ vaikeata?
En kointähteä vuota, kun yö minun ylläni tummuu, kastetta illan en, helle kun polttava käy, yötä ma vuotan vain, jost' ei koskaan aamua nouse, yötä, jost' ei ikinään syttyä voi elämää, yötä, joss' yksin tyhjyys laulaa äärestä ääreen, kärsimys koskaan ei, toivojen houkutus ei.
Joka mielellänsä heittää huvituksensa vanhempainsa toivojen tähden, on hyvä lapsi. Juokse nyt metsään, rakas Rietrikki, vaan tee tahtoni jälkeen ja ota Kastori mukaasi." "Voi äitini, kuinka hyvä olet," riemuitsi Rietrikki ilosta hypäten.
Ja kansan onni kaikui ouruten ja siunausten siimesvöiden alla ja kukkasilla nuorten toivojen näin Suomen päivä kulki kunnialla. On uljahin korallilinna meren pohjalla myrskyisen ja linnassa valta-istuin se päilyvi päärlyinen, ja istuimella on impi, ei impiä inhan maan, ja kauvas loistavi kruunu hänen tummilla kutreillaan.
Eläköön tämä muistojen, toivojen maa, Eläköön, kauan eläköön Suomi! Täss' istun nyt ja itken, kun päivä umpeen käy, Ja itken taas, kun alkaa päivä uusi; Mun entist' ystävääni ei kuuluvissa näy, Täss' yksin olen niinkuin kasken kuusi; Ja ympärilläin tuisku se puita tuivertaa, Ja hankipeitteen alla on kaunis kukkain maa, On kaikki, kaikki muistot hangen alla.
Voi sinun hullua sydäntäs, voi sinun hullua päätäs, tiedä en, kump' oli hullumpi, hullut ne vaan oli kummatki, tarvis ol' talven jäätäs. Tahdoitko toivoja toteuttaa, näitkö sä onnesta unta? Hangessa toivojen hauta lie. Kaikilla meillä on yksi tie. Talvella paljon on lunta.
Ajatus oli naurettava mutta kuitenkin sai se toivojen virran valahtamaan hänen sielunsa lävitse. Hän sieppasi taskustaan pienen avaimen, joka hänellä tavallisesti oli aina mukanaan. Laatikko aukeni sieltä putosi kirje. Vapisevin käsin mursi hän sinetin. Helenan allekirjotus! Oliko Jumala kuullut hänen rukouksensa? Tahtoiko hän lähettää hänelle voimaa ja pelastusta?