United States or Eritrea ? Vote for the TOP Country of the Week !


Niin hiljaa puhuu henki povessamme, niin hiljaa, selvään sentään, osoittaen, mit' omaksua tulee, mitä välttää. Antonio mielestäin tän' aamuna viel' oli entistäänkin jyrkempi. Mieleeni nous jo paha aavistus, kun heidät rinnan näin. Vain ulkomuoto sa huomaa, kasvot, ääni molempain ja katse, käynti! Kaikk' on vastakkaista, ei koskaan liittoon rakkaus vie heitä.

Mykkinä murheissaan siin' istui poiat akhaijein; nous sotaärjyinen Diomedes virkkaen vihdoin: "Miesten valtias, suur' Agamemnon, Atreun poika! 697 Peleun poikaa kunp' et kuunaan ois rukoellut, paljoja lahjoja tarjonnut! Jo ol' ylpeä ennen, ylpeyteen yhä suurempaan nyt yllytit vielä.

Nous Päivä taivaalle kaikkein niiden tähtein kanssa, jotk' oli seurassaan, kun ensi kerran loi Taivaan Rakkaus kiertoansa käymään nää kauniit kappaleet. Siks syyn jo luulla pedosta hyvää kaunis-karvaisesta soi aika armas vuorokauden, vuoden. Mut silti ollut taas en säikkymättä, kun näön uuden, jalopeuran, näin ma;

Jo iltama lähestyi, Hän vielä kaukana purjehti; turhaan seurasin; silloin Nous' myrsky raivoamaan. Se pauhinan seurassa Samoin kuin nyt yhä kiihtyi vaan. Mun laivain siipeä nosti, Mutt' Dargin rikki se löi. Mun miekkani tullut ei Sen roiston verellä tahratuks'. Pilvestä salama lensi, Sen laivan liekkihin sai. sitä nyt lähestyin. Se paloi; Darg oli yksinään!

Aron himmeän helmasta aurinko nous, kuin oikeuden juhlaan sen soi sotajous, se leimusi lempenä syntymämaan, se vaati koko maailman valkenemaan, ja vapautta, veljeyttä kansain se soi, se työmiehen rintahan toivoa toi, liki kansaansa liitti taas sotilaat ja keveämmin hengähti heimot ja maat; yli maanpiirin astuu nyt armeija työn läpi myrskyn ja kauhun ja kuolon ja yön, mut kasvoilla kaipuu ja uskonto uus ja sydämissä valtioiden vastaisuus.

Ja päivä laski, suvinen tul' ilta ihanainen, majoille maille valahti jo rusko sammuvainen, väsynyt päivän vaivoista miesjoukko vaeltaa, työn tehtyään se kotihin iloiten palajaa. Työns' on se tehnyt, niittänyt on viljan kallihimman, vihollisjoukon vanginnut tai lyönyt rohke'imman. Kun päivä nous', se taisteluun jo oli lähtenyt, kun voitto viimein saatihin, ol' ilta ehtinyt.

Katseli säälien hänt' uros askelnopsa Akhilleus, nous, sanat lausui siivekkäät hän akhaijien kesken: "Viimeisinnäpä käy paras: eell' orot, mies peräss' astuu! Toiseen palkintoon toki hällä nyt oikeus olkoon; vaan parahimman voittanut on jalo Tydeun poika."

Sydän puhdas, raitis ja vilpoinen Löi rinnassa tervehen lapsoisen, Löi tulta ja innostusta. Meni lapsen päivyet onnekkaat. Tuli nuoruusaikani toivekkaat, Kyti rintahan haaveiluita. Tuli entinen elpyi, kiihkeni vain, Yli-ympäri näin minä unelmissain Ihanteita ja seikkailuita. Nous mieleni vastahan sorrantaa, Nous vastahan köyhäin poljentaa, Nous vastahan röyhkeyttä.

Hän nous ylös ja tuimin askelin asteli edes takaisin huoneessa, ikäänkuin leijona rautahäkissänsä. "Siks kunnes aika joutuu, jolloin rakastat minua siten, miten minä rakastan sinua kaikesta sydämestäs, siks kunnes uskaltaisit uhrata ijankaikkisen autuutes rakkauden riemulle, siks vihaan sinua!"

Ja lasihin kun hiukan katsottiin, nous runoilijan henki kuohuksiin ja seuran ihaillessa kalskuvia hän liikutteli hengen miljoonia. Mut ihmisylenkatse, Weltschmerz syvä se valtas runoilijan. Maljojen näin eessä nerokkuutta tuhlaeltiin. Poiss'olevista hiukan juoruttiin ja läsnäolevia imarreltiin. Niin päästiin vihdoin oikein tunnelmiin.