United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta ei löytynyt muuta kuin turkkeja, matkapukuja, ja joitakuita talvisia miesten vaatteita, mahdottomia tähän tarkoitukseen käytettäviksi. Pettyneinä toiveissaan, mutta silti iloisina hyppivät nuoret vintin rappuja alas ja tulivat vierashuoneiden ovelle. Yhden oli ovi raollaan. Asuuko tuo pikku herra Freyman täällä? kysyi Agnes.
Ja hän nauroi, ja muut yhtyivät hänen nauruunsa, yhtä iloisina kuin hän. Kun Lisbet oli saanut valmiiksi pienen kotinsa, missä hän oli järjestänyt, maalannut ja neulonut kaiken itse, piti Eugenin tulla sitä katsomaan.
Monelta katosi ruokahalukin tykkänään ja sekin vähä mitä söi, tuppasi ulos "suun kautta". Meritauti vaivasi aikalailla, näet kun emme olleet tottuneet merielämään, vaikka maalla olimme olleet oikein aika "urhoja". Huhtikuun 27 päivänä k:lo 12 pp. saavuimme Odessan kaupungin satamaan, iloisina että olimme onnellisesti saapuneet oman keisarikuntamme mannermaan rantaan.
ONNI. Ei, kuulehan Hilma, heitä nyt jo helkkariin tuo huono tuulesi ja ole niinkuin ennen! Katsos kuinka ulkona on kaunista! Päivä paistaa ja ihmiset häärivät iloisina ja onnellisina. Ja kuule, sitten minulla vielä on sinulle jotakin sanottavaa, jota et arvaakaan. ONNI. Niin, väistyhän vähäisen, niin minä sen sinulle kerron.
Kas Aurinkoa, joka otsaas paistaa, kas ruohoa, kas puita, kukkasia, joit' itsestään maa täällä ilmi loitsee! Sikskuin ne silmät kauniit, jotka itkein sun mulle uskoi, tulee iloisina, voit istahtaa, voit käydä kesken kukkain. Nyt sanaa, merkkiä mult' ällös varro; on tahtosi nyt vapaa, suora, terve, ja väärin ois sit' olla seuraamatta; suon sulle itses yli kruunun, mitran.» Kahdeksaskolmatta laulu
Rukoilkaamme sentähden, ett'emme tällä suurella surulla raskauttaisi Hänen isällistä sydäntänsä, ja näin me iloisina elämme Hänen ijankaikkisen armonsa päivänpaisteessa.
Ei tainnut häntä väkensä moittia, ei pellolla, ei niitulla, ei metsässä, jyrisevän hirren kimpussa. Tapahtui kerran heiniä kuivattaissa Vehkalan niitulla, joka niittu oli synkeän kuusiston kohdussa, että Juhani näytti itsensä hirmuiseksi sekä Jumalan että ihmisten edessä. Karhottu oli lakea niittu jo ja latopihalle käyskelivät iloisina heinämiehet nauttimaan puolistansa.
Tähdet olivat antaneet niille nimet, ja pilvien-kuningatar oli ollut niillä kummina. Kaikki kolme elivät iloisina ja reippaina toivoen, että heistä vielä maailmassa jotain tulisi. Ja kun he seisoivat korkealla ja joka aamu joivat pilvien-kuningattaren maitoa, kasvoivat he nopeasti auringon paisteessa ja katselivat alas laaksoon, jossa kasvoi pienempää väkeä.
Läheiset seudut himmenivät; mutta sitä kirkkaammin heijastivat ilmanrannassa kaukaisten vesien selät, ja tuhannet pienet laineet siellä hyppivät kuin kiimastellen kiireisessä leikissä. Kaikki ne kiiruhtivat, kaikki ne riensivät, iloisina, onnellisina siellä kaukana. Tuuli lehahti pitkässä kuusessa. Se lehahti sitten kauempana koivussa. Sitten vielä kauempana. Se lensi sinnepäin:
Silloin aseet kalskavat, mäet kaikki mätkyy, kaikaa, kääpiökansa kukistuu, taas alkaa jättien aika.» Anja-rouva ailakoi: »Mua säikytätte vainen. Totta, toivon, hiisillekin pyhä lienee nainen.» Eikä mikään auttanut. Sen päähäns' oli saanut Anja-rouva armas eikä kärttämästä laannut. Niinpä kerran lähdettiin. Soi nauru metsätieltä. Mutta yhtä iloisina palattu ei sieltä.