United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !


Nää odottavat olivat: vaimonsa, Hanna hänen tyttärensä, Elias ja Aato, ottopojat, joittenka kasvatuksesta kauppamies oli tähän saakka murheen pitänyt.

Ja mitkä lahjat hän meiltä saapi? Murheita, jotka hän unhottaapi, ja kylmän lemmen, min monet jakaa, ja hoivaa hiukkasen aikain takaa; hän meit' ei nää edes lohtunaan, kun yksin viettävi vanhuuttaan. Mut teillä maailman liukkahilla hän seuraa lastahan aatoksilla, ja eksyksissa kun harhailemme, hän huutaa taivasta turvaksemme ja onnen polkuja ikuisen valaisee uskolla Kristuksen.

Ja kun hän kerran kolmannen Taas raapi tuvan ovehen, Koir' uskollinen tupahan Toi leivän suussahan. Ja lasten eteen vei sen, näin Mielt' äidin niinkuin lepyttäin, Ja lausuin: huolet' olkaa vaan! Kyll' leipää hankitaan. Nyt veet tul' äidin silmihin, Hän heti läksi hovihin Ja sanoi: »sekää rahat nää, Mut meille Musti jää».

Vanhus nää kun neidon sanat kuuli, turvattoman näki vieressänsä, taasen äänell' äänsi sortuneella: "Voi nyt, voi nyt sua, tytär parka; Auvon auvo, turvattoman turva, huolten hoiva, isä, veikko, sulho, kaikki tuossa kadonnut on sulta, mennyt kaikk', ei mitään sulle jäänyt."

Ja jatkoi: »Virta ja topaasit, jotka nousee ja vaipuu ynnä kukkain hymy vain esivarjoja on totuutensa; ei kuin niin vaikeat ois itsessänsä nää seikat, vaan sun puolellas on vika, kun viel' ei silmäsi niin kauas kannaNiin kiihkeästi äidinmaitoon käännä ei lapsi kasvojaan, kun valveutumaan se sattuu tavallistaan myöhempähän,

Nää sanat Saattajani suusta läksi, mut vastaus, min niihin sai hän, vielä ei selvään puhujaansa ilmi tuonut. Mut näin se kuului: »Oikealle törmää kerällä meidän käykää, siell' on sola, min kautta kiivetä voi kuolevainen. Ja jos ei estäis mua paasi, joka niskaani ylpeää niin pahoin painaa, ett' täytyy kasvot maata kohden käydä,

He olivat, nää kosijat, siinä ottaneet ryypynkin ja jo Iivana tarjosi ukko Durnjakinillekin, morsiamensa miehelle: Entäs, kyseli hän tältä nyt, tarkoitan, mitäs sinä tässä?... Teet ja olet?

Nyt Oppaani: »Mit' ylös katsot, poikaMa hälle: »Soihtua nään kolme siellä, joist' eteläinen taivas kaikki palaaHän mulle: »Painuneet on tähdet kirkkaat nuo neljä, näkemäsi aamun suussa, nää kolme nousseet ovat niiden sijaanSordello haastajan nyt luokseen veti ja sanoi: »Katso, siin' on vainoojammeSamalla sitä sormellaan hän näytti.

Jos sinä päivänä ois, jona ensiks silmäni aukes, riehuva tullutkin väkipuuska ja pois minut vienyt vuorten keskeen tai meren tyrskyyn meuruavaiseen aaltojen ahmata, ennenkuin tuhot nää minä tuotin! Vaan ikivallat kosk' ovat nää pahat sallimat säänneet, josp' edes uljaamman minä miehen puoliso oisin, pilkka jok' ihmisien ei ois, ei syy monen moitteen!

Maailmaan näin kasvinkumppania kaksi kulki, mut hetken aikaa oli käyty vaan, kun toisiltaan he sydämensä sulki. Ja ystävyyden ylle laski jää kuin syksy-yönä lammen hyytää halla, ei hyytäjää, ei hyytämistä nää, mut aamull' aalto itkee ikeen alla. Ma jouduin joutorahvaan tungokseen, ma eksyin, outo, elon markkinoille, ma takerruin sen kauppaturhuuteen ja puutuin narrein pöytähaasteloille.