United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suorihe noin tamineihin akhaijit laivojen luona, taistoon kyltymätön sinä keskell', aaluva Peleun; vastaan hankkihe taas kedon kummull' iliolaiset. Vaan ylihuipull' istuen Zeus monirotkon Olympon koolle jo kutsui kaikk' ikivallat; kullekin viestin vei hänen airuenaan Themis saapua Zeun asumukseen.
Vimmaan Ares nää, nuo päilyväsilmä Athene saatti ja Vaino ja Hirmu ja hillitön, riehuva Riita, Areen sisko jok' on sekä ystävä, urhojen surman; pieni hän ensin on alkaissaan, vaan kohtapa varttuu, taivaaseen ylös yltää pää, jalat astuvat maata. Keskell' ottelun hänp' oli nytkin kaikkia kiihtäin, kaaloi miesvilinässä, ja voihkina urhojen yltyi.
Ja niinkuin ennen ihmisrintaa raastaa raakuuden valta, vaikka voimaton, kun hälle heleämmät henget haastaa, soi kielet kaunihimman kantelon, hän suurtuu, kasvaa keskell' yötä, saastaa, hän tulee ylvään itsetuntohon: barbaari pelkää, koska järkkyy Kaos, ei Agamemnon eikä Menelaos.
Käy kulku alas moista porrastietä: sa eteen nouse, minä keskell' istun, ettei se pyrstöllään sua vahingoittais.» Kuin mies, mi kuumeväristysten tulon jo tuntee, jonka kalpenee jo kynnet ja joka vapisee, kun varjon näkee; niin minä kuullen sanat nuo. Mut niiden myös uhka sai mun häpeemään, mi tunne rohkaisee orjan isäntänsä eessä.
Meillä, jotka tulta kohti rinnan mentiin, meill' on selko, tokko päin hän käydä tohti, vaiko väistymään sai pelko, tokko kalventama kauhun keskell' oli liekin, sauhun, vaiko alla kuolon arvan vanhan kantoi vaskenkarvan.
Teitäkö keskell' onnea siis tän kartanon uljaan kenkään ei muka kaipaa? Katselkaa, isä tuoss' on, piippu se, nähkääs, nyt mua arvokkaampi on hälle, äiti se vaalii vain sylivauvaa, lanko ja sisko lempivät toisiahan; mua ei niin ainoa muista. Koht' olen yksin, liikoja vain, en riemua tuota; jos minä tullen, jos minä mennen, kaikki on yhtä. Muille on onneks muut, en kellenkään minä riemuks.
Kernaasti sen suonen. Kuka täällä viitsiskään Elää, elää yhtenään? Uupuu vihdoin henki Keskell' ilojenki. "Mutta jälkeen kuoleman?" Kukapa sen tietää? Tuskin tutkimistakaan asia tuo sietää. Kuihtuu kukka, kaatuu puu, Linnun laulu lakastuu: Niin käy elävitten. Mitä tulee sitten?
Mutta Erkki Pehrsson soittaa keskell' liekin, kauhun merta, parastansa panna koittaa virass' ylhäisessä kerta; soittaa Herran tuomiota tälle maalle, maailmalle, jost' ei ennen pääty sota kuin on menty mullan alle. Erkki soittaa, soittaa.
Tunnustatko, konna! Se todistakaa! Syyttömyyten' viskaa Takaisin omaan kurkkuunne sen nimen. Vai todistusta? Mitä keskell' yötä Teit leiriss' amiraalin. Mitä teinkö? Sanokaa, koska tiedätte... Haa, siellä Siis olit. Jos en huomannut hänt' oisi Hän vielä pettäis... Surma pettäjälle! Se mahdotont' on! Kuulkaa häntä, kuulkaa! Mua älkää lähestykö. Miekat alas! No niin, ma teidät petin, pettäjät!
Niinkuin honka mäntymurroksessa, vielä maassa maaten verratonna, virui vihollisten keskell' urho.