United States or Brazil ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt öin jo yli kenttäin hämärtäy, nyt elonkorjuun hetket lähestyvät, kun eroitetaan akanoista jyvät ja suuri armo oikeudesta käy. Ja tilinteon painon tuntien nyt pellot lepää raskain henkäyksin.
On Teillä luja tahto, riistää voi se rauhan, jonka tyyni tunto soi; mut tärkein usko on, mi kapinoi ei vastaan. puoleksi leikillään ja totisena. Murhettanne varrotkaa vain, mi hyytäin käy kautt' elon kenttäin aavain, yöt, päivät jäytää lailla sielun soiman. Te silloin tunnette mun uskoin voiman. Lähtee naisten joukkoon. hillitysti. Te ette sovuss' elä milloinkaan.
Ah, ei herää talven kylmään aurinkohon nukkuneiden kenttäin nuori voima, ah, ei vaihdu turhaan onnen taistelohon rauha kaiken olevaisen unelmoima! Katsoo taivaan harhaileviin tähtösihin, kodittomiin kiertäjihin avaruuden, kaipaamatta tuntee olemuksen uumenihin kuolon unettoman levon ihanuuden.
Kuolema sun kulkee edelläsi, kansain vereen tahrattuna käsi. Minne tulet, raunioita näät, tulet tallattujen kenttäin takaa. Siunaa maata, missä miehet makaa, siunaa leskien ja lasten päät! Niinkuin silmä vailla valoansa, niinkuin vuosi vailla suveansa, elämä sua vaill' on, vapaus. Niinkuin länsituulet hivelevät, niinkuin Arkadian armas kevät, niin on henkäykses kosketus.
Kesän kuluessa Miranda keksi ensimäisen ja ainoan vian Kroofin täydellisyydessä. Sillä kaikista luoduista olennoista oli vain äiti hänen mielestään Kroofia etevämpi. Mutta kun hän eräänä päivänä juoksi kenttäin poikki tapaamaan Kroofia metsän reunassa, niin suurella karhulla olikin niin paljon muuta hommaa, ettei se joutanut vastaan tulemaan, kuten tavallista.
Mun sieluni, sa oma itses ootko nyt, vai onko suuri kirkkautes vain kesän laina, ja onko kahlehesi, joka nyt ei paina, yön hartauteen vain hetkiseksi hellinnyt? Ikävässä kenttäin huojuvaisten syksyn täydet tähkät unelmoivat. Illan hiljaisuus ja rauha soivat rintaan rauhattomain matkalaisten,
Kulkue lähti liikkeelle, kulki läpi Janvillen, jossa kaikki akat katselivat sitä porteistaan hymyillen, tuli sitten valkealle maantielle, raivasi tiensä läpi hedelmällisten kenttäin ja sai liikkeelle leivosparvia, joitten iloinen laulu täytti ilman. Se oli todellakin suurenmoista. Rose ja Frédéric ajoivat etunenässä, alkoivat majesteetillisina hääkulkueen.
Hän aukasi tyyneesti nappinsa ja otti esiin valkean, silkinhienon rintansa, joka oli tulvillaan maitoa. Hän teki tämän auringon valossa, joka kylvetti häntä kullallaan, noitten laveain kenttäin edessä, jotka katselivat häntä kainostelematta, ajattelemattakaan alastomuuttaan, sillä maakin oli alaston, kasvit ja puut olivat alastomia ja mahlaa tulvillaan.
Ja pahimmin sa vihollista löit, kun kipeimmin sa kotiis ikävöit. Niin lakkas sota. Kotiin korpehes sun paloi ikävästä sydämes. Sa hiihdit läpi korven, kenttäin aavain. Mut pahemmin kuin polton sodan haavain sa tunsit peloittavan aavistuksen. Sa tulet. Pihan hankiin vajonneena sa löydät.
Arpa langennut on, rikos ihanin tehty, mi tähtihin saakka maineensa säihkyvän glorian nostaa yli jumalien kaukaisten, kirkkaitten kenttäin. Rikos ihanin tehty, min suuruutta saata ei tahrata siveyslakien mitta, mi orjia varten on alussa aikojen muinaisten luotu, oma lakinsa sankarin toimilla, töillä, min timanttikova kohtalo korkeille hengille säätää.