United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaan vaikka se olkoonkin valekultaa muille, minulle ei lapsuudessani mikään ollut valekultaa. Lapselle kaikki kiiltää ja lapselle kaikki on kultaa, kuvittelunsa kultaa. Ja eikö elämä yleensä ole kuvitellen elettyä, silloin kun se on kauneimmin eletty, sitä kauniimmin kuta kuvitellummin? Taivaan valtakunta on lasten, mutta lasten valtakunta on myös taivas. Se valtakunta oli pieni ja rajoitettu.
Ukkosen jyrinällä vastasimme hänelle: "eteenpäin!" ja juoksussa läksimme vihollista vastaan!... En tiedä kuinka kovasti juoksin ... kuinka kauas... Sotalippu oli vasemmassa kädessäni, miekkani oli oikeassa... Sen muistan että pian näin julmia viiksihuulinaamoja edessäni jo kiväreitä kiiltää kimalteli silmiini... Vihollinen antoi tulta... Minä tunsin kovan tuskan kädessäni ... päätäni pyörrytti ... ja minä kaaduin.
Ja jos hän näki nuorison suosion hänestä itsestänsä pois kallistuvan, niin hän ei ollut asiasta millänsäkään, sillä hän tunsi nuorison mielen ja tiesi sen vaihtelevaksi. Jonakin päivänä, hän arveli, kun ikää karttuu, nuoret huomaavat, kuka on heidän oikeata etuansa valvonut; huomaavat, ettei ole kaikki kultaa mikä kiiltää.
Tähtikirkas puol-yön taivas kiiltää, Myrsky raueten jo hengittää,
Onpa nyt poikasia suksimassa pitkin alankoja, tahi laskemassa kalliotöyryiltä mäkeä suksilla ja kelkoilla taikka särkyneiden suksien kappaleilla. Ja kuu kiiltää. Se pukeutuu harsoon, kultaiseen kehään... Mutta yön tullen vonkuvat kissat ... sekä kotien vaalimat että villeinä metsissä ja ullakoilla asuvat... Mistä niin paljon kissoja riittääkin?
Mimmoiset suonet pullistuvat heidän käsivarsissaan, kuinka kiiltää tuo valkoinen hammasrivi paksujen huulien alta, kuinka kauniisti pyörähtää silmän valkuainen pikimustien luomien alta! Sanon kauniisti, enkä ainoastaan silmistä, vaan koko miehestä. Mitä voimaa, mitä karakteeria! Nuo pienet, sirot ranskalaiset, kuinka vähäpätöisiltä ja elottomilta he näyttävät!
Vaan nyt kun kiiltää tähdet taivahan, Sois taidelaulu ihanasti; Moraalisenpa laulun lasketan, Lumoaksein neittä varmemmasti.
Nytpä kerran tapahtui, kuin oli hyvin lämmin, että prinssiä rupesi janottamaan, ja hän kumartui alas juomaan lähteestä. "Mikäpä tuo lie, joka niin ihmeen kauniisti kiiltää tuolla veden pohjassa?" sanoi hän itsekseen. "Annas katson, mikä se on." Prinssi kumartui alas, pisti käsivartensa lähteesen ja nosti sieltä kultaisen kruunun, jonka huipussa oli ihmeen kaunis puhdas helmi.
Mitä huolii hän, vaikka hän tunteekin, miten puukot ne pintaa viiltää! Hän kuulevi vaan ja hän kuuntelee ja silmässä kyynel kiiltää. Hän kuulevi vaan ja hän kuuntelee ja hän silmänsä hiljaa sulkee. Hän uinuvi vaan ja hän unelmoi ja mielessä kuvat kulkee. Sinä teit minun eloni lauluksi ja mun arkeni sunnuntaiksi, sinä kylvit mun polkuni kukkihin ja korpeni kotimaiksi.
»No, hyvänen aika», virkkoi Hanna totisesti. »Mitä siinä nyt oli äskenkin sinun mielestäsi niin liikaa?... Mikä se sitten on Antti muu kuin rakas perheelleen? Rakas ja hyvä hän on aina minulle.» »Hym ... kun ei olisi muita rakkaampia kuin sinä... Ei se ole kaikki kultaa joka kiiltää», vastasi Jukke ylenkatseellisesti ja kylmästi.