Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Mut poikaparv' on vaan, Kuin kevät, riemuissaan, Ja toukolauluillaan Se ennustaa: syysvallan Ja hallan Taas nuori kevät kerran karkoittaa. Hitaasti valtansa yö heittää, Pimeys ei sois' päivän tulla; Yön varjot aamun otsaa peittää, On usva luonnon hartiolla. Vaan nuoret rinnoistaan Saa usvat poistumaan Ja aamun koittamaan, Vaikk' keskell' luonnon yötä Miestyötä On poikaparvi uljas alkamaan!
Silmät hehkuvat kuin tulikuulat, Valmihit saalist' ampuamaan: Niinp' on Pojari, huikeahattu, Kuin peto keskell' lampahia. Kyynelin kuumin rukous nöyrä Kansan rinnast' uhkuelee.
Käy kulku alas moista porrastietä: sa eteen nouse, minä keskell' istun, ettei se pyrstöllään sua vahingoittais.» Kuin mies, mi kuumeväristysten tulon jo tuntee, jonka kalpenee jo kynnet ja joka vapisee, kun varjon näkee; niin minä kuullen sanat nuo. Mut niiden myös uhka sai mun häpeemään, mi tunne rohkaisee orjan isäntänsä eessä.
Kuka täällä viitsiskään Elää, elää yhtenään? Uupuu vihdoin henki Keskell' pitojenki. »Mutta jälkeen kuoleman?» Kukapa sen tietää? Tuskin tutkimustakaan asia tuo sietää. Kuihtuu kukka, kaatuu puu, Linnun laulu lakastuu. Niin käy elävitten, Mitä tulee sitten?
En tahdo hautain keskell' enää hiuet' Enk' aikaa munkkein kesken menettää, En myös sen, Sigurd, lupaan haaveksia. Pois ravistan ma rakastajan; nautin Iloan' niin kuin mies, ja, uljas Sigurd, Sua seuraan urhona ja kuninkaana. KNUUTI. Niin raivokas kuin hukka. Kuulkaa, Hakon Kuningas! Koko kirj' on voimaton. On tärkein kohta unhotettu. Kuulkaa! KOLMAS N
Sitten muovasi myös elonleikkuun; vartevan viljan kimppuun leikkaajat kävi sirpeillään hiotuilla; taajaan sirppien täydelt' ain' elo lankesi luokoon, siitä se lyhteiks solmittiin, side olkinen pantiin; kolmepa henkeä heilui sen sitelyssä, ja heille kimppuja kooten toi sylin täysin poikaset viljaa, vikkelät toimessaan; väen keskell' itsepä seisoi ääneti sauvoineen maan haltia siell' ilomielin.
AINA. Olethan muulloin aina mulle sä sanonut: "aamutorkku, iltavirkku, Se tapa kohta talon hävittää". LIISA. Se kyllä oikein on, ett' yhtä varhain Kuin leivo ulos lennät; mutta parhain On muistaa: ilo pitkä itkun tuo. AINA. No, virttäni mun viserrellä suo Ma koska leivosena lentää saan. LIISA. No kaikkiapa, keskell' erämaan! AINA. Miks niin? niin mielelläni mä laulelen!
Astui aitaukseen vanhus, siell' on ristein keskell' ihmisparvi kolkko, äänetön kuin nurmen nukkujatkin. Kukaan askelta ei käynyt vastaan, kukaan tulijaa ei tervehtänyt, kukaan yhtä silmäyst' ei suonut. Astui vanhus parven piiriin, maassa jalkojensa eess' on nuorukainen, veress' yltään, tuta helppo toki.
Kaulaan Eioneun, päänvarjeen vaskisen alle, Hektorin kärkeväpää kävi peitsi ja herpasi jänteet. Glaukos taas, vesa Hippolokhon, Lykian väen päämies, olkaan Ifinoon löi, Deksias-sankarin poian, keihään tutkaimen, kun keskell' ottelon tuiman pyrki hän vaunuilleen; alas suistui mies, elo sammui.
Päivän Sana
Muut Etsivät