United States or Fiji ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tästä täytyisi jokaisen Ajatella aikaisemmin, Jotta surma joutununna, Kuolo kumma kutsuttuna Onpi ihmisen osaksi, Ruohon lailla laitettuna. Niinkuin syksy niitteleepi, Elot, hyvät heitteleepi, Niin on herra heittelevä, Luoja kaikki kaateleva Ihmisetkin ilman alla Kuolon kourilla kovilla.
ja sen laulussa soi meren kaiho, meren vihreän vaara ja hurma: merivihreät silmät jo nähnyt oon, ne on eloni elo ja surma. Hyvät, hellät silmät, myöhään, kovin myöhään haastatte mulle! Oli aikanne kerran, korpihin kun eksyin harhailulle. Läpi korpien nousta jo ehdin rajavuorelle maailman kahden: meren näin, elon tummat ulapat. En lammen vangiks, en lahden!
Heidän verensä katsottiin ikäänkuin syntiuhriksi, jolla maan pahuuden syyllisyys oli pois huuhdottava, ja se surma, joka Jumalan erinäisestä käskystä kohtasi Kanaanin maan asukkaita, otettiin jumalattomalla, julmalla tavalla esikuvaksi näidenkin miesten suhteen.
Ei nuoruus ole miehuuteni surma Ei urhotöille vanhat virkoa. Oi lapseni, oi armas Anttiseni! Tahdotko surman suuhun rynnätä? Vaan säästä, säästä itseäs ja meitä, Tok vältä vaarat, kestä kiusaukset Ja onnettomuus estä oviltamme. Pois elämästäni pelkojen peikot, Teitä en kammoa, en vapise! Teitä pelätköhön horjuvat, heikot, Elämän vaivoja en pakene.
Hänen historiallisista näytelmistään on etevin ja tunnetuin Elinan surma, saman-nimisen kansanballaadin pohjalle rakennettu 5-näytöksinen murhenäytelmä, tekijän ja Kaarlo Bergbomin nerokkaan yhteistyön hedelmä ja vieläkin Suomen Kansallisteatterin kotimaisen ohjelmiston kaunistuksia.
Oven sai hän auki sille, sen jo porstuaankin saatti, vaan kun pääsi portahille, lensi pirstoiksi kranaatti. Siin' ol' äijän töitten loppu, vaan ei vielä tullut hoppu; maaten siinä mullin, mallin, Munter virkkoi: 'Hiis vei pallin! Vielä hän, kun aamu koitti, oli henkitoreissansa; jo nyt surma voiman voitti.
Sanottihin, soimattihin, Sanottiin minun poloisen Silmin syöväni urohot, Käsin miehet kätkeväni; Surma syököhön urohot, Tauti miehet tappakohon, Kalma käsin kätkeköhön. Tulkohon Turusta rutto, Amputauti Aunuksesta, Veritauti Wiipurista; Ampuisi akat kylästä, Koukkuleuat kopristaisi!
Ei voimoa puutu pelto ja mehevä musta on multa, kun taivas antavi sadetta vaan ja lämpöä päivän kulta. Ja Jumala armon-paistettaan on Suomenmaalle suova ja nostava orahat aaltoamaan ja laihot laajat luova Ja riemuja raikuvi Väinön maa ja toivehet lauluja kaiuttaa ja kautta kumpujen, vuorten helavalkeat leimuaa. Mut tyyni on kansojen surma, ei myrsky, ei tuulispää.
Valloista, kut hallitsevat maata, Surma yksin kruunuaan voi taata; Hänt' ei syöstä, hän ei säästää saata, Ei sen kalpaa ruoste syö. Jos sua kauhistuttaa Tuonelainen, Vietä *hetken* juhlaa, nuorukainen! Tiedä: kasvaa voi yks' hetki vainen Ikuisuuden elämää. Hetki omii taivahan ja maankin, Maan ja taivaan siinä maistaa saankin; Suurra ääretönnä, oltuaankin, Voi se jäädä muistillen.
Neiti vastahan tulevi, Hivus kulta hiihtelevi, Noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla saloilla. Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Keiretyisen Jo tuossa piättelevi, Suutahan sovittelevi: "Tule korjahan koria, Hyvä lahja laitohoni!" Neiti suksilta sanovi, Hiihtimiltä hiioavi: "Surma siulle korjahasi, Manala rekyehesi."